Avainsana-arkisto: avoin lähdekoodi

Sosiologia 1966: Normien tutkimisesta ja metodiopetuksesta – ja vähän gradusta

Vastaa

Tämä on välähdys suomalaisen sosiologian historiasta siten kuin se ilmenee Sosiologia-lehden sivuilla.

“Durkheim esitti kaksi tunnusmerkkiä, joista sosiaalisen tosiasian tuntee. Ensiksikin, sosiaalinen fakta on ulkokohtainen, yksilöstä riippumaton; ja toiseksi, se pystyy vaikuttamaan yksilöön painostamalla hänet toimimaan määrätavalla. Nyt tästä näkökulmasta katsottuna lait ovat sosiologian keskeisimpiä tutkimuskohteita, sillä mitkä voisivatkaan olla sen selvempiä sosiaalisia tosiasioita kuin sosiaaliset normit, joihin lakikin kuuluu.”

“Mutta miksi Durkheimin opetukset ja esimerkki eivät ole myöhemmille sosiologeille aina kelvanneet? Yhtenä syynä ilmeisesti ovat olleet ne metodiset valinnat, joiden olemme antaneet sitoa itseämme. Suhteeton innostus haastattelumenetelmään on tuottanut vahinkoa, koska se on rajoittanut aiheenvalintaa. Haastattelemalla saamme tietoa lähinnä omasta ajastamme. […] Kun subjektiivisia seikkoja kokein, kyselyin ja haastatteluin tutkiva sosiaalipsykologia meillä nyt on eriytynyt omaksi oppiaineekseen, pitäisi sosiologian mielestäni entistä voimakkaammin suuntautua omalle alueelleen, sosiaalisten tosiasioiden tutkimiseen sekä ajallisesti ja paikallisesti tähänastista paljon laajempiin vertailuihin. Sosiologian metodiopetuksen yksinomaisena tehtävänä ei saisi olla koulutus haastatteluaineiston käyttöön, vaan ainakin yhtä tärkeää olisi kouluttaa tutkijoita, jotka pystyvät käyttämään tilasto- ja dokumenttiaineistoa historiallisiin ja kansainvälisiin vertailuihin.”

“Instituutioiden ohella sosiaalinen muutos on sellainen ongelma, jota tutkittaessa oikeusnormit ovat tärkeitä muuttujia. Jos sosiologi jättää nämä variaabelit tutkimuksensa ulkopuolelle, voi hän kuvata yhteiskunnan muuttumista ja olla apuna muutoksen ohjaamisessa vain sangen vajavaisesti, sillä juuri lakien avullahan muutosta ohjaillaan.”

Eskola, Antti (1966) Normit sosiologian tutkimuskohteena. Sosiologia 3:1, 13-15.

—

Tieteenalojen rajankäynnin kannalta on ehkä huomautettava, että Eskola aloitti saman vuonna 1966 Tampereen yliopiston sosiaalipsykologian professorin virassa. Huomautukset ovat kiinnostavia yhtä kaikki. Metodiopetusta koskevat huomiot pitävät nähdäkseni myös edelleen paikkansa: haastattelu- ja kyselyaineistojen käsittelyllä on edelleen siinä ylivoimainen asema, ja se tuntuu edelleen rajoittavan ainakin opiskelijoiden opinnäytteiden aiheenvalintaa.

—

Kirjoitus on itselleni kiinnostava myös henkilökohtaisemmalla tavalla, sillä durkheimilaisten sosiaalsiten faktojen käsittely etenkin lakien yhteydessä sai minut pitkästä aikaa ajattelemaan omaa opinnäytettäni. Teknologialla ja tietokoneilla on todellakin pakottavaa voimaa yksilöön nähden. Tätä voitaisiin lähestyä ainakin kahdella tavalla. Ensinnäkin tietokoneiden (niin raudan kuin ohjelmistojenkin) toimintaperiaatteet ja arkkitehtuurit ovat jotain, mihin peruskäyttäjän on pakko sopeutua. Lawrence Lessig sanoo kuuluisasti, että koodi toimii kuin laki. Tietokone ohjaa tietokoneen käyttäjää niin yksittäisissä käyttötilanteissa kuin yleisemmälläkin tasolla. Tietotekninen kompetenssi on nykyajan yhteiskunnassa yhä keskeisempi selviytymiskriteeri. Kun mitä luultavimmin kompetenssi tulee aina jakautumaan hyvin epätasaisesti ihmisten kesken, on mielekästä tarkastella sitä myös vallan näkökulmasta. Mitä keskeisemmäksi tietotekniikka yhteiskunnassa ja arkielämässä tulee, sitä enemmän valtaa on niillä, joilla on mahdollisuus vaikuttaa järjestelmien ja arkkitehtuurien laatuun ja kehityssuuntaan. Sanomattakin on selvää, että toimintaperiaatteiden ja lähdekoodin pitäminen avoimena tarkastelulle ja kollektiiviselle arvioinnille sopii paremmin demokraattisen yhteiskunnan periaatteisiin kuin koodin sulkeminen ja mahtavien patenttisalkkujen takana lymyileminen.

Avoin lähdekoodi ja minä

1 vastaus

Joku on ehkä saattanut arvatakin, että olen ollut melkoisen innoissani viime aikoina avoimeen lähdekoodiin (FOSS, free and open source software) liittyvistä asioista. Mauttoman oloisen otsikon mukaisesti käsittelen tässä tekstissä joitain aikaisemmassa FOSS-tutkimuksessa tehtyjä erotteluita sekää omaa suhdettani noihin kysymyksiin muutamalta eri kantilta, kuitenkin kokonaisuutena hyvin haparoivasti. Ei siis ole luvassa kaunista alkua, keskikohtaa ja loppua.

Historiani aiheen parissa ulottuu noin kolmen ja puolen vuoden päähän, kevääseen 2005. Aloin käyttää Firefoxia ja OpenOfficea melko käytännöllisistä syistä: Firefox on käytettävämpi ja tietoturvallisempi kuin Internet Explorer, OpenOffice on ilmainen. Silloisessa piraattiwindowsissani ei ollut piraattiofficea. Ja miksi joku haluaisi maksaa satoja ohjelmistosta, jollaisen saa ladattua netistä ilmaiseksi – laillisesti? Jonkinlainen ideologisen tasonkin kiinnostus oli olemassa, mutta ei mitään kokonaiskuvaa FOSSista ilmiönä tai liikkeenä. Myös Linux oli sitä mitä se useimmille on: hämärä ja pelottava käyttöjärjestelmä, jolla ei voi pelata ja jota lähinnä nörtit käyttävät.

Ei-niukka resurssi

Varsinaisesti homma alkoi syksyllä 2005, kun istuin Tere Vadénin vetämällä hypermedian Studia Generalia -luentosarjalla otsikolla Hypermedia ja yhteiskunta. Eräs Vadénin pointti käsitti itse asiassa immateriaalioikeudet laajemminkin. Jo klassisen poliittisen taloustieteen mukaan tavaroiden vaihto markkinoilla perustuu siihen, että ne ovat käyttöarvoja ostajalle, mutta vain vaihtoarvoja myyjälle. Tietenkään mitään arvoa ei ole sellaisella tavaralla, jonka saa käyttöönsä ostamattakin. Materiaaliset hyödykkeet – varsinkin jos niiden valmistamiseksi on tehty työtä – ovat niukkoja resursseja. Jos ostan omenan, myyjä ei enää voi myydä uudelleen tai käyttää sitä. Samoin on äänilevyn laita.

Tilanne kuitenkin muuttuu olennaisesti, jos äänilevy muutetaan digitaaliseen muotoon. Levyn sisältö muuttuu informaatioksi, nolliksi ja ykkösiksi. Tietokoneella nollien ja ykkösten kopiointi on äärimmäisen yksinkertainen prosessi, ja siten digitaaliset sisällöt eivät ole luonnostaan niukka resurssi. Ne ovat sitä keinotekoisesti. Nollien ja ykkösten jonot pitää saattaa jonkun yksityisomaisuudeksi patenttien ja lisenssien avulla, jotta niistä voisi käydä kauppaa. Ja teknisesti se on jokseenkin analogista sille, että laitetaan ilmaa purkkiin ja myydään sitä muiden hengitettäväksi.

Ikkunoita ja pingviinejä: käyttöjärjestelmät Linux-käyttäjien konstruktioina

Tällä hetkellä olen kirjoittamassa tutkimussuunnitelmaa kandidaatintutkielmalle, jossa aion tehdä jonkinlaisia profiileita Linux-käyttäjistä. Toteutus tulee olemaan lomaketutkimus, jossa kysytään taustamuuttujien lisäksi syitä käyttää Linuxia, osallisuutta Linux-yhteisöön sekä kartoitetaan semanttisen differentiaalin menetelmällä Linux-käyttäjien mielikuvia omasta käyttöjärjestelmästään, Windowsista ja Macista.

Olen projektista varsin innoissani monestakin syystä. Itsestään selvin syy on tietenkin aihe, mutta lisäksi tutkimus on kvantitatiivinen, mitä voi pitää nykyisessä sosiaalitieteellisessä paradigmassa jopa poliittisena kannanottona. Tarkoitukseni on Pertti Tötön ja Pirullisen positivismin paluun innoittamana osoittaa, että kvantitatiivinenkin tutkimus voi olla älykästä, reflektoivaa ja teoreettista. Lisämausteen tuo se, että en ole tekemässä mitään yhteiskunnan perusrakenteen analyysiä, jollaiseen lomaketutkimus usein liitetään, vaan teen kuitenkin eräänlaista mikrososiologiaa ja tutkin marginaalista ryhmää. Edelleen soppaa sekoittaa se, että aion kuitenkin asettautua maltilliseksi konstruktionistiksi ja tutkia ensi sijassa juuri Linux-käyttäjien omia käsityksiä asioista. Konstruktionistis-mikrososiologinen kvantitatiivinen tutkimus. Kuulostaa hykerryttävän juhlavalta.

Teoreettisena taustana minulla on teknologian sosiaalinen rakentuminen (social construction of technology, SCOT), jonka on lanseerannut pääasiassa hollantilainen insinöörisosiologi Wiebe Bijker. Lisäksi käytän hyväkseni avoimen lähdekoodin tutkimuksessa tehtyjä erotteluita ja saatan ujuttaa myös muutaman marxilaisen idean joukkoon. Palatkaamme kuitenkin itse aiheen taustojen pariin.

Politiikkaa vai tehokasta organisoitumista?

Jos FOSS yhteisöä tarkastelee yhteiskunnallisena liikkeenä, se on jaettavissa kahteen hieman eri motivaatioilla toimivaan ryhmään, vapaiden ohjelmien liikkeeseen ja avoimen lähdekoodin liikkeeseen. Ensin mainittu on poliittisesti ja moraalisesti voimakkaammin sitoutunut ja sillä on selkeä yhteiskunnallinen missio: tietokoneohjelmat eivät saa olla kauppatavaraa. Richard Stallman perusti 1980-luvun alussa GNU-projektin vastalauseeksi sille, että tietokoneohjelmien patentointi oli yleistynyt ja niistä oli tehty liiketoimintaa. Hän kieltäytyi estämästä ohjelmiensa käyttäjiä jakamasta ohjelmia keskenään, kuten tekijänoikeuksia puolustavat koodaajat. Tarkoitus oli ensisijaisesti poliittinen. Stallman (1999, 56) määrittelee ohjelman vapaaksi, jos:

  1. Käyttäjällä on oikeus ajaa ohjelma missä tarkoituksessa tahansa.
  2. Käyttäjällä on vapaus muokata ohjelmaa tarpeidensa mukaiseksi, mikä edellyttää pääsyä lähdekoodiin.
  3. Käyttäjällä on oikeus jakaa kopioita ohjelmasta ilmaiseksi tai maksua vastaan.
  4. Käyttäjällä on oikeus jakaa muokattuja versioita ohjelmasta, jolloin koko käytäjäyhtesö voi hyötyä hänen parannuksistaan.

Avoimen lähdekoodin liike on organisoitunut Linus Torvaldsin ympärille, ja sen tarkoitusperät ovat käytännönläheisemmät, vaikka se operoikin samoilla välineillä. Kehittäessään Linux-käyttöjärjestelmän ydintä Torvalds julkaisi sen avoimella lisenssillä, jotta sen kehitys olisi tehokkaampaa, useampi ihminen voisi osallistua siihen ja vältettäisiin päällekkäistä työtä. Suuri määrä kehittäjiä ja beta-testaajia takaisi tehokkaan ongelmanratkaisun ja toimivan käytettävyyden. Torvalds on julkisesti ilmaissut vierastavansa Stallmanin ajatuksia ja sitä, että FOSS-yhteisö suuntautuisi aggressiivisesti esimerkiksi Microsoftia vastaan.

Miksi olla mukana yhteisössä?

Miksi kukaan haluaisi antaa työnsä tulokset ilmaiseksi muiden käytettäväksi? Ohjelmoinnin selkein ero muunlaisiin töihin ja niiden tuotteisiin on edellä mainittu ei-niukkuus. Antamalla koodin muiden käytettäväksi koodaaja ei menetä mitään muuta kuin aikaansa. Ja kuten myös edellä mainittua, ei-niukkuus tekee myös työn tuotteista laskuttamisesta teknisesti vaikeaa. Mutta aikakin on rahaa. Miksi luovuttaa sitä pois vastikkeetta? Avoimen ohjelman koodaaminen ja kehittäminen eivät toki ole vastikkeetonta toimintaa, vaikka työn tuloksia ei voikaan myydä. Niklas Vainio ja Tere Vadén listaavat joukon empiirisissä tutkimuksissa esiintyneitä syitä, miksi koodaajat kontribuoivat avoimen lähdekoodin projekteihin.

  1. Altruismi. FOSS-kehittäjien on usein ajateltu olevan epäitsekkäitä hyväntekijöitä, jotka uhrautuvat yhteisen hyvän vuoksi. Tämä on toki varsin epäuskottava selitys. Lähempänä totuutta voisi olla altruistisen ihmisen leima, jonka koodinsa luovuttaja saa – hänhän saa selkeän ”hyvän ihmisen” maineen, mistä on epäilemättä hyötyä arvostuksen muodossa. Altruismin olemassaolo ylipäätään on hyvin ongelmallinen ajatus
  2. Politiikka. Stallmanin poliittinen manifesti on monelle edelleen motivaationa kehittää avointa lähdekoodia. Poliittiset intressit liittyvät siis FOSS-yhteisön ”vapaiden ohjelmien” siipeen.
  3. Hedonismi. Kuten hakkerit saavat nautintoa onnistuessaan murtautumaan mitä parhaiten suojattuihin tietokantoihin ja palvelimiin ilman mitään muuta päämäärää kuin itse murtautuminen, FOSS-kehittäjät voivat kokea myös itsetoteutuksen tunnetta. Tutkimusten mukaan avoimen koodin kehittäjät nauttivat koodaamisesta enemmän kuin kollegansa suljetulla puolella.
  4. Yhteisö. Yhdessä oleminen ja yhteenkuuluvuuden tunne ovat sinänsä ”pyhää” kokemusta tuottavia ilmiöitä. Tämän tiesi varsin hyvin jo sosiologian klassikko Émile Durkheim. Lisäksi monille FOSS-yhteisö on keskeinen identifioitumisen kohde ja osallistuminen siten identiteetin rakentamista.
  5. Oma tarve. Käytännöllisemmin suuntautuneet FOSS-kehittäjät julkaisevat koodinsa avoimena siksi, että toivovat muiden samanlaisen tarpeen omaavien parantelevan koodia. Kyse on vain tehokkaasta yhteistyön ja yhteisten päämäärien saavuttamisen muodosta.
  6. Maine. Osallistuminen menestyneeseen projektiin on koodaajalle meriitti huolimatta siitä, onko projekti avointa vai suljettua koodia.
  7. Oppiminen. Avoimet ja toimivat ohjelmat ovat mainioita ohjelmoinnin opinkappaleita, koska niihin on kenellä tahansa pääsy.
  8. Rahapalkka. Yhä kasvava joukko FOSS-kehittäjistä toimii yritysten palkkalistoilla ja heille maksetaan avointen ohjelmien, ajurien tms. kehittämisestä. Tässä tilanteessa yksilö ei luovuta työaikaansa ilmaiseksi, mutta toisaalta yritys luovuttaa. Tällaisia yrityksiä kuitenkin on edelleen olemassa, joten itse asiassa avointen ohjelmien kehittämisestä on niille taloudellista hyötyä, vaikka ne eivät suoraan voisikaan myydä itse ohjelmia. Ymmärrettävänä esimerkkinä on esimerkiksi laitevalmistajat, jotka kehittävät laitteilleen avoimia ajureita kasvattaakseen potentiaalista ostajakuntaa.

Miksi minä katson olevani mukana FOSS-yhteisössä? En osaa koodata pätkääkään, joten useimmat syyt rajautuvat heti pois. Toisaalta juuri se saattaa vahvistaa olemassa olevia syitä. Kontribuutioni on tiedonvälitys, ilosanoman levittäminen, agitointi, epäluulojen lievittäminen, ohjemien/järjestelmien asentaminen ja (alkeellinen) tekninen tuki. Haluaisin ajatella olevani altruisti, mutta jään saman tien kiinni altruisti-leiman tuoman hyödyn tavoittelusta. Sen sijaan identiteetin rakentaminen on selvä motivaatio puhua avoimesta lähdekoodista ja olla jollain tapaa yhteisössä mukana. Poliittiset syyt ovat myös minun kohdallani selvät. Olen yleisemminkin markkinakriittinen, ja minusta on vähän epäilyttävää, että käytännössä yhdellä yrityksellä on niin paljon valtaa vaikuttaa ihmisten jokapäiväiseen arkeen, vieläpä kun tuote ei teknisesti edes ole kelvollinen kauppatavaraksi (edelleen ei-niukkuus). Viimeisimpänä voisin väittää, että myös oppiminen motivoi minua. En tarkoita koodaamaan oppimista – siihen tarvitsisin hieman järjestäytyneemmän alkusysäyksen, esimerkiksi kurssin (mikä tosin on myös ollut mielessäni). Pitämällä itseni jollain tapaa ajan tasalla siitä, mitä FOSS-maailmassa tapahtuu, tulen myös seuranneeksi tietotekniikan yleisempaakin kehitystä ja ehkä jopa oppineeksi jotain uutta siihen liittyen. Säätämistä siis.

Kirjallisuutta

Stallman (1999): The GNU Operating System and the Free Software Movement. Teoksessa DiBona, Ockman, & Stone (toim.): Open Sources: Voices from the Open Source Revolution. (ss. 53-70) Sebastopol, O’Reilly.

Vainio & Vadén (2006): The Sociology of Free and Open Source Software Communities: Motivations and Structures. Teoksessa Helander & Martin-Vahvanen (toim.): Multidisciplinary Views to Open Source Software Business. (ss. 10-22) Tampere, eBRC Research Reports 33.

Olkoon tämä vaalikampanjan avaus

1 vastaus

Mainittakoon se tässä vielä kerran: olen syksyn kunnallisvaaleissa ehdokkaana Vihreiden listalla. Kotisivuiltani löytyy nyt vaalisivut ja lyhyet kirjoitukset kaikista vaaliteemoistani, jotka ovat myös alla. Yleisesti ekologiseen elämäntapaan ja ajatteluun rohkaiseminen on lähellä sydäntäni, ja kaupunginvaltuustossa tehtävät päätökset vaikuttavat myös ihmisten valinnan mahdollisuuksiin ja sitä kautta valintoihin. Toinen kattoteema on markkinakriittisyys. Markkinatalouden sokea vapauttaminen on enemmän kuin vähän kyseenalainen suunta johdattaa yhteiskuntaa. Vaaliteemani:

Ekologinen kaupunki

Kehitetään kaupunkirakenne tiiviimmäksi

Aktiivinen ja yhteisöllinen kaupunki on tiivis. Tätä nykyä kaupunkirakenne on tehty kaksi henkilöautoa omistavalle perheelle, joka käy töissä autolla ja automarketissa autolla. Ilmastonmuutos on jokaisen edessä, siis ekologinen elämäntapa on jokaisen vastuu. Sellainen kaupunki, jossa voi asua ja liikkua ilman autoa, on ekologinen. Keskustaa on siis tiivistettävä ja lähiöitä kehitettävä kaupunkimaiseksi siten, että saavuttaakseen palvelut ei tarvitse poistua lähiöstä.

Yksityisautot pois Hämeenkadulta

Hämeenkatu on muutettava joukko- ja kevyen liikenteen kaduksi pikimmiten. Yksityisautoilijat pääsevät keskustaan ja sen ohi muutenkin. Pysyvät pyöräkaistat ovat selkein ratkaisu Hämeenkadun nykyiseen kaoottiseen tilanteeseen. Tämä toteutuu, kun yksityisautoilijat ajavat muualla. Tuskin tarvii korostaa, että tämä myös rohkaisee ekologiseen liikkumiseen.

Raideliikenne: lähijunaliikenne aloitetaan ja raitiotien rakentaminen aloitetaan

Raideliikenne on joukkoliikennemuodoista ekologisin. Tampereen ja lähikuntien on tehtävä yhteistyötä, jotta toimiva lähijunaliikenne saadaan aikaiseksi. Samoin on aloitettava raitiolinjan rakentaminen tulevasta Vuoreksen kaupunginosasta Hervannan ja Kaupin kautta Keskustaan – aluksi.

Ihmiset ihmisinä, ei kuluttajina

Tarvitaan julkisia paikkoja, joissa ihmisten ei oleteta ostavan mitään

Ihmisillä tulee olla paikkoja, joissa oleilla, kokoontua ja harrastaa vapaasti. Virastoissa hoidetaan asioita ja kaupallisissa tiloissa ostetaan tavaroita, molemmat on tarkoitettu yksinkertaiseen funktionalistiseen toimintaan. Vapaat ja epäkaupalliset tilat tarkoittavat kirjastoja, nuorisotaloja, bändikämppiä, oppilaitoksia, miksei jotain aivan uuttakin spontaanin kokoontumisen ja oleskelun tiloja.

Mielekäs elämä ei tarkoita vain mielekästä kuluttamista

Kun markkinamekanismi leviää yhä useammalle elämänalueelle, ihmisen jokaisesta valinnasta tulee ennen pitkää kulutusvalinta. Pääoma on kiinnostunut ainoastaan kasvamisesta, ei esimerkiksi sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta tai ekologisesta kestävyydestä. Rajoittamattoman kapitalistisen talouden näkökulmasta ihminen on ainoastaan kuluttaja, jolle voi myydä tuotteita, tai työntekijä, jonka työvoimalla tuotteita tehdään. Tästä näkökulmasta vapaa ja luova yksilöllisyys on mahdollista lähinnä ostamalla erilaisia tavaroita, ja ihmisten identiteettien sisältö lähenee heidän ostoskoriensa sisältöä.

Nähdäkseni tämä on se suunta, johon markkinaliberalistinen oppi johdattaa – ja on jo pitkälle johdattanutkin. Siksi koen tärkeäksi vastustaa markkinamekanismin leviämistä ja lisätä tarkoituksenmukaista sääntelyä.

Julkisissa organisaatioissa siirrytään avoimen lähdekoodin ohjelmiin

Kaupallisille tietokoneohjelmille on olemassa lähes poikkeuksetta avoin vaihtoehto. Avoimen lähdekoodin ohjelmat ovat kenen tahansa käytettävissä ja kehitettävissä, eikä niitä voi omistaa. Ne on suojattu erilaisilla copyleft-lisensseillä, jotka takaavat ohjelmien myös pysyvän avoimina. Ei ole mitään syytä, miksi varsinkaan julkisten organisaatioiden tulisi tukea kaupallisia yrityksiä, jos tilalle on olemassa avoimia vaihtoehtoja, joilla ei ole lisenssimaksuja, joiden toiminta ei ole yksittäisestä toimijasta kiinni ja jotka eivät perusteettomasti kouluta yksittäiselle yritykselle asiakkaita.

Xubuntu vanhalle koneelle

2 vastausta

Nonni. Kävin laittamassa viikonloppuna kymmenen vuotta vanhalle koneelle Xubuntun. Prosessori oli joku Intel Celeron ~500 MHz, muistia oili 192 Mb. Kone oli saatu jostain käytettynä ja Windows 98:llä varustettuna. Netti ei toiminut, vaikka sitä oli ainakin kolme harrastelijaa käynyt vääntämässä. En jaksanut yrittää varttia pidempään, ja yllättäen Xubuntun Live-CD:llä netti toimi heti ilman mitään toimenpiteitä. 😀 Ongelmiakin oli. Yla- ja alapaneelit eivät näkyneet ollenkaan. Päätettiin kuitenkin kokeilla, sillä Windows 98:lla ei enää kukaan tee mitään, ja kone oli muuten haaskuuseen menossa. Asennus sujui parin kaatumisen jälkeen hyvin, ja asennettuna Xubuntu toimi moitteettomasti.

Paras juttu koko operaatiossa oli hyvä mieli siitä, että Xubuntu soveltuu enemmän kuin hyvin noinkin vanhalle masiinalle. Muutosvastarintaa siirtymisessä ei juuri ollut, sillä koneen käyttäjät eivät olleet säätäneet paljoa Windowsinkaan kanssa ja oppineet sen tavoille. Käyttötarkoitus oli lähinnä tekstinkäsittely ja netin selailu, mikä ei eroa nimeksikään kaupallisista käyttöjärjestelmistä.

Hip hei!

Microsoft avautuu avoimuudelle

Vastaa

Tietoviikko.fi sekä Linux Today tiesivät kertoa, että Microsoft on ottanut tänään takapakkia uhittelussaan avoimen lähdekoodin yhteisölle. Tarkoitus on siis avata joitain ohjelmointirajapintoja. Tämä käytännössä mahdollistaa esimerkiksi kilpailevien (ja avointen) sovellusten kehittämisen MS:n tuotteiden (esim. Office) ympärille. Tämä saattaa olla myös askel siihen suuntaan, että esimerkiksi MS Office tukisi odf-tiedostoformaattia, jonka tiimoilta on väännetty kättä viime aikoina.

Pahat suut (jollainen voin kai sanoa olevani) kertovat, että ilmoituksen ajoitus ei voisi olla yhtiölle parempi, sillä MS:n oma suljettu tiedostostandardi ooxml on menossa standardijärjestö ISO:n käsittelyyn lähipäivinä. Lisäksi EU on aloittanut tutkinnan MS:n johtavan markkina-aseman väärinkäytöstä.

Joka tapauksessa tämä on iloinen uutinen avoimen lähdekoodin ja avointen standardien liikkeelle. Hip hei!