Tunteet ovat pohjimmiltaan henkilökohtaisia, mutta niiden kokemiseen ja esittämiseen liittyy kollektiivisesti säädeltyjä tapoja. Luennon aiheena oli se, voisiko sitten jollain kollektiivilla sinänsä olla tunteita, lähinnä häpeää. Näkökulmaan johdattelijana toimi filosofi Sara Ahmed ja esimerkkitapauksena Australian ”stolen generations” -ilmiö ja siihen reaktiona syntyneet ”Sorry Bookit”, jossa ihmiset ilmaisevat pahoittelunsa traagisista tapahtumista.

Pohdimme luennolla, onko se mielekästä että myös ulkomaalaiset kirjoittavat näihin kirjoihin, vaikka eivät ole missään tekemisissä tapahtumien kanssa. Mielekkyyttä puolustaa se, että suuri osa australialaisistakaan ei ole suoranaisesti ollut osallisina lasten pois viemisissä. He eivät ehkä toimikaan niinkään yksityishenkilöinä kuin nimenomaan Australian kansalaisina, kollektiivina. He haluavat ilmaista tuntevansa kollektiivista syyllisyyttä. Tässä tietenkin tullaan kysymykseen kuvitelluista yhteisöistä ja siitä, ettei reaalisesti ole olemassa mitään ”australialaisten kollektiivia”. Ihmiset kuitenkin kokevat olevansa sen osana, jolloin se on hyvinkin merkittävä tekijä heidän elämässään. Kollektiivi on olemassa konstruktiona.

Stolen Generations -ilmiön voi nähdä samalla jatkumolla muun kolonialismin ja imperialismin kanssa. Siinä mielessä kyseessä on itse asiassa koko länsimaisen kulttuurin kollektiivinen syyllisyys (tai häpeä näkökulmasta riippuen) samalla tavalla kuin vaikkapa orjakauppa. Kyseessä on pitkä toiseuttamisen, eksotisoinnin ja alistamisen perinne, jota länsimaat ovat harjoittaneet ympäri maailmaa. Riippuen siitä, miten pitkälle historiaan haluamme ulottaa oman osallisuutemme tässä länsimaisessa perinteessä, voimme miettiä pitäisikö meidän olla osallisia kollektiivisesta syyllisyydestä.

Kollektiivisissa tunteissa on toki aina kyse rajanvedoista, samaistumisista ja ulossulkemisista. Kuten Ahmedkin sanoi, niissä operoidaan käsitteillä kuten ”me” ja ”muut”. Jokaisessa kollektiivissa, kuvitellussa yhteisössä tapahtuu näitä prosesseja. Kollektiivisessa häpeässä/syyllisyydessä olennaista on, että muut näkevät meidän surkean tilamme tai surkeat tekomme. Kollektiivinkaan moraaliset tunteet eivät ole mahdollisia tyhjiössä, jos ympärillä ei ole muita kollektiiveja.