Rienapojat vauhdissa

Nyt ovat atomit värähdelleet sellaiseen asentoon, että on syntymässä jälleen jotain musiikin tapaista Rienapojat-kollektiivin tuottamana. Menneenä lauantaina nauhoitettiin Rukous-studiolla kolme uutta kappaletta lähes valmiiseen kuntoon. Tällä kertaa kyytiä saivat ”Paavi” ja ihmislihaa syövien amatsonien seurassa viihtyvä matkamies (”Karrella”). Kolmas biisi on mainio Agents-henkinen rallatus ”Vajaa”. Kolmen vuoden tauon jälkeen soitteleminen jännitti ainakin itseäni enemmän kuin vähän, vaikka toki Pojat – Nipa, Markus ja Juho – ovat olleet tiiviihkösti yhteydessä. Vaan kuten Martikainenkin laulaa: ”Käyttäessään nesteitä ei voi nähdä esteitä”, eli tunnelma oli loppujen lopuksi mainio ja parani illan edetessä. Jopa niin, että Vajaan yhteisesti lauletun kertosäkeen jälkeen kaikki tuntuivat olevan varsin mielissään. Iltaahan piti sitten jatkaa Hämeenlinnan yössä. Ja kovat oli egot taiteilijoilla.

Omaksi asemakseni orkesterissa on asettautumassa djemben soittaminen ja kuoroon osallistuminen, vaikka yksi sanoitus ja pari sävellystäkin on työn alla. ”Esteiden” poistuessa mahdollisesti lisää voinen kokeilla lead-laulamistakin, mutta sen onnistumisessa on kysymys harjoittelun ja ”nesteiden” määrästä. Uutta edellisiin levyihin verrattuna omalta osaltani on se, että olen nyt itsekin rämpytellyt kitaraa jokusen vuoden, joskin vähemmän aktiivisesti. Jos joskus satumme pääsemään live-tilanteeseen koko ryhmän voimin, täyttänen paljon halutun kolmoskitaristin roolin mainittujen djemben ja kuoron lisäksi. Vakituisen basistin puuttuessa (yksi varteenotettava kiinnitys tosin jo on) sekin pesti on yksi vaihtoehto.

Levy pyritään tekemään ja nauhoittamaan elokuun aikana, mutta kaikilla neljällä jäsenellä (managerista puhumattakaan) on omat kiireensä. Odotan silti innolla sekä omia tulevia kontribuutioitani että koko kollektiivin toiminnan tuloksia.

Yksi vastaus artikkeliin ”Rienapojat vauhdissa

Vastaa