(Muokattu 16.10.2013)

Sukupuoli, tietotekninen kompetenssi ja Linux

Teknisillä aloilla opiskelee ja työskentelee enemmän miehiä kuin naisia, ja mielikuva nörttipojasta on edelleen laajasti jaettu. Kulttuurinen kytkös tekniikan ja miessukupuolen välillä on yhteiskunnallinen ongelma, sillä tekniikan yhteiskunnallinen merkitys kasvaa, ja tekninen osaaminen on eräässä mielessä yhteiskunnallisen osaamisen ytimessä. Edellisen sukupuolittuneisuus vaikuttaa jälkimmäisen sukupuolittuneisuuteen. Ongelma on jossain määrin myös tiedostettu. Aiheesta on keskusteltu julkisuudessa ja myös tämän tutkimuksen ”kentällä” eli tietotekniikan ammattilaisten ja harrastajien parissa. Kun Tampereen yliopiston ohjelmoinnin peruskurssin ensimmäisellä massaluennolla korostetaan, että ohjelmoimaan voi oppia kuka tahansa, mies tai nainen, on se paitsi osoitus sukupuolisensitiivisyydestä, myös vihje siitä, että sukupuolisensitiivisyydelle ja nykyisten sukupuolittuneiden käytäntöjen purkamiselle on tarvetta.

Ihmisillä on taipumus etsiä selittämättömille asioille selityksiä. Kuuluisa skeptikko Michael Shermer luonnehti TED-puheessaan ilmiötä sanomalla, että ihminen on ”pattern-seeking animal”. Sosiologin suuhun sopisi ehkä paremmin sanonta, että ihminen on tyypittelevä eläin. Monimutkaista todellisuutta pyritään tekemään hallittavammaksi muodostamalla yksinkertaisia malleja syy-seuraussuhteista. Kun ihmiset tekevät asioista näin selkoa itselleen ja toisilleen, muotoutuu jaettuja arkiteorioita tai kansanmalleja (Heiskala 2012, 84).

Siitä yleisestä ja arkipäiväisestä havainnosta, että tekniikan alat ovat miesvaltaisia ja tekniikan edushenkilöinä on julkisuudessakin enimmäkseen miehiä (Vehviläinen 2002), on lyhyt matka sellaiseen essentialistiseen arkiteoriaan, että kysymys on miesten ja naisten erilaisista luonnollisista ominaisuuksista. Tämän kaltainen lähestymistapa saattaa olla houkutteleva jopa joillekin feministeille. Joidenkin ekofeministien mukaan teknologia itsessään on maskuliinista ja patriarkaalista, ja siksi naisten on hylättävä se. (Rojola 2000, 145-146).

Essentialistinen käsitys on kuitenkin hylättävä. Tekniikan alojen miesvaltaisuus ja kulttuurinen kytkös miesten ja tekniikan välillä ovat monimutkaisten sosiaalisten ja historiallisten prosessien tuloksia. Ne ovat kuitenkin sellaisia sosiaalisia faktoja, joilla on yksilöön nähden pakottavaa voimaa. Poliittinen ja kulttuurinen kamppailu asiaintilan muuttamiseksi on mahdollista, mutta ei missään nimessä triviaalia.

Tämän tutkimuksen lähtökohtana on kahden ilmiökokonaisuuden, sukupuolen ja tietoteknisen kompetenssin, tarkastelu. Niiden välillä siis on empiirinen riippuvuus ja tätä riippuvuutta selittää joukko arkiteorioita, mukaanlukien edellä mainittu essentialistinen käsitys. Tutkimuksen tavoitteena on valottaa empiiristen aineistojen systemaattisen tarkastelun kautta riippuvuuteen liittyviä tekijöitä. Kokonaisvaltaiseen kausaalimalliin tällä tutkimuksella ei päästä eikä pyritä.

Empiirinen tarkastelu on rajattu Linux-käyttöjärjestelmän käyttäjiin. Linux on avoimen lähdekoodin käyttöjärjestelmä, ja esittelen sitä ja avoimen lähdekoodin hanketta yleisemmin luvussa 2. Tässä vaiheessa riittää, että katson Linuxin käyttäjien olevan keskimäärin muita kompetentimpia tietokoneen käyttäjiä. He toimivat siten eräänlaisena empiirisenä vastineena ideaalityyppiselle ”kompetentille käyttäjälle”. Samalla tavalla kuin tietotekninen kompetenssi kytkeytyy kulttuurisesti miessukupuoleen, myös Linuxin ja kompetenssin välillä on kulttuurinen kytkös, joka sivumennen sanoen saattaa karkottaa Linuxilta niin kutsuttuja ”peruskäyttäjiä”. Kytkös näkyy esimerkiksi monenlaisena huumorina (kuva 1).

Kun Linux ja muut avoimen lähdekoodin projektit kytkeytyvät tietotekniikan kentässä erityisesti harrastuneisuuteen ja kompetenssiin, kompetenssin sukupuolittuneisuus on niiden piirissä erityisen selvästi nähtävillä. Sellaiset naisten vertaistukea varten perustetut verkkosivut kuin LinuxChix tai Ubuntu Women ilmiantavat omalta osaltaan Linux-yhteisön sukupuolittuneisuuden. Esimerkiksi LinuxChixin kaksi keskeistä periaatetta, ”ole kohtelias” ja ”ole avuksi”, vihjaavat niistä ongelmista Linux-yhteisössä, joiden vuoksi tuollaista vertaistukea tarvitaan. Tietyillä varauksilla ajattelen tämän tutkimuksen tulosten olevan yleistettävissä Linux-yhteisön ulkopuolelle ja valaisevan siis laajemminkin sukupuolen ja tietoteknisen kompetenssin yhteyttä.

Ennen kuin palaan Linuxiin ja avoimeen lähdekoodiin, esittelen seuraavaksi tutkimuksen asetelman, joitakin yleisen tason metodologisia valintoja sekä pohdin tutkimuksen tiedonintressejä.

Tutkimusasetelma: kaksi aineistoa, kaksi tulokulmaa

We live in exactly one world, not two or three or seventeen. – John R. Searle

Sosiologiaa sanotaan moniparadigmaiseksi tieteeksi, mikä näkyy teoreettisten ja menetelmällisten lähestymistapojen paljoutena. Parhaimmillaan tämä voi tarkoittaa, että on verrattaen harvoja inhimillisiä kysymyksiä, joita sosiologit eivät ole pohtineet. Iskulause kuuluu, että mikään inhimillinen ei ole sosiologialle vierasta. Pahimmillaan lähestymistapojen paljous tarkoittaa, että yhden laidan sosiologit eivät kykene käymään keskustelua toisen laidan kollegojensa kanssa.

Vanha intialainen tarina sokeista miehistä tutkimassa elefanttia valaiskoon asiaa. Kukin miehistä tunnustelee elefanttia eri kohdasta (jalasta, kärsästä, hännästä, vatsasta, syöksyhampaasta) tavoitteenaan saavuttaa ymmärrys sen ominaisuuksista. He päätyvät hyvin erilaisiin käsityksiin siitä, millaisesta oliosta oikein on kysymys. Tarinan opetus on tietenkin, että rajallinen perspektiivi tuottaa rajallisen ymmärryksen ja että eri perspektiivien välille tarvitaan kommunikaatiota ja kunnioitusta.

Sosiologia ei tietenkään voi olla loputtoman inklusiivinen eri näkökulmien suhteen ja tieteen erottaminen ei-tieteestä ja huonosta tieteestä on tärkeää, vaikkakin tunnetusti vaikeaa (ks. Kiikeri & Ylikoski 2004, 88-101). Terve kritiikki perspektiivien välillä on suotavaa, mutta metodikiistoissa on syytä tunnustaa, että kärsäntutkimukseen erikoistunut metodologia on siihen tarkoitukseen useasti parempi kuin syöksyhampaantutkijoiden piirissä suosittu metodologia. Tästä huolimatta molemmat jäävät ymmärrykseltään vajaiksi, jos ne lahkoutuvat eivätkä voi kommunikoida keskenään.

Nojaan tässä tutkimuksessa sellaiseen realistiseen ajatukseen, että kärsä ja syöksyhammas ovat osa samaa oliota. Perustavimmillaan tuo olio on se, mitä kutsutaan ”todellisuudeksi”, mutta sosiologian piirissä voidaan tyytyä tutkimaan ”sosiaalista todellisuutta”. Muotoilen tämän tutkimuksen tarkoituksiin yhdenlaisen käsityksen sosiaalisesta todellisuudesta kolmannen luvun alussa nojautuen erityisesti Bergerin ja Luckmannin (1994), Searlen (1995), Hackingin (1999) ja Heiskalan (2000) teoksiin. Sovellan sitä sukupuolen ja teknologian tarkasteluun erityisesti seuraamalla Bijkerin (1995) teknologian sosiologiaa.

Vertauskuva sokeista miehistä on paitsi hyödyllinen osoittamaan epäkunnioittavien paradigmakiistojen tarpeettomuuden, myös hyödyllinen tämän käsillä olevan tutkimuksen asetelman selkeyttämiseksi. Empiria on kaksiosainen. Ensinnäkin siihen kuuluu Linuxin käyttäjille suunnattu kyselyaineisto (n = 536), jonka keräsin kandidaatin tutkielmaani varten talvella 2008-2009 ja jossa kysyin heidän mielikuviaan Microsoftin Windowsista, Applen Mac OS X:stä sekä Linuxista. Kyselyaineisto on alun perin kerätty toisenlaisia tutkimuskysymyksiä silmällä pitäen, mutta tässä yhteydessä se taipuu sukupuolieron tarkasteluun Linuxin käyttäjien piirissä. Toinen aineistokokonaisuus on joukko haastatteluita (9 kpl), jotka olen tehnyt erityisesti tätä tutkimusta varten ja sukupuolieron motivoimana syksyn 2010 ja kevään 2012 välisenä aikana. Haastattelut on suoritettu verkkokeskusteluina IRC:ssä, Skypessä, Facebookissa ja Windows Messengerissä.

Periaatteessa tutkimusasetelmassa voi ajatella esiintyvän aineisto- ja menetelmätriangulaatiota (ks. esim. Raunio 1999, 340-349). En kuitenkaan varsinaisesti ajattele, että aineistot ja menetelmät toimisivat toistensa luotettavuuden mittareina. Ne vastaavat eri kysymyksiin, joskin nuo kysymykset ovat saman abstraktimman tutkimuskysymyksen osasia (ks. alla). Kandidaatin tutkielmaa voi kuitenkin hyvin perustein pitää gradun esitutkimuksena, ja sen keskeiset tulokset sisältyvät myös tämän tutkimuksen neljänteen lukuun (joskaan ne eivät ole luvun varsinainen fokus). Olen tehnyt kyselyaineistolle joitakin uusia ajoja kiinnittäen huomiota erityisesti sukupuolieroon, minkä lisäksi olen päivittänyt tulosten tulkintaan liittyviä teoreettisia näkökohtia.

Jotta lomakeaineiston ja haastatteluaineiston analyysit muodostaisivat yhden tutkimuksen, niiden on oltava jossain määrin herkkiä toistensa tuloksille. Pyrin keskusteluttamaan aineistokokonaisuuksia ja niiden analyysejä tutkimuksen viimeisessa kokoavassa luvussa. Kyselytutkimus on muodostanut alkuperäisen motivaation ja toimii eräänlaisena kontekstina haastatteluaineistolle. Haastatteluaineiston avulla on tarkoitus saada esiin jäsennyksiä, tulkintoja ja kokemuksia, jotka ovat alkuperäistä kyselyä suoremmin lähtöisin tutkittavilta itseltään. Tulosten tulkinnassa molemmat voivat tukea toisiaan. Aikaisempaa vertauskuvaa mukaillen kysymys on siitä, että tutkimalla samaa elefanttia kahdesta kohdasta saa siitä kokonaisvaltaisemman kuvan kuin pitäytymällä yhteen näkökulmaan.

Tutkimuksen kohteena on tietokoneen käytön ja tietoteknisen kompetenssin sukupuolittuneisuus. Tarkastelen sitä ensinnäkin omaan käyttöjärjestelmään identifioitumisen ja toiseksi kompetentin tietokoneen käyttäjän roolin sekä sukupuoliroolien näkökulmasta. Tutkimuksen taustakysymys on: Millä tavalla tietotekninen kompetenssi on sukupuolittunut Linuxin käyttäjien keskuudessa? Kysymys on jaettava aineistokohtaisiksi alakysymyksiksi. Lomakeaineisto vastaa kysymykseen: Millaisia mielikuvia Linuxin nais- ja mieskäyttäjät liittävät käyttöjärjestelmiin? Tutkin mielikuvia sukupuolittain semanttisen differentiaalin ja faktorianalyysin avulla. Haastatteluaineisto puolestaan vastaa kysymykseen: Millaisia sukupuolisidonnaisia odotuksia Linuxin naiskäyttäjiin kohdistuu tietokoneen käyttäjinä? Lähestymistapani haastatteluaineistoon ei ole tavanomainen kulttuurintutkimuksen lähestymistapa, vaan se on lähempänä Pertti Alasuutarin (1993) kuvaamaa faktanäkökulmaa. Tavoitteenani on päästä haastattelutilanteen ulkopuolelle ja muodostaa kuva siitä todellisuudesta, jonka haastateltavani Linuxin käyttäjinä ja naisina kohtaavat.

Tutkimuksen tiedonintressit ja yleisöt

Tutkimuksella on monenlaisia limittäisiä päämääriä, ja siten se on suunnattu samanaikaisesti useammalle yleisölle. Ensinnäkin akateeminen opinnäyte toimii siirtymäriittinä, tutkijaksi meritoitumisen välietappina. Sellaisena tämäkin pro gradu -tutkielma on oppineisuuden osoittamisen projekti, jonka yleisönä ovat käytännössä lähinnä ohjaajat ja arvioijat.

Toisaalta jokaisella tutkimuksella on oltava tavalla tai toisella tavoitteenaan ymmärryksen lisääminen tutkittavasta aiheesta. Todennäköisesti tutkijan oma ymmärrys lisääntyy joka tapauksessa, mutta ideaalitapauksessa tutkimus kontribuoi samalla johonkin laajempaan akateemiseen tai julkiseen keskusteluun, oli kontribuutio sitten teorianmuodostuksessa, tutkimusotteessa tai empiirisissä tuloksissa. Tässä tutkimuksessa on tarkoitus syventää ymmärrystä teknologian ja sukupuolen suhteista. Kokeilen myös joitakin nähdäkseni epätyypillisiä metodologisia ratkaisuja. Ensinnäkin pyrin saamaan aikaan yhtenäisen tutkimuksen hyödyntämällä sekä kysely- että haastatteluaineistoja. Toiseksi käytän kyselyaineistoa ja tilastollisia menetelmiä kulttuuristen jäsennysten ja mielikuvien tutkimiseen. Kolmanneksi olen toteuttanut haastattelut verkkokeskusteluina, mikä tekee haastatteluvuorovaikutukseen liittyvistä kysymyksistä jokseenkin erilaisia kasvokkaisiin haastatteluihin verrattuna. Parhaimmillaan nämä kokeilut laajentavat ymmärrystä tieteen tekemisen ehdoista.

Lopulta hyvällä tutkimuksella on myös päämääränä hyvän yhteiskunnan edistäminen. Tutkimuksen taustalla on joukko tekijänsä poliittisia ja ideologisia käsityksiä, jotka vaikuttavat tavalla tai toisella – suorasti tai epäsuorasti, tiedostaen tai tiedostamatta – tutkimuksen aiheeseen, tutkimusotteeseen ja tulosten tulkintaan. Poliittisten ja ideologisten käsitysten tulisi kuitenkin olla taka-alalla, kun aineistoa kerätään ja analysoidaan. Tämän tutkimuksen poliittisista taustavaikuttimista mainittakoon pyrkimys avoimeen tietoyhteiskuntaan sekä feministinen tasa-arvopyrkimys teknologian käytössä, suunnittelussa ja hallinnassa. Tutkimusta ei kuitenkaan ole tehty ensi sijassa instrumentiksi näiden tavoitteiden edistämiseen, tuskin se sellaisena kovin hyvin toimisikaan. Tavoitteet on tässä silti hyvä avata siksi, että tekemiäni tulkintoja voi niiden valossa arvioida.

Avoin tietoyhteiskunta poliittisena kysymyksenä

Tietoyhteiskunnan avoimuus poliittisena kysymyksenä tulee julkisessa keskustelussa aika ajoin esille, kun uutisoidaan vaikkapa tekijänoikeus- ja patenttikiistoista, yksityisyydensuojasta, päätöksenteon ja hallinnon avoimuudesta, sananvapaudesta ja sensuurista verkossa. Kysymys on poliittisesta kamppailusta, jossa määritellään, millaiseksi vanhassa mediaympäristössä syntynyt demokratia muotoutuu uusien viestintäteknologioiden aikakaudella, niin instituutioidensa kuin poliittisen kulttuurinsa osalta. Sama määrittelykamppailu koskee tiedon ja kulttuurin tuotantoa.

Yksi mahdollinen tulkintakehys käytävälle julkiselle keskustelulle on marxilainen ajatus siitä, että tuotantovoimien kehittyessä ne joutuvat ristiriitaan vallitsevien tuotantosuhteiden kanssa (Marx 1859). Tästä näkökulmasta tietokoneet ja -verkot edustavat uusia tuotantovoimia ja niiden myötä uhatuksi joutuneet yritykset tai kokonaiset teollisuudenalat vallitsevia tuotantosuhteita. Oikeustieteilijä Yochai Benkler kuvaa tätä kamppailua ja sen panoksia perusteellisessa teoksessaan The Wealth of Networks (2006). Benklerin mukaan 1900-luvun kuluessa muodostui tiedon ja kulttuurin keskitetty ja teollinen tuotantotapa tai Benklerin sanoin institutionaalinen ekologia, jota kuvastaa informaation paketoiminen omaisuudeksi ja pieni joukko kaupallisia tai valtiollisia tuottajia, joilta informaatio kulkee suurelle joukolle verrattaen passiivisia kuluttajia. Tämän rinnalla on ollut jatkuvasti (vanhempi) vertaistuotantoon ja vapaaseen jakamiseen perustuva tuotantotapa, joka on tietokoneiden ja -verkkojen myötä noussut teollisen tuotantotavan haastajaksi. Tuotantotavan muutos teknologian muutoksen seurauksena ei tietenkään ole deterministinen, vaan aidosti poliittinen kysymys.

Keskeisiä taloudellisia intressitahoja ovat tekijänoikeusjärjestöjen (suomalaisena kattojärjestönään Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus TTVK) edustama perinteinen sisältöteollisuus[1], jonka vakiintuneet tulonlähteet ja ansaintalogiikat ovat uuden tekniikan myötä uhattuina, sekä uudempi teknologia- ja palveluteollisuus (kuten Google, Facebook, teleoperaattorit), jonka ansaintalogiikat nimenomaan perustuvat uuden tekniikan mahdollisuuksiin siirtää informaatiota. Yksityisyydensuojaan ja sananvapauteen liittyvänä intressitahona on vielä mainittava (etupäässä totalitaristiset) kansallisvaltiot, joilla voi olla paljonkin menetettävää tiedonkulun vapautumisesta.

Mainittujen intressitahojen lisäksi on kansalaisliikehdintää, josta osa on järjestäytymätöntä (kuten verkkofoorumien keskustelut), osa järjestäytynyttä säätiöiksi tai yhdistyksiksi (kuten Electronic Frontier Foundation, WikiLeaks) ja osa puolueisiin ja niiden nuorisojärjestöihin. Suomessa tietoyhteiskuntakysymyksiin profiloituneita poliitikkoja on ainakin Vihreissä, Vasemmistoliitossa ja Kokoomuksessa. Lisäksi useissa maissa aktivoitunut Piraattipuolue on syntynyt immateriaalioikeus-, sananvapaus- ja muiden tietoyhteiskuntakysymysten ympärille. Näihin kysymyksiin puuttuu myös kolmas vaaditun 50 000 allekirjoittajan rajan Suomessa saavuttanut kansalaisaloite Järkeä tekijänoikeuslakiin. Paljon julkisuutta ovat saaneet niin ikään erilaiset lain rajamailla toimivat haktivistiryhmittymät[2], joista kuuluisin on Anonymous.

Uskon tämänkaltaisen kamppailun olevan jossain määrin myös sukupolvisidonnaista, sillä nuoret ovat kasvaneet uuden teknologian ympäröiminä. Mikä on heille tavallista, mielekästä ja terveen järjen mukaista on varsin erilaista kuin se, mikä on ollut sitä aikaisemmille sukupolville. Käytännössä tämä näkyi esimerkiksi niin, että kristillisdemokraatteja lukuun ottamatta kaikkien eduskuntapuolueiden nuorisojärjestöt asettuivat Järkeä tekijänoikeuslakiin -kampanjan taakse.

Sukupuolten tasa-arvosta

Sukupuolten tasa-arvon kannalta tutkimuksen taustalla on pyrkimys purkaa tekniikan kytkeytymistä miessukupuoleen, ja tehdä siten tekniikasta, sen harrastamisesta ja sen parissa työskentelystä sukupuolineutraalia. Näkökulmaa voinee luonnehtia tasa-arvofeministiseksi, ja henki on sama kuin pyrkimyksissä tehdä työelämästä, politiikasta, taloudesta, vanhemmuudesta ja hoivasta sukupuolineutraaleja. Tässä mielessä jokainen uusi naishakkeri on samankaltainen poliittinen voitto kuin jokainen naispresidentti, naistoimitusjohtaja, naisupseeri tai mieshoitaja.

Feminismin historia on pitkä ja moninainen, ja myös tasa-arvofeministiselle projektille on ehkä oikeutettujakin feministisiä kritiikkejä. Feministinen keskustelu on koko moninaisuudessaan minulle tuntematon, mutta jonkinlaisen tarttumapinnan siihen saa esimerkiksi Elizabeth Groszin (2013) kirjoituksesta Sukupuoliero ja essentialismin ongelma.

Tasa-arvofeminismi liittyy niin sanottuun feminismin toiseen aaltoon, jossa tavoitteena on saada aiemmin vain miehille varatut valtapositiot saavutettaviksi myös naisille. Tasa-arvofeminismi perustuu pitkälti essentialististen oletusten kieltämiseen: naisten paikka yhteiskunnassa ei seuraa heidän olemuksestaan, vaan ennen kaikkea yhteiskunnallisista prosesseista.

Grosz listaa toisen aallon jälkeisten feministien esittämiä kritiikkejä tasa-arvofeminismiä kohtaan, joista seuraavat kaksi ovat nähdäkseni painavimpia. Ensinnäkin, keskittyessään naisten tasavertaiseen pääsyyn valta-asemiin tasa-arvofeminismi ei kriitikkojen mukaan kyseenalaista tarpeeksi itse patriarkaalisia valtarakenteita. Näin ollen tasa-arvofeministinen ohjelma johtaisi naisten maskulinisoimiseen tai jonkinlaisen yleisen ihmisyyden korostamiseen sen sijaan, että naisten erityisluonteelle annettaisiin sille kuuluva arvo. Toiseksi, kriitikot esittävät, tasa-arvofeministiset tavoitteet samaistuvat liikaa yleisempiin oikeudenmukaisuutta edistäviin tavoitteisiin, eivätkä ne erotu tarpeeksi esimerkiksi rotuun tai luokkaan perustuvien valta-asetelmien kritiikistä. Vastauksena tasa-arvofeminismille on syntynyt sukupuolieroa korostavaa feminismiä, joka painottaa naisten erityislaatua ja autonomian vaatimusta enemmän kuin tasa-arvoa.

Grosz virittää jännitteen tieteellisen ja älyllisen ankaruuden (joka on ainakin potentiaalisesti miehistä ja patriarkaalista) ja toisaalta feminististen poliittisten tavoitteiden välille. Periaatteessa jokaista feminististä positiota voidaan syyttää sekä patriarkaalisen tieteen näkökulmasta älyllisestä laiskuudesta että radikaalin feministisen politiikan näkökulmasta liiallisesta tukeutumisesta patriarkaalisiin ajatus- ja perustelurakenteisiin. Jos onkin mahdotonta saavuttaa teoreettista tai poliittista puhtautta yksinään, on ainakin mahdotonta saavuttaa molempia yhtä aikaa.

Omasta näkökulmastani vastakkainasettelu tieteellisen argumentaation ja poliittisten tavoitteiden välillä ei ole mitenkään sovittamaton, eikä tieteellinen argumentaatio ole mitenkään auttamattomasti patriarkaalista. Yhteiskunnallinen järjestys alistaa monenlaisia ihmisiä monenlaisilla tavoilla, ja keinot on valittava käsillä olevasta kamppailusta riippuen. Myös Grosz päätyy kirjoituksessaan kannattamaan pragmaattista linjaa. Mitään lopullista valintaa tasa-arvon vaatimusten ja sukupuolten erityislaadun korostamisen välillä ei tarvitse tehdä.

Viitteet

[1] Huomautettakoon myös, että sisältöteollisuuden eli enimmäkseen suurten mediayhtiöiden etu ei aina ole sama asia kuin sisällön tuottajien, esimerkiksi muusikoiden, etu. Konkreettisesti tämä näkyy vaikkapa musiikin vertaisverkkolataamisessa, jossa levy-yhtiöt joissakin tapauksissa menettävät maksavia asiakkaita, mutta muusikot joiden tulot muodostuvat keskimäärin enemmän esiintymisistä kuin levymyynnistä, saattavat ennemminkin hyötyä tunnettuuden kasvaessa.

[2] Sana haktivisti on uudissana, jossa yhdistyvät sanat hakkeri ja aktivisti. Haktivismin määrittelyistä katso Moilanen (2009, 38-46).