Polkupyörä ja loma
Tapahtui sitten viime viikolla niin, että pyöräilimme Turusta Paraisten ja Nauvon kautta Korppooseen. Sieltä autolautalla Ahvenanmaan Lumparlandiin ja edelleen pyörällä Maarianhaminaan. Miksiköhän siellä kaikki kaupat ja suuri osa ruokapaikoistakin olivat arki-iltana kiinni jo seitsemän jälkeen? No, terminaalissa ja Viking Gabriellalla huonosti nukutun yön jälkeen jälleen polkemaan. Tukholmasta Huddingen ja Tumban kautta Södertäljeen ja vihdoin Nykvarniin. Noin 180 km kolmessa päivässä tuntui kyllä minun asteikollani vähän liioittelulta. 
Täällä on jotenkin automaattisesti aina lomafiilis, vaikka nytkin aikuisväki (äiti ja Peter) on töissä. Suuren osan ajasta olen viettänyt DS:n parissa, vaikka yksi kokonainen päivä menikin Tukholmassa (mukaan jäi musiikkimuseosta munniharppu, joka on jo toiseni) ja toinen Kolmårdenin eläintarhassa (josta puolestaan tarttui mukaan pikkuinen djembe-rumpu). Torstaina on lähtö takaisin Suomeen, joten vielä muutama päivä sukulointia jäljellä. Koska kuitenkin olen virallisesti kesäopiskelija, ajattelin kirjoittaa pätkän filosofian opiskeluihinkin liittyviä juttuja.
Tieteenfilosofiaa
Tällä kertaa kirjoittelen tieteenfilosofian johdatuskurssin asioista. Ilkka Niiniluodon Johdatus tieteenfilosofiaan oli paikoitellen niin tiukkaa tavaraa, että jättänen sen käsittelyn vähemmälle. (Ja nyt myös siksi, että kirjoitan Ruotsista, eikä kirja ole edes mukana.) Niiniluodon vuonna 1980 julkaistu teos myös symppaa loogista empirismiä enemmän kuin minulla on tapana, enkä oikein saanut symppaamisen perusteluista kiinni. Sen verran kuitenkin tuosta ajatussuunnasta opin, että harvat heistä olivat mitään dogmaatikkoja ajattelussaan, ja suurin osa oli hyvinkin valmis muuttamaan omia näkemyksiään. Nykyisin juuri kukaan ei kannattane loogisen empirismin perusoppeja, kuten sitä, että aistihavainto on yksiselitteinen, varma ja neutraali tapa hankkia tietoa. Niiniluoto käyttää argumentoinnissaan paikoin sellaisia formaalin logiikan välineitä, jotka minulle ovat liian vaikeaselkoisia. Vanhana matematiikan opiskelijana formaali logiikka kyllä kiinnostaa minua, mutta nähtäväksi jää, tulenko sitä juurikaan opiskelemaan.
Työn alla olevaan kirjapakettiin kuuluu myös Panu Raatikaisen Ihmistieteet ja filosofia. Siitä kirjoittelen myöhemmin, jos lainkaan. Nopalla selailulla näytti ihan lupaavalta ihmistieteiden filosofisen perustan käsittelyltä, joskin monilta osin toistuu samat asiat, joita myös Niiniluoto ja nyt tarkemmassa tarkastelussa oleva Mika Kiikerin ja Petri Ylikosken Tiede tutkimuskohteena käsittelee.
Tiede tutkimuskohteena
Alkuun on sanottava, että tästä kirjasta puhuttiin myös viime kevään lukupiirissämme, joten osa ymmärryksestäni on peräisin alukstuksista ja keskusteluista, joita tuolloin käytiin.
Kiikerin ja Ylikosken kirja esittelee tieteentutkimusta ja tiedettä filosofisesta näkökulmasta. Oikeastaan kyse on pitkälti juuri niistä asioista, joista edellä mainitussa lukupiirissä ja alkaen viime syksystä Eerikin kanssa on käyty keskustelua. Kirjan perusnäkökulma on konstruktionistinen, mutta konstruktionismi on ehkä hieman perustellumpaa ja tarkemmin eksplikoita kuin keskimääräisessä konstruktionistisessa sosiaalitieteen tutkimuksessa. Tämä on ymmärrettävää, jos hyväksymme karkeaksi ja karrikoiduksi työnjaoksi sen, että tutkijan ensisijainen tehtävä on tuottaa empiiristä tutkimusta ja filosofin ensisijainen tehtävä on problematisoida, eritellä ja argumentoida.
Kirjoittajien mukaan tieteentutkimuksen tarkoituksena on usein kritisoida ns. perinteistä (romantisoitua) tiedenäkemystä. Toki tällainen perinteinen näkemys jo sinänsä on tieteentutkijan oma konstruktio, eikä välttämättä kenenkään aktuaalinen ajattelutapa. Kuitenkin tämän konstruktion (tai rekonstruktion) osasia löytyy monenkin tieteilijän ja tiedeharrastajan näkemyksistä sekä vaikkapa oppikirjoista. Jokin ”perinteinen” näkemys tieteestä voi olla hyödyllinenkin, jos tarkoituksena ei ole kertoa siitä, miten tiede todellisuudessa toimii vaan vaikkapa kertoa opiskelijoille klassikkojen merkityksestä nykytutkimukselle.
Perinteisen tiedenäkemyksen kritiikkiin liittyy läheisesti tieteentutkijan deskriptiivinen lähestymistapa. Arkikielessä monet tieteeseen liittyvät käsitteet, kuten tieto tai järkevyys ovat arvottavasti latautuneita. Jos sanomme jotain uskomusta tiedoksi, emme vain kuvaile sitä, vaan myös esitämme arvostelman sen hyväksyttävyydestä. Tämä sopii hyvin tiedon käyttäjän näkökulmaan. Tieteentutkijalla sen sijaan on usein tarkkailijan näkökulma. Tästä näkökulmasta jokainen uskomus kaipaa yhtä lailla selitystä, kun tiedon käyttäjä usein etsii selityksiä vain omasta mielestään väärille ja epäonnistuneille uskomuksille. ”Hän uskoo x, koska y.” Itse asiassa tiedon käyttäjän näkökulmasta selityksen esittäminen uskomukselle usein toimii tuon uskomuksen kritiikkinä. Tieteentutkimuksessa tarkkailijan näkökulmasta esitetyt selitykset eivät kuitenkaan ole selitettävien uskomusten kritiikkiä. Jos vaikkapa tieteensosiologi tutkii käynnissä olevaa kiistaa hiukkasfysiikassa, hän ei ota kantaa varsinaiseen kiistaan – hän ei ole hiukkasfysiikan asiantuntija. Sen sijaan hän tutkii kiistan osapuolten, henkilöiden ja organisaatioiden toimintaa.
Tieteentutkija pyrkii siis symmetriseen selittämiseen, jossa jonkin uskomuksen ”totuus” tai menestyminen eivät riitä selittämään niitä. Useissa tieteenhistorian kuvauksissa selitykset ovat asymmetrisiä, jolloin muodostuu deterministinen kuva historiasta. Aivan kuin toteutunut historiankulku olisi vain odottanut toteutumistaan. On selvää, että aikalaisen näkökulmasta tällainen käsitys on hyvin harhaanjohtava. Nykyaika valaisee tätä esimerkkiä: ei ole olemassa mitään yleisesti hyväksyttyä näkemystä siitä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Symmetrisessä selittämisessä siis kaikki nykyiset näkemykset ovat tasa-arvoisia siinä mielessä, että ne kaipaavat selitystä. Meillä ei ole tulevaisuuden tuomaa jälkiviisautta, jolla voisimme yksiselitteisesti ja asymmetrisesti kertoa, miten nykyisin kiistanalaiset asiat tulevat ratkeamaan.
Havaintojen teoria pitoisuudesta, teorioiden empiirisestä alimääräytyneisyydestä ja muusta varmaankin ensi kerralla.