Tämä on välähdys suomalaisen sosiologian historiasta siten kuin se ilmenee Sosiologia-lehden sivuilla.

”On ihmeellistä että meillä viime vuosina käydyn ns. sukupuolikeskustelun aikana ei kertaakaan ole mainittu nimeä Edvard Westermarck. Kuitenkin hänet on luettava paitsi Suomen suurimpien tiedemiesten joukkoon, myös maailman suurimpien seksologien joukkoon. Lisäksi hän oli nuorena maisterina ja tohtorina aikanaan maamme johtavia sukupuolimoraalisen vapaamielisyyden esitaistelijoita — »ritari peloton ja nuhteeton».”

”Moraaliteoriassaan Westermarck kiistää moraalisten arvostelmien yleispätevyyden, sekä absoluuttisuuden että objektiivisuuden. Moraaliset arvostelmamme ovat subjektiivisia, osittain siksi että niiden alkuperä on »vain» — hyväksymisen ja paheksumisen — tunteissamme, osaksi siksi että ne perustuvat »vain» historiallisiin ja yhteiskunnallisiin perinteisiin ja tapoihin. Moraalikäsitykset muuttuvat historian kuluessa.”

”Westermarckin erään perusteesin mukaan perhe on varhaisempi kuin avioliitto, eli jälkeläisistä huolehtiminen nimenomaan johti aikanaan monogaamisen avioliiton syntyyn ja pysyvyyteen. Näyttää myös ilmeiseltä, että vanhempien hellyys lapsiaan kohtaan on kulkenut vanhempien välisen eroottisen hellyyden edellä, myöhemmin suhteet kääntyivät ajoittain tai tapauksittain jopa päinvastaisiksi. Puolisoiden väliset eroottiset siteet — ja erotiikka yleensä — ovat kehittyneet ihmisten kesken »asteittain sitä mukaan kuin altruismi yleensä on lisääntynyt. Tähän suuntaan on eurooppalainen kulttuuri kulkenut jo vuosisatoja, eikä ole mitään syytä pelätä, että se koskaan hylkää sen tien joka varmimmin johtaa sen erääseen sen arvokkaimmista tavoitteista». Viimemainituissa sanoissa tiedemies Westermarckin sijaan on jo astunut aikansa edistysoptimismin valtaama julistaja ja moralisti — eräs nuoren tutkijan harvoja, muttei kovin valitettavia horjahduksia tieteen kylmän toteavalta tieltä.”

”Aviollisen yhteiselämän harmonian pahimpia esteitä ovat Westermarckin — laajaan empiiriseen tutkimukseen, ei omaan kokemukseen perustuvan — käsityksen mukaan asiallisen elämäntoveruuden, henkisen tasavertaisuuden tai yhteensopivuuden ja harrastusten yhteyden tai toisiaan täydentävyyden puutteet. Temperamenttieroissa on hyviä ja huonoja »yhdistelmiä», ikäerot ovat yleensä vähämerkityksellisiä ainakin tietyissä optimaalisissa rajoissa.”

”Avioliitto on inhimillinen ihmisten välisen harmonisen yhteiselämän instituutio, ei mikään itsetarkoitus. Se on edelleen suurelta osaltaan lapsien suojelemiseen, huolenpitoon ja kasvattamiseen tähtäävä laitos. Tämä funktio on kuitenkin siirtynyt asteittain yhä suuremmassa määrin yhteiskunnan muille elimille: lastenkodit ja -tarhat, koululaitos, moninainen sosiaalinen huolto ja neuvonta jne. Avioliitto on yhä suuremmassa määrin muuttunut sen solmineiden kahden aikuisen ihmisen välisen moninaisen elämäntoveruuden, työ- ja harrastusyhteisyyden ja erotiikan instituutioksi. Viimemainittu seikka on myös lähinnä se kriteerio, mihin nojaten on arvosteltava avioliiton merkitystä nykyisyydessä ja lähitulevaisuudessa. Avioliitto on yhä keskeisemmin »kahden kauppa», kahden aikuisen vapaa yhteinen yritys, jonka arvo on yhä enemmän sen heille yksilöinä tarjoamien etujen ja mahdollisuuksien piirissä, ei enää primitiivinen jälkeläisten turvalaitos.”

Luoma, Matti (1967) Edvard Westermarck ja sukupuolimoraali. Sosiologia 4:4, 145-150.

—

Luoma kuvaa Westermarckin asemaa suomalaisessa sosiologiassa unohdetuksi ylhäiseksi pylväspyhimykseksi, mutta viime aikoina kiinnostus on näyttänyt kasvamisen merkkejä. Kiinnostus ei ehkä kuitenkaan ole ollut varsinaisesti sosiologista, vaan ennen muuta filosofista ja aatehistoriallista. Koneen säätiö on rahoittanut kaksivuotisen Westermarck-tutkimushankkeen, Niin & Näin -lehdessä julkaistiin useampi Westermarckia käsittelevä kirjoitus, minkä lisäksi hänen omia kirjoituksiaan on julkaistu filosofia.fi-portaalissa. Tämä on tervetullutta, sillä itselleni Westermarck on opintojen aikana tullut vastaan lähinnä evoluutiopsykologiaan tai militanttiin ateismiin liittyvissä debateissa. Kansainvälisesti yksi tunnetuimmista suomalaisista tieteilijöistä on akateemisen sosiologian piirissä suljettu turvallisesti palkintovitriiniin pölyttymään. Erkki Kaukonen huomasi vuonna 1986 (Sosiologia 23:4, 327-338), että Sosiologia-lehden siihen mennessä julkaistuissa artikkeleissa (432 kpl) oli Westermarckiin viitattu vain seitsemän kertaa. Sosiologien ja Westermarck-seuran kannalta on erinomaista, että joku ottaa hänet välillä lähempään tarkasteluun – vaikka sitten aatehistoriallisessa mielessä.