(eli itsestään liian mielellään kirjoittavan itsereflektiota omista suunnitelmista ja itsereflektioista)

Tämä syksy mukaan lukien viimeiset neljä vuotta syksy on ollut ehkä virikkeellisintä aikaa vuodesta. Lukuvuosi alkaa, mikä tarkoittaa oman elämän ja tulevaisuudensuunnitelmien reflektoimista. En lainkaan ihmettele, että useat opiskelijat päätyvät suunnilleen tässä vaiheessa opintojaan haaveilemaan kaksoistutkinnosta. Osaselittäjä lienee tutkinnon akateeminen laatu: uraputkea ei ole tiedossa. Vaikka töihin hyvin luultavasti valmistuttuaan pääseekin, opiskeluaika tarjoaa hyvin vähän jos ollenkaan vihjeitä siitä, missä se työpaikka oikein on.

Minun syksyisiä itsereflektioitani, jotka yleensä piirtävät aina tulevaisuuskuvani vuosi vuodelta uudelleen, ei voi kehua luotettaviksi. Se ei ole niiden tarkoituskaan. Kyllästyisin, jos joutuisin elämään saman elämänsuunnitelman mukaan aina. Minun kaksoistutkintohaaveeni ovat viimeisen parin vuoden aikana vaihdelleet hyvinkin nopeasti. Sosiologian lisäksi olen haaveillut milloin filosofiasta tai tiedotusopista, milloin tilastotieteestä tai hypermediasta.

Tilastotiede on näistä ehkä yllättävin. Vaikka tulinkin alunperin yliopistolle matematiikan ja tilastotieteen opiskelijaksi, sen piti alusta alkaen olla pelkkä takaportti, jonka avulla pääsisin helpommin sisään sosiologiaan (ja pääsinkin). Opiskelin silloin appron verran tilastotiedettä vain ja ainoastaan sellaisen perstuntuman perusteella, että tilastotiede on sosiologille hyödyllistä. Onneksi en ollut väärässä, vaikka sosiologian opiskelija voikin valmistua ymmärtämättä tilastotieteestä juuri mitään.

Tutkijan ammatti on ollut minulle alusta asti jonkinlainen tavoite. Ei mikään vimmainen tosin, en ole siis sulkenut muita vaihtoehtoja koskaan pois. Se nyt vaan on tuntunut sikäli turvalliselta tavoitteelta, että jos ei muuta, niin ainakin sitä varten tämä tutkinto valmistaa. Näiden kolmen vuoden aikana tuo tavoite ei ole hävinnyt, eikä sen rinnalle ole juurikaan tullut vaihtoehtoja. Lisäksi en ole koskaan väsynyt teorioihin ja filosofisiin pohdintoihin. Tässä suhteessa tilastotieteen opintojen jatkaminen – mitä nyt tapahtuu – on puhdasta hyötyopiskelua. En tee sitä intohimon vuoksi, kuten opiskelen sosiologiaa tai filosofiaa. Enemmän intohimoa minulla olisi opiskella vaikkapa pelkkää matematiikkaa.

Olen kääntänyt osan kaksoistutkintohaaveistanikin tähän hyötyajatteluun. Jos selviydyn tämän syksyn tilastotieteistä millään tavalla menestyksellisesti, aion jatkaa siitä kandidaatin tutkintoon. Tilastotieteen maisteriopintoihin suhtaudun tällaisella haaveilutasollakin hyvin skeptisesti, eikä se haittaa lainkaan. Voinhan sitten toteuttaa toisen haaveeni ja hakea hypermedian maisteriohjelmaan.

Vaikka olenkin autenttisesti kiintynyt (mitä se ikinä tarkoittaakaan) sosiologiaan ja filosofiaan (sekä niihin liittyvään identiteettiini!), en tietenkään voi kieltää, etteikö niidenkin opiskelu olisi jonkinlaista hyötyajattelua. Jos tällä tavalla tarpeeksi raottaa itselleen sitä autenttisuuden verhoa, jonka itse on vetänyt, alkaa kyseenalaistaa lopulta minkäänlaisen hyötyajattelusta poikkeavan autenttisuuden mahdollisuutta.

Ja surkeana loppuna: en aio kuitenkaan hylätä tätä autenttisuuden illuusiota, vaan edelleenkin pitää itseäni intohimoisena sosiologian opiskelijana vain ja ainoastaan tiedonjanon ja sivistyksen vuoksi. Joku radikaalia relativismia vastustanut filosofi totesi muistaakseni joskus, että todellisuus lyö kyllä relativistia kasvoihin, vaikka hän yrittäisikin konstruoida todellisuuden toisenlaiseksi. Jään siis odottamaan oman akateemisen identiteettini murenemista todellisuuden oikean koukun voimasta.