Tämä on välähdys suomalaisen sosiologian historiasta siten kuin se ilmenee Sosiologia-lehden sivuilla.

”Perhettä koskeva tutkimus alkoi varsinaisesti 1850-luvulla sosiaalidarwinismin mukana. Tämä oli aikaa, jolloin perhettä tarkasteltiin laajoista institutionaalisista ja historiallisista, so. kehitysopillisista näkökulmista; Spencerin, Tylerin, Bachofenin ja Westermarckin teokset ovat muiden muassa esimerkkejä tästä suuntauksesta. 1900-luvun alkupuolella ruvettiin LePlayn ja Boothin vaikutuksesta vastustamaan sosiaalidarwinismia ja samanaikaisesti kiinnittämään huomiota sosiaalisiin ongelmiin ja uudistuksiin. Jotta voitaisiin pudistaa yltä aikaisemman tutkimuksen »arvoväritteiset» edellytykset, aloitettiin uusi »objektiivisen» tieteellisen empiirisen tutkimuksen kausi. Heiluri oli nyt singahtanut toiseen suuntaan: kiinnostus siirtyi menneisyydestä nykyisyyteen, laaja-alaisista yleistutkimuksista tieteellisempiin metodeihin, joita sovellettiin ahtaasti rajattuihin ongelmiin.”

”Jacob Marschak on kerran huomauttanut, että jos haluamme ainoastaan tietää, kuinka kauan munan keittäminen kestää, paras keino saada se selville on keittää yksi tai kaksi syventymättä proteiinimolekyylien kemiaan (Marschak 1954). Tämä on totta. Ongelma syntyy vasta sitten, kun monet empiirikot pelkästään keittävät munan ja uskovat siten edistävänsä proteiinimolekyylien kemian tutkimusta. Ja vielä tärkeämpää on todeta, että jos kaikki jatkamme tällä tavoin päädymme siihen, että meillä on kasa keitettyjä munia ja — vaikkemme välitäkään proteiinimolekyyleistä — emme saa ikinä tietää, että munilla on paljon yhteistä juuston kanssa.”

”Tietenkin tämä analogia edellyttää, että meillä on alunperin olemassa proteiinimolekyylien kemia. Tämä johtaa teorian ja empiirisen tutkimuksen vieraantumisesta syytettynä olevaan toiseen osapuoleen, nimittäin olemassaoleviin teorioihin. William J . Goode esittää kolme perheteorioiden kehittelytapaa: 1) koko tieteenalaan soveltuvaa teoriaa sovelletaan perheeseen yhtenä tämän tieteen erikoisalana; 2) perhettä käsitellään suljettuna järjestelmänä ja tutkitaan järjestelmän sisäisten muuttujien välisiä suhteita ja 3) teoriankehitys perustuu tiettyihin perhettä koskeviin tutkimustuloksiin, joista lähtien rakennetaan yleistä teoriaa. Kaikkiin näihin kolmeen tyyppiin liittyy ongelmia.”

”Teorian ja empirian ongelmat perhesosiologiassa voidaan täten tiivistää havainnoimatta ajattelemisen ja ajattelematta havainnoimisen ristiriidaksi. Jäljelle jää yhä kysymys, kuinka ajattelu ja havainnointi voidaan hedelmällisimmin yhdistää. Jotta tähän voitaisiin vastata, on mielestäni lähdettävä kysymyksestä minkälaista ajattelua tarvitaan. […] Hedelmälliseltä alulta vaikuttaisi se, että yritettäisiin kehittää ja systemaattisesti soveltaa empiirisessä tutkimuksissa keskitason teorioita, jotka yhdistävät sekä makro- että mikrososiologiset analyysitasot siten, että makrotason lauseet määrittelevät, missä olosuhteissa mikrotason suhteita koskevat lauseet pitävät tai eivät pidä paikkaansa. Tietenkään keskitason teorioiden idea tai kontekstuaalinen strategia eivät ole mitään uutta tai omintakeista. Toisaalta, vaikka tästä lähestymistavasta on keskusteltu runsaasti, hämmästyttävän harvoja yrityksiä on tehty kummankaan soveltamiseksi tutkimuksiin.”

Stolte-Heiskanen, Veronica (1967) Teorianmuodostus ja empiirinen tutkimus perhesosiologiassa. Sosiologia 4:3, 99-105.

—

Kysymys teorian ja empirian suhteesta on tietenkin yhtä vanha kuin tieteellinen ajattelu: sen juuret voidaan ulottaa ainakin Platonin ideaoppiin. Usein on myös toistettu Mertonin ehdotus keskitason teorioista, mutta siitä huolimatta edelleen on ”havainnoimatta ajattelemista” ja ”ajattelematta havainnoimista”. Tämä ei tietenkään sinänsä ole ongelma ja teoretisointi tai havaintojen tekeminen ovat usein arvokkaita sellaisenaan. Ongelma sen sijaan on, jos niiden välissä ei ole keskitason teoriaa. Silloin joudutaan esoteerisen teoretisoinnin ja sokean empirismin väliseen heiluriliikkeeseen, kun vuorotellen petytään molempiin.