Tämä on välähdys suomalaisen sosiologian historiasta siten kuin se ilmenee Sosiologia-lehden sivuilla.

“Nykyisessä sosiologiassa puhutaan paljon vieraantumisesta toimettomuuden ja päämäärättömyyden tilana, joka vaatii uusia käyttäytymisratkaisuja tai ainakin ylläpitää valmiutta niihin. […] Kun nuorisorikollisuutta tarkastellaan tavoitteellisena toimintana, on helppo huomata sen loitontuneisuus primääristen tarpeiden suuntaamasta toimintavalmiudesta, jolloin se nähdään eräänlaiseksi vieraantumisreaktioksi. Nuorisorikollisuus ei lisäänny niinikään siksi, että se korvaisi primääristen elämänvälttämättömyyksien puuttumista, kuin siksi, että se yksinkertaa monisyistä, lukuisia vaatimuksia asettavaa ja harvoja toimintamahdollisuuksia tai -ohjeita antavaa elämäntilannetta. Tältä kannalta arvioiden nuorisorikollisuus on saamassa ikään kuin rationaalisia piirteitä. Nuorten lain rikkominen, joka lisääntyvässä määrin näyttää tapahtuvan ryhmissä, on siten muuttunut pääosiltaan symboliseksi toiminnaksi. Tämä rikosten symbolinen, yksinkertaistettu maailma ei tarjoa mahdollisuuksia ainoastaan sosiaalisen ilmaisutarpeen tyydyttämiseksi vaan myös turhaumatilanteiden synnyttämien konfliktien siirtämiseksi tai purkamiseksi lakiin yhteiskunnan tai muun kollektiivin anonyyminä edustajana.”

“[O]lisiko kuvattu rationaalinen poikkeavuus jonkinlaisin rationaalisin vastatoimenpitein kumottavissa tai “tyhjäksitehtävissä”? Huomio kiinnittyy ennen muuta juuri lakien informointiin ja alussa esitettyihin näkökohtiin: 1) laki koetaan psyykkisesti etäiseksi ja siihen suhtaudutaan ambivalenttisesti ja 2) laki nähdään konfliktia synnyttävän tekijän “edustajaksi”. Tältä kannalta lakien informointi nähdään monien sosiaalisten seikkojen huomioon ottamista vaativaksi tehtäväksi.”

Kämäräinen, Kauko (1965) Näkökohtia aikamme nuorisorikollisuudesta. Sosiologia 2:4, 171-177.

Nuorisovankiloissa tehdyn kyselyn mukaan parempi tieto rikoksen seuraamuksista olisi monessa tapauksessa ehkäissyt rikoksen. Kämäräinen tuo kuitenkin esille erityisesti ”aikamme” kaupunkilaiseen elämään kuuluvan rikollisuuden muodon, joka kohdistuu omaisuuteen ennemmin kuin ihmisiin, ja jonka voi tulkita nimenomaan symboliseksi kapinoinniksi yhteiskuntajärjestystä vastaan. Tällainen rikollisuus ei siis myöskään perustu pohjimmiltaan köyhyyteen, sillä se on yleistä myös keski- ja yläluokan nuorten keskuudessa. Kun yksilöön kohdistuvat vaatimukset ja hänellä käytössään olevat toimintamahdollisuudet ovat ristiriidassa, lain ja yhteiskuntajärjestyksen kunnioitus laskee. Tällä tavalla symbolisessa mielessä tapahtuvan rikollisuuden ei voida myöskään olettaa vähenevän lakiin ja rikosseuraamuksiin keskittyvillä valistuskampanjoilla.

Nykyisinkin yksilöltä odotetaan yhtä sun toista. Olisi kiinnostavaa kuulla nykykriminologien näkemyksiä vieraantumisesta.