Suorittamisesta ja sukupuolesta (Tunteiden sosiologia 20.3.)

Marcus Groth ja suoritusyhteiskunta

Karoliina Reunanen piti esitelmän häpeästä Marcus Grothin ajattelussa. Kyseessä on jokseenkin eksplikoimaton teoria, jossa psykologinen hahmoterapia yhdistetään teatterin tekemiseen. Groth kritisoi perinteistä teatteriteoriaa, jossa pyritään hallitsemaan näyttelijän tunteita. Hänen mielestään ihminen on luonnostaan niin säteilevä ja karismaattinen, että tehdäkseen upeaa teatteria hänen täytyy olla vain lavalla oma itsensä, omien tunteidensa kanssa. Tunne siitä, ettei ole riittävä omana itsenään, altistaa näyttelijän jatkuvalle epäonnistumisen ja sitä kautta häpeän pelolle.

Tässä kohtaa voitaisiin tietysti pohtia, onko ihminen koskaan sellainen mitä Groth tarkoittaa luonnollisella olemisella, ilman suorituspaineen tuottamaa häpeän pelkoa. Onko olemassa sellaista olotilaa, joka olisi vapaa kaikista suorituspaineista? Groth halusi välttää näyttelijällä sellaista tunnetta, että pitäisi olla jollain tietyllä tavalla.

Vaikka ehkä todellisena olotilana tuo ”luonnollisuus” on mahdoton, se voi silti olla hyvä pyrkimys. Pohdiskelin, että kun teatteriteoreettisena näkemyksenä Grothin näkemykset ovat radikaaleja, ovat ne sitä myös laajemmin yhteiskunnalliselle tasolle sovellettuna. Tässä analogiassa siis perinteinen teatterinäkemys korostaa näyttelijän suoritusta ja työtä. En varmaankaan osu kovin paljon ohi väittäessäni, että yhteiskunnan keskeisimpiä arvoja on suorittaminen ja työ. Näillä sanoilla ei tarvi olla vain ahdistava ja rajoittava merkitys, vaan toki hyvänkin saaminen aikaan on suoritus. Joka tapauksessa, vaikka työyhteiskunnan häviämistä on uumoiltu jo pitkään ja jossain tietyssä mielessä työn merkityksen voisi katsoa jopa vähentyneen, suorittaminen ei ainakaan ole vähentynyt. Beckin termein normaalibiografiat ovat katoamassa, ja niiden tilalle yksilölle jää itsereflektio. Kun pitkät työurat jäävät historiaan, henkilökohtaisesta biografiasta tulee entistä tärkeämpi, koska se on työmarkkinoiden valuuttaa. Samalla persoonallisuuden ja joustavuuden merkitys korostuu. Kun persoona on työväline, raja yksityisen henkilön ja työvoimaa myyvän työntekijän välillä hämärtyy. Työ tulee suuremmaksi osaksi yksityistä ja yksityinen työtä.

Tässä suorituskeskeisessä ”projektiyhteiskunnassa” ei tunnu olevan kovin paljon tilaa vapautua niistä asioista, mitä pitäisi tehdä ja olla ”luonnollisesti” oma itsensä. Ehkä Grothin ajatusta olisikin ihan terveellistä yleistää laajemmallekin yhteiskuntaan kuin vain teatteriin.

Sukupuoli ja vihan purkaminen

Anna Mustosen esitys koski aggression ja sukupuoliroolien suhdetta ja pääargumenttina oli, että sukupuolten väliset erot selittyvät enemmän erilaisilla sosialisaatioilla kuin luonnollisilla eroilla. Tätä luonto vastaan kulttuuri -kamppailua jo itsekin tovin käyneenä minusta tuntuu, että yksioikoinen erottelu aiheuttaa vain ongelmia. Jos hyväksyy evoluutioteorian ja sen, että ihminen on eläin, on loogista myös hyväksyä se, että biologia todella vaikuttaa myös jokapäiväiseen elämäämme kaiken kulttuurin keskelläkin. Vaikka rajanveto on vaikeaa, biologiset tekijät on syytä tiedostaa. Sukupuoliroolit ovat erilaisia jo apinoilla, eli voisi olettaa erojen olevan myös biologisia. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö opittu kulttuuri vaikuttaisi merkittävästi siihen, millaista on olla nainen tai mies.

Toinen esityksen yhteydessä miettimäni kysymys koski vihan purkamista. Voiko vihan tunteen siis ”purkaa” vaikka hakkaamalla halkoja tai pelaamalla väkivaltaisia pelejä? Esityksessä kerrottiin tutkimuksista, joiden perusteella aggression purkaminen ei vähennä sitä vaan pikemminkin lisää. Tietysti tässä pitäisi olla käsitteet, kuten ”aggressio” ja ”purkaminen” tarkasti selvillä. Freud aikanaan sanoi, että ihmisen kyky sublimaatioon eli negatiivisten tunteiden kanavoimiseen johonkin hyödylliseen on yhteiskunnallisen kehityksen edellytys. Veikkaisin, että purkamisen tavalla on paljon merkitystä. Jos esimerkiksi vihan tunteen kanavoi fyysiseen toimintaan, kuten halkojen hakkaamiseen, on minusta ihan luonnollista, että jo endorfiini huolehtii osaltaan vihan sammumisesta.

Sen sijaan esimerkiksi tietokonepeleistä on tässä yhteydessä keskusteltu hyvin kiivaasti. Luulen, että yksittäinen tekijä, kuten ”väkivaltaisen tietokonepelin pelaaminen”, ei sellaisenaan vielä liikauta vihan tunnetta suuntaan tai toiseen. Paljon riippuu niistä kognitiivisista prosesseista, joita pelaajalla pelin aikana on käynnissä. Tietenkin on otettava huomioon myös se, miten paljon pelit osallistuvat yksilön sosiaalistamiseen, eli saako hän peleistä esimerkiksi väkivaltaisen käyttäytymisen malleja, jotka hän lähes sellaisenaan soveltaa omaan elämäänsä. Mitään yksioikoista vastausta en tähänkään halua antaa, varsinkin kun tunnen suhteellisen omakohtaisesti kuinka mieltä nostattava tietokonepeleihin liittynyt/liittyvä moraalinen paniikki oli. Itse olen pelannut väkivaltaisia pelejä koko elämäni ja pidän itseäni reilusti keskimääräistä rauhallisempana ihmisenä.

3 vastausta artikkeliin ”Suorittamisesta ja sukupuolesta (Tunteiden sosiologia 20.3.)

  1. Eerik Mantere

    Kuten jo tiedätkin, niin jaan näkemyksen luonnon ja kulttuurin vastakkainasettelun hedelmättömyydestä ja olen todella iloinen etten ole ainoa joka ajattelee evoluutiollakin olevan paikkansa ihmisten tutkimisessa. Ellei ole yhtään seurannut mitä filosofiassa on satojen viime vuosien aikana tapahtunut, on varmasti tietoinen dualismin kestämättömyydestä. Materialistiselta pohjalta taas maksiimi: ”evoluutio tuotti vain ruumiimme” ei oikein toimi, sillä ruumiista riippumaton henki kiistetään.

  2. Eerik Mantere

    Tutustuin hiljattain Matt Ridley nimiseen zoologiin joka on joitain vuosia sitten kirjoittanut kirjan: nature via nurture. Luennolla jonka katsoin, hän selitti kuinka geenit toimivat kulttuurin (ts. altistumisen) kautta, ja antoi muutaman esimerkkitapauksen. Psykologiassahan tämä on jo tuttu ajattelutapa – perimän ja sosialisaation yhteisvaikutusta on ymmärretty persoonallisuuden kehittymisessä vailla kummankaan vakavaa ylikorostamista. Ps. kirjoittaisin aiheesta pidempään, mutta kännykällä tämä on hankalaa

  3. Eerik Mantere

    …olen näes ystäväni vierashuoneessa sängyssä makaamassa ja vähän iltapalaksi aivoille vain kirjoittelin. Ps. Minun, tai varsinkin alter-egojeni, joskus ilmaisemat näkemykset saattavat olla biologian kieltäviä, mutta kyseessä on silloin ikäänkuin toisten näkemysten larppaaminen. Vakavissani pidän biologian tunnustamista tärkeänä.

Vastaa