Avainsana-arkisto: legitimiteetti

Sosiologia 1965: Vieraantumisesta ja nuorisorikollisuudesta

Vastaa

Tämä on välähdys suomalaisen sosiologian historiasta siten kuin se ilmenee Sosiologia-lehden sivuilla.

“Nykyisessä sosiologiassa puhutaan paljon vieraantumisesta toimettomuuden ja päämäärättömyyden tilana, joka vaatii uusia käyttäytymisratkaisuja tai ainakin ylläpitää valmiutta niihin. […] Kun nuorisorikollisuutta tarkastellaan tavoitteellisena toimintana, on helppo huomata sen loitontuneisuus primääristen tarpeiden suuntaamasta toimintavalmiudesta, jolloin se nähdään eräänlaiseksi vieraantumisreaktioksi. Nuorisorikollisuus ei lisäänny niinikään siksi, että se korvaisi primääristen elämänvälttämättömyyksien puuttumista, kuin siksi, että se yksinkertaa monisyistä, lukuisia vaatimuksia asettavaa ja harvoja toimintamahdollisuuksia tai -ohjeita antavaa elämäntilannetta. Tältä kannalta arvioiden nuorisorikollisuus on saamassa ikään kuin rationaalisia piirteitä. Nuorten lain rikkominen, joka lisääntyvässä määrin näyttää tapahtuvan ryhmissä, on siten muuttunut pääosiltaan symboliseksi toiminnaksi. Tämä rikosten symbolinen, yksinkertaistettu maailma ei tarjoa mahdollisuuksia ainoastaan sosiaalisen ilmaisutarpeen tyydyttämiseksi vaan myös turhaumatilanteiden synnyttämien konfliktien siirtämiseksi tai purkamiseksi lakiin yhteiskunnan tai muun kollektiivin anonyyminä edustajana.”

“[O]lisiko kuvattu rationaalinen poikkeavuus jonkinlaisin rationaalisin vastatoimenpitein kumottavissa tai “tyhjäksitehtävissä”? Huomio kiinnittyy ennen muuta juuri lakien informointiin ja alussa esitettyihin näkökohtiin: 1) laki koetaan psyykkisesti etäiseksi ja siihen suhtaudutaan ambivalenttisesti ja 2) laki nähdään konfliktia synnyttävän tekijän “edustajaksi”. Tältä kannalta lakien informointi nähdään monien sosiaalisten seikkojen huomioon ottamista vaativaksi tehtäväksi.”

Kämäräinen, Kauko (1965) Näkökohtia aikamme nuorisorikollisuudesta. Sosiologia 2:4, 171-177.

Nuorisovankiloissa tehdyn kyselyn mukaan parempi tieto rikoksen seuraamuksista olisi monessa tapauksessa ehkäissyt rikoksen. Kämäräinen tuo kuitenkin esille erityisesti ”aikamme” kaupunkilaiseen elämään kuuluvan rikollisuuden muodon, joka kohdistuu omaisuuteen ennemmin kuin ihmisiin, ja jonka voi tulkita nimenomaan symboliseksi kapinoinniksi yhteiskuntajärjestystä vastaan. Tällainen rikollisuus ei siis myöskään perustu pohjimmiltaan köyhyyteen, sillä se on yleistä myös keski- ja yläluokan nuorten keskuudessa. Kun yksilöön kohdistuvat vaatimukset ja hänellä käytössään olevat toimintamahdollisuudet ovat ristiriidassa, lain ja yhteiskuntajärjestyksen kunnioitus laskee. Tällä tavalla symbolisessa mielessä tapahtuvan rikollisuuden ei voida myöskään olettaa vähenevän lakiin ja rikosseuraamuksiin keskittyvillä valistuskampanjoilla.

Nykyisinkin yksilöltä odotetaan yhtä sun toista. Olisi kiinnostavaa kuulla nykykriminologien näkemyksiä vieraantumisesta.

Sosiologia 1965: Poliittisen järjestelmän legitimiteetistä ja karismaattisista johtajista

3 vastausta

Tämä on välähdys suomalaisen sosiologian historiasta siten kuin se ilmenee Sosiologia-lehden sivuilla.

“Politiikan sosiologiasta on tunnettua, miten poliittisesti epävakaat maat yleensä ovat sellaisia, joissa suuria ryhmiä on pidetty poliittisen vaikutusvallan ulkopuolella senkin jälkeen, kun ryhmät ovat kehittyneet poliittisesti tietoisiksi ja vaatineet mahdollisuuksia osallistua politiikkaan. Tällaiset ryhmät eivät pidä vallitsevaa poliittista järjestelmää hyväksyttävänä, legitiiminä, ja kun tällainen järjestelmän legitiimisyyden epäily kerran on syntynyt, se helposti tulee traditioksi.”

“Mielenkiintoisin Weberin kolmesta tyypistä, ainakin saksalaisen yhteiskuntarakenteen tuntemuksen kannalta, on kuitenkin karismaattinen johtajuus. Nimitys johtuu kreikankielisestä sanasta kharisma ja merkitsee armolahjaa. Karismaattisen johtajan auktoriteetti ei perustu viralliseen asemaan, vaan häntä kannatetaan juuri hänen henkilökohtaisten ominaisuuksiensa takia. Weber ei kuitenkaan oikeastaan lainkaan tähdennä johtajaominaisuuksia vaan nimenomaan kannattajien asenteita. Kun kannattajat näkevät johtajassaan sellaisia ominaisuuksia, että häntä seurataan riippumatta hänen virallisesta asemastaan, byrokraattisesta vallasta, perinteistä tai yleispätevistä säännöistä, on karismaattinen johtaja syntynyt. Suuret uskontojen luojat ja vallankumouksien tekijät ovat karismaattisen johtajan tyypillisimpiä edustajia. Weberin karismaattisen johtajan käsittely on kiinnostava etenkin silloin, kun auktoriteetin käsite yhdistetään legitiimisyyden käsitteeseen. Kun on epäilyjä legitiimisyydestä ja legitiimisyysristiriitoja, karismaattiset johtajat astuvat näyttämölle.”

“On kiinnostavaa panna merkille, miten Weber on ambivalentti ja epävarma käsitellessään karismaattista johtajuutta. Tällainen ambivalenttisuus on myös varsin ymmärrettävää. Jotkut historian suurina ja jaloina pidetyt henkilöt ovat olleet karismaattisia johtajia. Sellainen oli, jos nojaamme Lipsetin tutkimukseen Amerikan Yhdysvaltojen synnystä, George Washington. […] On tietenkin helppo löytää karismaattisia johtajia, jotka ovat toimineet täysin eri lailla kuin George Washington. Weberiä käsiteltäessä lähin esimerkki tästä on hänen maanmiehensä Adolf Hitler.”

Allardt, Erik (1965) Max Weber. Sosiologia 2:1, 25-33.

Kuulostaako tutulta: suuri joukko poliittisesti tietoiseksi tulleita ihmisiä, jotka ovat kuitenkin poliittisen vaikutusvallan ulkopuolella? Karismaattisia johtajia seuraavat usein oman asemansa huonontumista pelkäävät ihmiset, ja jos tuolle huonontumiselle – fiktiiviselle tai todelliselle – löytyy jostain selkeä syy – fiktiivinen tai todellinen – kulminoituvat kaikki yhteiskunnalliset ongelmat siihen. Taitava populisti haistaa pelon ja keksii syyn – fiktiivisen tai todellisen. Internetin ja sosiaalisen median aikakaudella on myös varsin helppoa perustaa oma julkinen tila, jos ”valtamedian” legitimiteetti tuntuu kyseenalaiselta, mikä tietysti saa muut ymmälleen.

Kullekin jääköön harkinnan varaiseksi nyt, kuinka todellista tai fiktiivistä on se aseman huonontuminen, jonka pelko on ruokkinut tämän hetken suurimman karismaattiseen auktoriteettiin perustuvan liikkeen, Perussuomalaisten, kannatusta, ja kuinka todenmukainen on Perussuomalaisten analyysi tuon huonontumisen syistä. Kiinnostavaa on kuitenkin seurata, mitä liikkeessä tapahtuuu, kun karismaattisen auktoriteetin vetovoima alkaa hiipua.