Tämä on ensimmäinen luentopäiväkirjamerkintäni Jari Aron kurssille Tunteiden sosiologia: häpeä keväällä 2008.

Tunteet ovat varsin piristävä näkökulma ja lähtökohta sosiologiassa. Jollain tapaa tuntuu, että ihmisen psyykkis-fyysis-sosiaalinen luonne on erityisen selvästi näkyvillä juuri tunteissa. Tunteet ovat yhtä lailla fyysisiä reaktioita ja aivokemiaa, henkilökohtaisia kokemuksia ja sosialisaation muokkaamia. Sen takia olen erityisen innoissani tästä kurssista.

Olen syksyn ja talven aikana käynyt useita tieteenfilosofisia keskusteluita, joissa olen asettunut puolustamaan konstruktionismia, relativismia, jopa postmodernismia, kun vastapuolella on ollut ontologinen realismi, naturalismi ja materialismi. Tämä on kuitenkin ollut hieman vaivaannuttavaa, sillä en usko äärimmäisyyksien olevan kuitenkaan paras lähtökohta tieteellisessä pohdinnassa – väittelyissä ne sen sijaan toimivat kuin bensa tulessa. Tunteet tarkastelun kohteena vaikuttaisivat vastustavan kaikkia äärikantoja, sillä niissä on niin selkeästi mukana fysiologinen, psykologinen ja sosiaalitieteellinen aspekti.

Sosiologiankin lähes kaikkia perimmäisiä kysymyksiä voidaan lähestyä tunteiden valossa. Esimerkiksi luonnon ja kulttuurin suhde (ja toisaalta universaalin ihmisluonnon kysymys) on ilmiön monisyisyyden vuoksi jatkuvasti esillä, mutta yhtälailla tunteet liittyvät yhteiskunnalliseen integraatioon (”Shame is the master emotion in social life”), vuorovaikutukseen ja vaikuttamiseen, arkielämän rakentumiseen (etnometodit, rikkomuskokeet ja suuttumus).

Tunne-käsitettä ei ole saatu kiistattomasti määriteltyä, ja se ei onnistunut myöskään luennolla. Neljä perustunnetta kuitenkin löytyi, ja niiden kaanon (ilo, suru, viha, pelko) tuli myös legitimoitua tutkimustuloksilla. Perustunteet esiintyvät kaikissa tunnetuissa kulttuureissa jokseenkin samanlaisina, toisaalta ne esiintyvät myös varhaislapsuudessa ennen sosialisaatiota. Siitä, onko eläimillä samankaltaisia perustunteita, ei päästy selvyyteen. Eläimet eivät ole käsitteellisesti kommunikoivia olentoja, mutta eivät ole myöskään vauvat. On tietysti kysymys siitä, mielletäänkö tunteet jotenkin käsitteellisiksi prosesseiksi. Joka tapauksessa nähdäkseni eläimet ja vauvat ovat samassa veneessä tämän ”esikäsitteellisyyden” suhteen. Käsitteellinen ajattelu varmasti muokkaa tunnekokemusta, mutta pohjimmiltaan ainakin perustunteet lienevät samanlaisia.

Tunteiden sosiologian on lähdettävä jonkinlaisesta universaalista ihmisluonnosta. Ihminen on kehollinen ja kokeva olento, jonka kokemuksiin voimakkaasti vaikuttavat aistihavainnot. Tämän jälkeen voidaan kiistellä siitä, missä määrin tunnekokemukset ovat evoluution tuotetta, missä määrin sosiaalisesti rakentuneita. Sosiologinen suurennuslasi tietysti kohdistuu tuohon jälkimmäiseen puoleen, mutta miten paljon biologia vaikuttaa taustalla, on tieteellinen makuasia.

Biologiasta päästään psykologian kautta sosiologiaan, kun aletaan pohtia ihmisten tulkintoja omista ja toistensa tunteista. Tulkinnat ovat pääasiassa opittuja, joten tässä vaiheessa kulttuurin vaikutus tulee esiin. Sosialisaatiossa ihminen oppii eräänlaisia tunnemalleja, kulttuurisia tapoja reagoida tunteisiin. Nämä mallit ovat erilaista eri kulttuureissa.

Luennolla esiteltiin myös ajatus tunteista ideologiana, erityisesti näyttäisi vallitsevan jonkinlainen ”rakkauden ideologia” (rakkaus jätettiin määrittelyssä tunteiden ulkopuolelle, mutta sehän ei ideologiaa haittaa). Tulee mieleen althusserilaiset ideologiset koneistot, jotka syöttävät ihmisille suuria tunteita jonkinlaiseksi ”oopiumiksi” Ville Valon ja muiden suilla, jotta he kiinnittäisivät vähemmän huomiota yhteiskunnallisiin asioihin. Tässä katsannossa tunteissa on varsin vähän mitään ”autenttista”, joka pohjautuisi todelliseen yksilön kokemukseen, vaan ihmisten tunteita voi manipuloida valtakulttuurista käsin, jonka kätyrinä toimii usein valtamedia.

Nyt olemme sukeltaneet biologisesta näkökulmasta jo syvälle kulttuuriin. Vaikka tunteita tarkasteltaisiin ideologiana, on mielestäni syytä korostaa yksilön kykyä vastustaa hänelle tarjottuja malleja. Stuart Hall esitti, että ihmiset eivät niele median tarjoamia merkityksiä sellaisenaan, vaan he voivat harrastaa myös vastustavaa luentaa. Koska tunteissa ei ole kyse mistä tahansa kulttuurisista merkityksistä, vaan hyvin henkilökohtaisista kokemuksista, on minusta vielä selvempää, ettei mitkään tuotantosuhteet (ideologian teoretisointi kun tuntuu olevan pääasiassa marxilaista) tai mikään kulttuurinen järjestelmä voi täysin manipuloida yksittäisen ihmisen tunteita. Tällä en tosin halua sanoa sitäkään, että yksilön tunteet olisivat täysin hänen omiaan.