Tämä on välähdys suomalaisen sosiologian historiasta siten kuin se ilmenee Sosiologia-lehden sivuilla.
”On syntymässä eräs kansainvälinen lähdeaineisto, joka ei kuvaa syvärakenteita, mutta joka saattaa tarjota ideoita syvärakenteen tutkimista varten. Tämä on Charles Osgoodin suuri kansainvälinen tutkimus käsitteiden emotionaalisesta ja psykologisesta sisällöstä tai mielestä eri kulttuureissa. Kuten tunnettua Osgood on osoittanut ja pyrkii edelleen osoittamaan suuren kansainvälisen aineistonsa nojalla, miten kaikissa kielissä on kolme keskeistä ulottuvuutta tai faktoria, joiden mukaan sanojen ja käsitteiden psykologista mieltä yleensä arvioidaan. Nämä ovat arvostus (evalution), voimakkuus (potency) ja aktiivisuus (activity). Näitä faktoreita mittaamaan on käytetty erinäisiä adjektiivipareja kuten hyvä-paha, voimakas-heikko ja aktiivinen-passiivinen. Jos nämä ovat universaalisia ulottuvuuksia ja tutkimusten avulla saadaan esille parhaimmat näitä ulottuvuuksia kuvaavat adjektiiviparit muuttujina, voidaan tietenkin sen jälkeen varsin monella tavalla verrata eri kansoja tutkimalla, miten ne kokevat eräät käsitteet näiden ulottuvuuksien mukaan. Osgoodin tutkimuksessa eräs viimeisiä vaiheita on ollut se, että eri kulttuureja edustavat mutta monissa muissa suhteissa samankaltaiset koehenkilöt ovat saaneet arvioida 550 eri käsitettä näiden ulottuvuuksien mukaan tai oikeastaan eräiden näitä ulottuvuuksia edustavien adjektiiviparien mukaan. Menemättä tässä lainkaan menetelmää koskeviin kysymyksiin voi sanoa, että aineisto tekee mahdolliseksi laatia eräitä mittoja, jotka mittaavat esimerkiksi missä määrin eri kulttuureissa esiintyy ristiriitaisuutta, pyrkimystä valita äärilukemia (kun adjektiiviparit edustavat asteikkoa —3:sta + 3:een) jne. Eräs Suomea koskeva tulos on oikeastaan sangen dramaattinen ja kuvaan sen lyhyesti tässä.
Eräät tutkimukseen valituista 550 käsitteestä edustavat tunnetiloja kuten rakkautta, kateutta, häpeää, toivoa jne. Arvostusfaktorin mukaan vallitsee eri kulttuurien välillä yksimielisyyttä siten, että tietyt tunnetilat kuten esimerkiksi rakkaus kaikissa kulttuureissa arvioidaan myönteiseksi kun taas kateus kaikkialla arvioidaan kielteiseksi. Voimakkuusfaktorin kohdalla suomalaiset kuitenkin eroavat kaikista muista, amerikkalaisista, Hong-Kongin kiinalaisista, kahdesta intialaisesta kieliryhmästä, kreikkalaisista, turkkilaisista jne. Suomalaiset katsovat melkein järjestään, että negatiiviset tunnetilat ovat voimakkaita, kun taas positiiviset ja varsinkin lämpöä kuvaavat tunnetilat ovat heikkoja. Edelleen suomalaisilla on taipumus kokea nämä voimakkaat negatiiviset tunnetilat aktiivisuudeltaan verrattain heikoiksi. […]
Tulokset paljastavat miltei paranoidisen oirekasautuman. Suomalaiset kokevat negatiiviset tunteet voimakkaiksi, mutta nämä tunteet ovat samalla selvästi passiivisia. Ainakin tulokset antavat aihetta kansalliseen itsetutkiskeluun. Samalla ne saattavat tarjota hypoteeseja jonkinlaisten perustavanlaatuisten normien ja preferenssien löytämiseen. Sama koskee myös muuta Osgoodin aineistosta saatavaa tietoa. Suomalaiset arvioivat esimerkiksi minä-käsitteen (I) verrattain vähän positiiviseksi arvostusfaktorilla (.338) ja melko heikoksi voimakkuusfaktorilla (—.370) kun taas useimmilla muilla kansoilla minä on sekä arvostusfaktorin mukaan positiivisempi että voimakkuusfaktorin mukaan voimakkaampi. Myös sukulaisuustermien arvioinnissa on mielenkiintoisia seikkoja. Suomessa esimerkiksi morsian on kuten kaikkialla muuallakin positiivinen arvostusfaktorilla. Hän on yhdessä alankomaalaisen morsiamen kanssa harvinaisen heikko voimakkuusfaktorin mukaan, mutta toisaalta hän on aktiivisempi aktiivisuusfaktorin mukaan kuin muiden kansojen morsiamet. Tämä erotus voimakkuuden ja aktiivisuuden välillä on muuten senlaatuinen, että se joskus kannattaisi ottaa huomioon sukupuoliroolikeskustelussa. Oli miten oli, tällaiset tulokset saattavat antaa hypoteeseja suomalaisen kulttuurin tutkimiselle.”
Allardt, Erik (1967) Kulttuurin syvärakenne. Sosiologia 4:4, 151-159.
—
Allardt jälleen kerran. Hän esittelee varsin tuoreeltaan lévistraussilaista strukturalistista kulttuuriteoriaa, mutta itseäni lämmitti erityisesti tämä loppupuolen siteerattu metodologinen pohdinta. Osgoodin semanttinen differentiaali tuottaa kiinnostavia tuloksia kulttuurien välisistä eroista. Ennen kaikkea se tarjoaa kulttuuriteorialle suhteellisen selkeän liittymäkohdan empiiriseen todellisuuteen. Toki tuntuu mukavalta, että aikanaan vähän sattumalta kandidaatintutkielmaani poimima menetelmä saa osakseen positiivista huomiota.