Historiallinen näkökulma sosiologiassa
Sosiologisessa ajattelussa historiallinen näkökulma on lähes poikkeuksetta arvokas, sillä se tekee näkyväksi muutoksen yhteiskunnassa ja sosiaalisissa järjestyksissä. Kun pohditaan sitä, mikä on muuttunut ja mikä on pysynyt samanlaisena, voimme ehkä aavistella myös jotain siitä, mikä ylipäänsä muuttuu historiallisesti. Toisin sanoen saadaan vihjeitä ”ihmisyydestä” verrattuna ”ihmiseen jossain historiallisessa kontekstissa”. Jos tähän voidaan vielä lisätä kulttuurien välinen tarkastelu, voidaan vielä hieman varmemmin sanoa jotain ihmisluonnosta.
Historiallinen näkökulma on hyödyllinen, vaikka tavoite ei olisikaan niin korkealla kuin universaalin ihmisluonnon määrittäminen. Jos haluamme ymmärtää nykyajan ihmistä ja yhteiskuntaa, on hyvä tunnistaa joitain historiallisia kehityskulkuja, jotka ovat tähän johtaneet, sillä on uskomattoman helppoa pitää itsestäänselvinä joitain tämänhetkisen kulttuurimme piirteitä. Oman kulttuurin merkitysrakenteista on vaikea päästä irti. Voidaan ajatusleikkinä vaikka soveltaa Thomas Kuhnin teoriaa tieteellisistä paradigmoista. Kun jokin tieteellinen ristiriita ratkeaa, ja syntyy konsensus, historia kirjoitetaan samalla hetkellä uudelleen niin, että kaikki on teleologisesti kulkenut juuri tätä ratkaisua kohti. Tällaisen ”sulkeuman” jälkeen on vaikeaa käsittää sitä edeltävää tilannetta, jossa asiasta oli eriäviä mielipiteitä. Samanlaisen prosessin voi ajatella toimivan kulttuurissa yleisemminkin: kun jokin merkitys vakiintuu tarpeeksi, siitä tulee kyseenalaistamaton ja ”luonnollinen”. Näistä syistä historiallinen näkökulma on hyödyllinen työkalu sosiologiselle mielikuvitukselle. Historiallisen näkökulman tulisi tosin kyetä ajattelemaan ja kategorisoimaan asioita aikalaisten tavoin, eikä myöhemmin syntyneiden narratiivien valossa.
Sivilisaatio- ja mentaliteettien historiaa
Inhimilliset perustunteet lienevät kehittyneet melko varhaisessa vaiheessa evoluutiota (esim. ennen kieltä), mutta tunteiden reflektointi ja tulkitseminen on epäilemättä saanut uusia muotoja kulttuurin myötä. Kun ajatellaan tunteita varhaisina kommunikaation muotoina, on selvää, että myös sosiaalinen aspekti on liittynyt niihin aina. Erilaiset kulttuurit ja sosiaaliset järjestykset ovat siten väistämättä olleet vaikuttamassa ihmisten tunnekokemuksiin.
Luennolla käsiteltiin mentaliteettien historiaa, joka on myös samalla tunteiden kulttuurihistoriaa. Eurooppalaisessa kontekstissa se on useiden kirjoittajien (löyhästi listattuna Pentti Renvall, Norbert Elias, Michel Foucault) mukaan tarkoittanut muun muassa yksilöllisyyden korostumista, intiimin alueen laajenemista ja julkisen esiintymisen kontrollointia. Erityisesti yksilökeskeisestä ajattelusta on puhuttu modernille yhteiskunnalle ominaisena, eikä se tunnu 2000-luvullekaan tultaessa vähentyneen.
Pentti Renvall (joka tutki 1500-luvun oikeudenkäyntipöytäkirjoja) katsoi, että keskiajalla ihmiset käsittivät itsensä enemmän yhteisön jäseniksi kuin erillisiksi yksilöiksi. Lisäksi heidän kokemusmaailmansa oli voimakkaan käytännönläheistä ja välittömään havaintoon perustuvaa, minkä vuoksi myös havainto oli kiistaton todistus asiantilasta. Renvallin ajattelusta saa sellaisen kuva, ettei keskiajan ihmisillä ollut kykyä ajatella itseään ja toisiaan yksilöinä. Siksi myös puhe käsitettiin vain havaintojen kuvaukseksi, ja oli mahdotonta kuvitella jonkun esimerkiksi valehtelevan, koska sehän edellyttäisi yksilöllistä intentiota.
Emotionaalinen suhtautuminen oli normaali osa mitä tahansa suhtautumista, eikä rationaalista pyritty eristämään emotionaalisesta. Näin julkiset oikeudenkäynnit olivat myös vahvan emotionaalisia, ja tuomio perustui kollektiiviseen säälin tai vihan tunteisiin. Tämä oli eräänlainen yhteisön tapa kontrolloida poikkeavuutta ottamalla syytetty takaisin yhteisöön tai sulkemalla hänet ulkopuolelle.
Norbert Elias tutki käytösoppaita eri aikakausina ja havaitsi, että itsekontrolli monissa asioissa on lisääntynyt selvästi historian kuluessa. Teoria käsittelee yksinomaan yläluokan ihmisiä, mutta Elias myös katsoi, että ylempien luokkien tavat ja etiketti valuu hiljalleen myös alemmille ryhmille. Esimerkiksi uuden ajan alun sivistyneet pöytätavat ovat jotakuinkin vakiintuneet yleiseksi kulttuuriksi nykyään. Eliaksen teoriassa on kyse sisäistetystä vallasta, eli tavallaan hän ennakoi Foucault’n ajattelua. Kiellettyihin asioihin liittyy vähitellen myös voimakas emotionaalinen lataus, niistä tulee vastenmielisiä.
Toinen tendenssi oli intiiminä pidettyjen asioiden lisääntyminen. Ruumiintoimintojen, kuten virtsaaminen, ulostaminen, syljeskely, niistäminen, röyhtäily, piereskely ja seksuaalinen käytös, julkista esittämistä yleensä pyritään välttämään enemmän kuin aikaisemmin. Samoin niistä puhuminen katsotaan sopimattomaksi, eli ne ovat siirtyneet selkeästi julkisesta yksityiseen tilaan. Eliaksen teoria sai vaikutteita freudilaisesta psykoanalyysistä, ja sen voikin ajatella eräänlaisena superegon historiallisen vahvistumisen teoriana.