Joku on ehkä saattanut arvatakin, että olen ollut melkoisen innoissani viime aikoina avoimeen lähdekoodiin (FOSS, free and open source software) liittyvistä asioista. Mauttoman oloisen otsikon mukaisesti käsittelen tässä tekstissä joitain aikaisemmassa FOSS-tutkimuksessa tehtyjä erotteluita sekää omaa suhdettani noihin kysymyksiin muutamalta eri kantilta, kuitenkin kokonaisuutena hyvin haparoivasti. Ei siis ole luvassa kaunista alkua, keskikohtaa ja loppua.

Historiani aiheen parissa ulottuu noin kolmen ja puolen vuoden päähän, kevääseen 2005. Aloin käyttää Firefoxia ja OpenOfficea melko käytännöllisistä syistä: Firefox on käytettävämpi ja tietoturvallisempi kuin Internet Explorer, OpenOffice on ilmainen. Silloisessa piraattiwindowsissani ei ollut piraattiofficea. Ja miksi joku haluaisi maksaa satoja ohjelmistosta, jollaisen saa ladattua netistä ilmaiseksi – laillisesti? Jonkinlainen ideologisen tasonkin kiinnostus oli olemassa, mutta ei mitään kokonaiskuvaa FOSSista ilmiönä tai liikkeenä. Myös Linux oli sitä mitä se useimmille on: hämärä ja pelottava käyttöjärjestelmä, jolla ei voi pelata ja jota lähinnä nörtit käyttävät.

Ei-niukka resurssi

Varsinaisesti homma alkoi syksyllä 2005, kun istuin Tere Vadénin vetämällä hypermedian Studia Generalia -luentosarjalla otsikolla Hypermedia ja yhteiskunta. Eräs Vadénin pointti käsitti itse asiassa immateriaalioikeudet laajemminkin. Jo klassisen poliittisen taloustieteen mukaan tavaroiden vaihto markkinoilla perustuu siihen, että ne ovat käyttöarvoja ostajalle, mutta vain vaihtoarvoja myyjälle. Tietenkään mitään arvoa ei ole sellaisella tavaralla, jonka saa käyttöönsä ostamattakin. Materiaaliset hyödykkeet – varsinkin jos niiden valmistamiseksi on tehty työtä – ovat niukkoja resursseja. Jos ostan omenan, myyjä ei enää voi myydä uudelleen tai käyttää sitä. Samoin on äänilevyn laita.

Tilanne kuitenkin muuttuu olennaisesti, jos äänilevy muutetaan digitaaliseen muotoon. Levyn sisältö muuttuu informaatioksi, nolliksi ja ykkösiksi. Tietokoneella nollien ja ykkösten kopiointi on äärimmäisen yksinkertainen prosessi, ja siten digitaaliset sisällöt eivät ole luonnostaan niukka resurssi. Ne ovat sitä keinotekoisesti. Nollien ja ykkösten jonot pitää saattaa jonkun yksityisomaisuudeksi patenttien ja lisenssien avulla, jotta niistä voisi käydä kauppaa. Ja teknisesti se on jokseenkin analogista sille, että laitetaan ilmaa purkkiin ja myydään sitä muiden hengitettäväksi.

Ikkunoita ja pingviinejä: käyttöjärjestelmät Linux-käyttäjien konstruktioina

Tällä hetkellä olen kirjoittamassa tutkimussuunnitelmaa kandidaatintutkielmalle, jossa aion tehdä jonkinlaisia profiileita Linux-käyttäjistä. Toteutus tulee olemaan lomaketutkimus, jossa kysytään taustamuuttujien lisäksi syitä käyttää Linuxia, osallisuutta Linux-yhteisöön sekä kartoitetaan semanttisen differentiaalin menetelmällä Linux-käyttäjien mielikuvia omasta käyttöjärjestelmästään, Windowsista ja Macista.

Olen projektista varsin innoissani monestakin syystä. Itsestään selvin syy on tietenkin aihe, mutta lisäksi tutkimus on kvantitatiivinen, mitä voi pitää nykyisessä sosiaalitieteellisessä paradigmassa jopa poliittisena kannanottona. Tarkoitukseni on Pertti Tötön ja Pirullisen positivismin paluun innoittamana osoittaa, että kvantitatiivinenkin tutkimus voi olla älykästä, reflektoivaa ja teoreettista. Lisämausteen tuo se, että en ole tekemässä mitään yhteiskunnan perusrakenteen analyysiä, jollaiseen lomaketutkimus usein liitetään, vaan teen kuitenkin eräänlaista mikrososiologiaa ja tutkin marginaalista ryhmää. Edelleen soppaa sekoittaa se, että aion kuitenkin asettautua maltilliseksi konstruktionistiksi ja tutkia ensi sijassa juuri Linux-käyttäjien omia käsityksiä asioista. Konstruktionistis-mikrososiologinen kvantitatiivinen tutkimus. Kuulostaa hykerryttävän juhlavalta.

Teoreettisena taustana minulla on teknologian sosiaalinen rakentuminen (social construction of technology, SCOT), jonka on lanseerannut pääasiassa hollantilainen insinöörisosiologi Wiebe Bijker. Lisäksi käytän hyväkseni avoimen lähdekoodin tutkimuksessa tehtyjä erotteluita ja saatan ujuttaa myös muutaman marxilaisen idean joukkoon. Palatkaamme kuitenkin itse aiheen taustojen pariin.

Politiikkaa vai tehokasta organisoitumista?

Jos FOSS yhteisöä tarkastelee yhteiskunnallisena liikkeenä, se on jaettavissa kahteen hieman eri motivaatioilla toimivaan ryhmään, vapaiden ohjelmien liikkeeseen ja avoimen lähdekoodin liikkeeseen. Ensin mainittu on poliittisesti ja moraalisesti voimakkaammin sitoutunut ja sillä on selkeä yhteiskunnallinen missio: tietokoneohjelmat eivät saa olla kauppatavaraa. Richard Stallman perusti 1980-luvun alussa GNU-projektin vastalauseeksi sille, että tietokoneohjelmien patentointi oli yleistynyt ja niistä oli tehty liiketoimintaa. Hän kieltäytyi estämästä ohjelmiensa käyttäjiä jakamasta ohjelmia keskenään, kuten tekijänoikeuksia puolustavat koodaajat. Tarkoitus oli ensisijaisesti poliittinen. Stallman (1999, 56) määrittelee ohjelman vapaaksi, jos:

1. Käyttäjällä on oikeus ajaa ohjelma missä tarkoituksessa tahansa.
2. Käyttäjällä on vapaus muokata ohjelmaa tarpeidensa mukaiseksi, mikä edellyttää pääsyä lähdekoodiin.
3. Käyttäjällä on oikeus jakaa kopioita ohjelmasta ilmaiseksi tai maksua vastaan.
4. Käyttäjällä on oikeus jakaa muokattuja versioita ohjelmasta, jolloin koko käytäjäyhtesö voi hyötyä hänen parannuksistaan.

Avoimen lähdekoodin liike on organisoitunut Linus Torvaldsin ympärille, ja sen tarkoitusperät ovat käytännönläheisemmät, vaikka se operoikin samoilla välineillä. Kehittäessään Linux-käyttöjärjestelmän ydintä Torvalds julkaisi sen avoimella lisenssillä, jotta sen kehitys olisi tehokkaampaa, useampi ihminen voisi osallistua siihen ja vältettäisiin päällekkäistä työtä. Suuri määrä kehittäjiä ja beta-testaajia takaisi tehokkaan ongelmanratkaisun ja toimivan käytettävyyden. Torvalds on julkisesti ilmaissut vierastavansa Stallmanin ajatuksia ja sitä, että FOSS-yhteisö suuntautuisi aggressiivisesti esimerkiksi Microsoftia vastaan.

Miksi olla mukana yhteisössä?

Miksi kukaan haluaisi antaa työnsä tulokset ilmaiseksi muiden käytettäväksi? Ohjelmoinnin selkein ero muunlaisiin töihin ja niiden tuotteisiin on edellä mainittu ei-niukkuus. Antamalla koodin muiden käytettäväksi koodaaja ei menetä mitään muuta kuin aikaansa. Ja kuten myös edellä mainittua, ei-niukkuus tekee myös työn tuotteista laskuttamisesta teknisesti vaikeaa. Mutta aikakin on rahaa. Miksi luovuttaa sitä pois vastikkeetta? Avoimen ohjelman koodaaminen ja kehittäminen eivät toki ole vastikkeetonta toimintaa, vaikka työn tuloksia ei voikaan myydä. Niklas Vainio ja Tere Vadén listaavat joukon empiirisissä tutkimuksissa esiintyneitä syitä, miksi koodaajat kontribuoivat avoimen lähdekoodin projekteihin.

1. Altruismi. FOSS-kehittäjien on usein ajateltu olevan epäitsekkäitä hyväntekijöitä, jotka uhrautuvat yhteisen hyvän vuoksi. Tämä on toki varsin epäuskottava selitys. Lähempänä totuutta voisi olla altruistisen ihmisen leima, jonka koodinsa luovuttaja saa – hänhän saa selkeän ”hyvän ihmisen” maineen, mistä on epäilemättä hyötyä arvostuksen muodossa. Altruismin olemassaolo ylipäätään on hyvin ongelmallinen ajatus
2. Politiikka. Stallmanin poliittinen manifesti on monelle edelleen motivaationa kehittää avointa lähdekoodia. Poliittiset intressit liittyvät siis FOSS-yhteisön ”vapaiden ohjelmien” siipeen.
3. Hedonismi. Kuten hakkerit saavat nautintoa onnistuessaan murtautumaan mitä parhaiten suojattuihin tietokantoihin ja palvelimiin ilman mitään muuta päämäärää kuin itse murtautuminen, FOSS-kehittäjät voivat kokea myös itsetoteutuksen tunnetta. Tutkimusten mukaan avoimen koodin kehittäjät nauttivat koodaamisesta enemmän kuin kollegansa suljetulla puolella.
4. Yhteisö. Yhdessä oleminen ja yhteenkuuluvuuden tunne ovat sinänsä ”pyhää” kokemusta tuottavia ilmiöitä. Tämän tiesi varsin hyvin jo sosiologian klassikko Émile Durkheim. Lisäksi monille FOSS-yhteisö on keskeinen identifioitumisen kohde ja osallistuminen siten identiteetin rakentamista.
5. Oma tarve. Käytännöllisemmin suuntautuneet FOSS-kehittäjät julkaisevat koodinsa avoimena siksi, että toivovat muiden samanlaisen tarpeen omaavien parantelevan koodia. Kyse on vain tehokkaasta yhteistyön ja yhteisten päämäärien saavuttamisen muodosta.
6. Maine. Osallistuminen menestyneeseen projektiin on koodaajalle meriitti huolimatta siitä, onko projekti avointa vai suljettua koodia.
7. Oppiminen. Avoimet ja toimivat ohjelmat ovat mainioita ohjelmoinnin opinkappaleita, koska niihin on kenellä tahansa pääsy.
8. Rahapalkka. Yhä kasvava joukko FOSS-kehittäjistä toimii yritysten palkkalistoilla ja heille maksetaan avointen ohjelmien, ajurien tms. kehittämisestä. Tässä tilanteessa yksilö ei luovuta työaikaansa ilmaiseksi, mutta toisaalta yritys luovuttaa. Tällaisia yrityksiä kuitenkin on edelleen olemassa, joten itse asiassa avointen ohjelmien kehittämisestä on niille taloudellista hyötyä, vaikka ne eivät suoraan voisikaan myydä itse ohjelmia. Ymmärrettävänä esimerkkinä on esimerkiksi laitevalmistajat, jotka kehittävät laitteilleen avoimia ajureita kasvattaakseen potentiaalista ostajakuntaa.

Miksi minä katson olevani mukana FOSS-yhteisössä? En osaa koodata pätkääkään, joten useimmat syyt rajautuvat heti pois. Toisaalta juuri se saattaa vahvistaa olemassa olevia syitä. Kontribuutioni on tiedonvälitys, ilosanoman levittäminen, agitointi, epäluulojen lievittäminen, ohjemien/järjestelmien asentaminen ja (alkeellinen) tekninen tuki. Haluaisin ajatella olevani altruisti, mutta jään saman tien kiinni altruisti-leiman tuoman hyödyn tavoittelusta. Sen sijaan identiteetin rakentaminen on selvä motivaatio puhua avoimesta lähdekoodista ja olla jollain tapaa yhteisössä mukana. Poliittiset syyt ovat myös minun kohdallani selvät. Olen yleisemminkin markkinakriittinen, ja minusta on vähän epäilyttävää, että käytännössä yhdellä yrityksellä on niin paljon valtaa vaikuttaa ihmisten jokapäiväiseen arkeen, vieläpä kun tuote ei teknisesti edes ole kelvollinen kauppatavaraksi (edelleen ei-niukkuus). Viimeisimpänä voisin väittää, että myös oppiminen motivoi minua. En tarkoita koodaamaan oppimista – siihen tarvitsisin hieman järjestäytyneemmän alkusysäyksen, esimerkiksi kurssin (mikä tosin on myös ollut mielessäni). Pitämällä itseni jollain tapaa ajan tasalla siitä, mitä FOSS-maailmassa tapahtuu, tulen myös seuranneeksi tietotekniikan yleisempaakin kehitystä ja ehkä jopa oppineeksi jotain uutta siihen liittyen. Säätämistä siis.

Kirjallisuutta

Stallman (1999): The GNU Operating System and the Free Software Movement. Teoksessa DiBona, Ockman, & Stone (toim.): Open Sources: Voices from the Open Source Revolution. (ss. 53-70) Sebastopol, O’Reilly.

Vainio & Vadén (2006): The Sociology of Free and Open Source Software Communities: Motivations and Structures. Teoksessa Helander & Martin-Vahvanen (toim.): Multidisciplinary Views to Open Source Software Business. (ss. 10-22) Tampere, eBRC Research Reports 33.