Tämä on välähdys suomalaisen sosiologian historiasta siten kuin se ilmenee Sosiologia-lehden sivuilla.

”Protestien, legitiimisyyttä koskevien epäilyjen ja erisuuntaisen radikalismin tutkiminen on politiikan tutkimuksessa ensiarvoisen tärkeätä, koska protestit eittämättä kuvaavat yhteiskunnassa vallitsevia jännityksiä ja paineita.”

”Oikeistoradikalismi-nimityksen käyttö vaatii eräitä täsmennyksiä. Ensinnäkin on ehkä syytä sanoa, että on erilaisia oikeistoradikaalisia virtauksia; natsismi, fascismi, poujadismi, John Birch Society jne. Niillä on jotain yhteistä mutta ne saattavat olla monissa suhteissa myös erilaisia. […] Oikeistoradikalismi on myös selvästi erotettava poliittisesta konservatiivisuudesta: konservatiivisten puolueiden keskeisenä ideana on yleensä perinnäisen kansallisen solidaarisuuden ja eheyden tähdentäminen — kuten meillä Kokoomuksen nimestä ilmeneekin — ja se voi yhdistyä uudistushaluun. Oikeistoradikalismin kuvaaminen on vaikeata nimenomaan siitä syystä, ettei oikeistoradikaalisilla liikkeillä yleensä ole ideologiaa tai oppirakennelmaa vaan oikeastaan vain vihollisia. Mielestäni tyypillisin piirre oikeistoradikalismissa on se, että kaikkea uutta vastustetaan ja se koetaan uhkana. Tähän liittyy vastustajien kuvaaminen inhottaviksi ja mädiksi ja ehkä nimenomaan poliittisen elämän kuvaaminen mädäksi. Yleensä tällaiset reaktiot esiintyvät sellaisissa ryhmissä, joilla on ollut suhteellisen hyvä asema mutta jotka uusien ryhmien murtautuessa esiin kokevat uhkaa.”

”Ei ole ilman tutkimuksia helppoa sanoa mitään Kareen [Allardtin esimerkki oikeistoradikaalista] kanssa samoin ajattelevien sosiaalisesta koostumuksesta. Eräs mahdollinen hypoteesi on se, että hänen näkemyksensä liittyy sukupolvien välisiin jännityksiin. Tämän hypoteesin puolesta puhuu sekin, että Kareen kanssa samoin ajattelevat vaikuttavat reagoivan vihamielisesti ennen kaikkea uusiin symboleihin ja ajatuksiin eivätkä niinkään paljon konkreettisiin tekoihin ja päätöksiin. Parrat, pitkät tukat, minihameet ovat yksinkertaisia tällaisia symboleja, mutta myös sukupuoliasioista keskusteleminen, sukupuolirooleja koskeva keskustelu, uudet historialliset tulkinnat, sosiologiset käsitteet jne. koetaan uhkaavina. Jonkinlainen yhtenäisyys arvomaailmassa on varmasti kaikille tärkeä ja on myös selvää, että uudet symbolit ja ajatukset todella voivat aiheuttaa kärsimyksiä. Kaiken uuden kritiikitön hyväksyminen ei ole minkään selvästi julkilausutun ideologian mukaan hyvää, joskin voidaan sanoa että sellaisen ideologian piirteitä on myös esiintynyt nuoren ns. radikaalin polven keskuudessa. Kun kaikkia ihmissuhteita koskevia uusia ideoita sen sijaan vastustetaan ja ne kuvataan pahana uhkana, on olemassa oikeistoradikaalinen oireyhtymä. Tämä on yleensä ollut yhteistä oikeistoradikaalisille liikkeille, vaikka niiden välillä muuten on eroavuuksia.”

Allardt, Erik (1967) Päätöksiä tekevistä eliiteistä ja käskyvallan legitiimisyydestä. Sosiologia 4:3, 105-110.

—

Jääköön omat tulkintani tällä kertaa vähemmälle. Huomattavaa vain on, että oikeistoradikalismi ei ytimeltään juuri näytä muuttuneen. Minua tosin häiritsee vähän se, että hommafoorumilaista radikalismia nimitetään oikeistolaiseksi, kun se ei juuri keskity talouspoliittisiin kysymyksiin. Ja talouspolitiikassa nyt ilmeisesti kuitenkin on ne keskeiset oikeiston ja vasemmiston erimielisyydet.