Avainsana-arkisto: tekniikka

Robotit ja inhimillisen työn katoaminen

Vastaa
Maschinenmensch Fritz Langin elokuvasta Metropolis

Maschinenmensch Fritz Langin elokuvasta Metropolis

Ville-Veikko Mastomäki ja Jaakko Stenhäll julkaisivat torstaina pienen pamfletin nimeltään ”Teknologinen murros ja politiikka”, jossa keskustellaan tietoteknisen kehityksen ja automaation vaikutuksista erityisesti työ- ja elinkeinorakenteeseen sekä esitellään poliittisia ratkaisuehdotuksia uuteen tilanteeseen sopeutumiseksi. Pamfletin lähtökohta on erittäin kannatettava. Tietyt teknologiset kehityskulut ovat julkisen ja poliittisen ymmärryksen näkökulmasta ”tutkan alla”, ja niiden nostaminen keskusteluun on sinänsä arvokasta. Poliittiseksi keskustelunavaukseksi kirjoitus on myös selkeästi argumentoitu, joskin se jo alaotsikossaan lankeaa vanhakantaiselta kuulostavaan teknologiseen determinismiin, jossa teknologinen kehitys muuttaa yhteiskuntaa.

Kirjoittajat nostavat esiin joidenkin tutkijoiden arvion siitä, että tietotekniikan ja robotiikan kehitys tulee vähentämään ihmistyövoiman tarvetta merkittävästi. Robotit ja tietokoneohjelmat tekevät nykyisiä työtehtäviä tarpeettomiksi ja uusiä työtehtäviä syntyy vähemmän ja ne syntyvät enemmän asiantuntemusta vaativille aloille. Kirjoittajat esittävät, jälleen ”alan tutkijoihin” tukeutuen, että nykyinen teknologinen murros on olennaisella tavalla erilainen kuin aiemmat, niin ikään vanhoja työtehtäviä hävittäneet murrokset, kuten höyrykoneen, sähkön tai polttomoottorin yleistyminen. Nykyisessä murroksessa oltaisiin aiempaa enemmän menossa kohti tilannetta, jossa koneiden myötä korvatuksi tullut manuaalinen työvoima ei työllisty uudelleen, eli niin kutsuttua ”nowhere to run” -tilannetta. Silloin tulisi tarpeelliseksi sopeutua tilanteeseen, jossa kaikille ei yksinkertaisesti riitä työtä, ja se asettaisi muutospaineita monille yhteiskunnan perusinstituutioille, jotka perustuvat siihen että valtaosa ihmisistä on palkkatöissä.

Kirjoittajat uumoilevat, että ihmisille voi käydä tietotekniikan ja automaation myötä samoin kuin hevosille kävi polttomoottorin myötä: hevoset jäivät pysyvästi vaille merkittävää roolia tuotannossa. Hevosanalogiassa on kuitenkin eräs perustavanlaatuinen vika. Sekä ihmiset että hevoset nimittäin ovat tehneet työtä nimenomaan ihmisten yhteiskunnassa. Hevoset eivät ole olleet koskaan yhteiskunnan täysivaltaisia jäseniä, vaan työkaluja, eikä niiden työttömyys ole koskaan ollut ihmisten työttömyyttä vastaava yhteiskunnallinen ongelma. Toinen ongelma robottien tekemää työtä ja joutilaita ihmisiä sisältävässä tulevaisuuskuvassa on se, että siinä inhimillisten tarpeiden ajatellaan pysyvän nykyisellä tasollaan. Se näyttää epäuskottavalta, kun katsoo esimerkiksi Aasian ja Afrikan suuntaan.

Pamfletin toisessa osassa kirjoittajat esittävät joitain ratkaisuehdotuksia edessä näkyviin ongelmiin. Näitä ovat esimerkiksi kulutuksen verottaminen työn verottamisen sijaan, saman työmäärän jakaminen useampien ihmisten kesken, koulutuspolitiikan uudistukset sekä palkattoman työn arvostaminen. Lähes kaikkiin uudistuksiin kytkeytyy perustulo. Kirjoittajat esittävät myös liberaaliin pirtaan sopivasti sääntelyn purkamista, ja idioottimaista sääntelyä kukaan tuskin puolustaakaan.

Kaiken kaikkiaan suhtaudun varauksella väitteisiin, joiden mukaan juuri meidän aikanamme olisi käynnissä ennenkuulumaton murrosvaihe, joka muuttaa yhteiskunnan perusmekanismit aivan toisenlaisiksi. Pamfletistit itsekin esittävät varauksia siihen, kuinka radikaali murros meillä todella on edessämme. Futurologian arvo on kuitenkin jokseenkin sama kuin utooppisten tai dystooppisten tulevaisuuskuvausten muutenkin: Niiden kautta mahdolliset tulevaisuuden kehityskulut voivat nousta poliittisen keskustelun piiriin. Valistunut tulevaisuuden ennakointi helpottaa muuttuviin olosuhteisiin sopeutumista.

Martin Heideggerin kieli

1 vastaus

Kun rakennetaan teoreettisia ja filosofisia ajatusrakennelmia, on usein tarpeen käyttää sanoja sellaisissa erityisissä merkityksissä, jotka poikkeavat arkikielen merkityksistä. Tällaisten teknisten termien sisältö voi olla läheisessä tai kaukaisessa kytköksessä arkikielen vastineeseensa. Teoreetikko voi hyödyntää arkikielen assosiaatioita tai pyrkiä karistelemaan niitä pois. Riiston käsite Karl Marxilla on ensin mainitusta hyvä esimerkki. Riistolla on Marxin kapitalismiteoriassa aivan erityinen analyyttinen ja laskennallinen merkitys, joka on riippumaton sanan moraalisesta arkimerkityksestä. Kuitenkin tuo arkimerkitys toimii (ilmeisen tarkoituksellisena) retorisena korostuskeinona. Minusta se toimii. Aina tekniset termit eivät onnistu kommunikoimaan sitä, mitä niillä haetaan. Otetaan esimerkki toiselta kuuluisalta filosofilta:

”Koska puite haastaa määräämään, se johdattaa yhteen paljastumisen tapaan. Puite on johdatuksen ohjaus kuten kaikki paljastumisen tavat. Johdatus mainitussa merkityksessä on myös esiintuominen (poiesis).”

Martin Heidegger (2007) Tekniikka ja käänne (s. 29). Tampere: Eurooppalaisen filosofian seura ry.

Aina ei ole kuulijan vika, jos viesti ei välity. En haluaisi laskea tätä kielimuuria kokonaan senkään syyksi, että päätin ottaa tämän kirjasen käteeni yömyöhään ennen nukkumaanmenoa. Lasketaanpa tämän kolmen virkkeen mittaisen kappaleen sisältämät tekniset termit: (1) puite, (2) haastaa, (3) määrätä, (4) johdattaa, johdatus (5) paljastuminen, paljastumisen tapa, (6) esiintuominen. Lainaus on silkkaa kukkua, jos Heideggerin tapa käyttää kieltä ylipäätään ja näiden nimenomaisten sanojen nimenomainen merkitys ei ole tuttu. Heideggerin puolustukseksi on sanottava, että hän on tavallaan esitellyt sanat aiemmin esseessään. (Edit: On tietysti hyvä muistaa sekin, että tämä on suomennos saksankielisestä kyhäelmästä, ja kieli toimii luultavasti paremmin alkukielellä.)

Joka tapauksessa sanojen sujuva ymmärtäminen saattaisi edellyttää laajempia opintoja Heideggerin tekstien parissa, minulle Martin Heideggerin filosofia on tuttua vain suurpiirteisesti. Uskallanpa myös epäillä, että tekstien tuntemuksen lisäksi tarvittaisiin aimo annos eksegeesiä. Heideggerin tapauksessa saattaa myös olla, että sana ”tekninen termi” ei oikein tee oikeutta sille, miten hänen pyrkimyksenään on luoda kokonaan uusi kieli ajattelunsa jäsentämiseksi.

No, filosofian klassikoksi tuleminen ehkä edellyttää monien uusien sanojen keksimistä, ja niiden määrittelemistä sen verran kutkuttavan epämääräisellä tavalla, että siitä riittää ainekset vuosisataiselle tulkintaperinteelle koulukuntakiistoineen.

On mahdollista, että joskus palaan Heideggeriin hänen parissaan enemmän harrastaneiden johdolla, mutta ei tämä kyllä lupaavalta näytä. Ja nukutaan nyt ensin.

Tekniikan filosofiasta: José Ortega y Gasset

Vastaa

Tekniikan filosofia on minulle yksi pitkäaikaisista ajattelun pohjavirtauksista ja kiinnekohdista, johon tekee mieli palata toistuvasti, tavalla tai toisella, pinnallisemmin tai syvällisemmin. Filosofia ei tässä(kään) asiassa tule kovin hyvin toimeen ilman empiiristä tutkimusta, ja tekniikan osalta paljon kiinnostavaa tutkimusta on tehty ainakin historiassa, sosiologiassa, taloustieteessä sekä viime aikoina monitieteisessä tieteen- ja teknologiantutkimuksessa. Riippuvuussuhde on tietenkin kaksisuuntainen: myös empiirinen tutkimus tarvitsee tuekseen punnittuja filosofisia kehitelmiä.

Niin & näin on julkaissut vuonna 2006 espanjalaisen filosofin José Ortega y Gassetin luentosarjaan perustuvan lyhyen ja esseemäisen teoksen Ajatuksia tekniikasta (luennot alunperin 1933, artikkelimuodossa 1935, kirjana 1939). Takakannessa sitä kehutaan ensimmäiseksi kattavaksi filosofiseksi esitykseksi siitä, mitä tekniikka on. Käyn läpi tässä joitain kirjassa esitettyjä ajatuksia muistiinpanon kaltaisesti. Ehkä tämä jalostuu joskus vielä pidemmällekin.

***

Tekniikan alkulähteenä ovat ihmisen perustarpeet: tulla ravituksi ja pysyä tarpeeksi loitolla kylmyydestä ja muista yksilön elämän jatkumista uhkaavista tekijöistä. Ihmisen tapa huolehtia perustarpeista on olennaisesti luovempi kuin muun eläinkunnan. Ortega y Gasset tekee kategorisen erottelun ihmisen ja eläimen välillä niin, että ihminen kykenee luovasti muokkaamaan olosuhteitaan tyydyttääkseen tarpeensa, kun taas eläimen osa on tyytyä olosuhteisiin sellaisina kuin ne ovat. Eläin tyydyttää perustarpeensa vain välittömillä toimilla, kuten ravinnon hankkimisella, mutta ihminen toimii mieluummin suunnitelmallisesti ja välillisesti minimoidakseen välittömään tyydyttämiseen liittyvät puhteet. Oikeastaan eläimen elämä koostuu perustarpeiden välittömästä tyydyttämisestä ja tyytyväisenä olemisesta. Ihminen haluaa hoitaa perustarpeensa vähällä vaivalla päästäkseen muiden puuhien pariin, jotka hänelle ovat tärkeämpiä ja mielekkäämpiä.

Tarpeen tyydyttäminen tuntuu ihmisestä (mutta ei eläimestä) ikävältä välttämättömyydeltä. Ortega y Gasset päättelee, että elämisen jatkaminen sinänsä ei ole ihmisille perustavin tavoite, vaan sekin on alisteinen elämiselle hyvin, hyvinvoinnille. Kun hyvinvoinnille ei ole tarpeeksi edellytyksiä, ihminen kieltäytyy myös perustarpeiden tyydyttämisestä, pelkästä eloonjäännistä. Hyvinvoinnin edellytykset ovat toki subjektiivisempia, liikkuvaisempia ja historiallisempia kuin pelkän eloonjäännin. (Tässä olisi muuten kiinnostava linkki Erik Allardtin hyvinvoinnin ulottuvuuksien erittelyyn, ks esim. tämä lyhyt esittely).

Vaivannäkö vaivannäön välttämiseksi eli olosuhteiden muuttamiseen tähtäävät toiminnot muodostavat tekniikan, ja samalla ne tuottavat ikään kuin luonnon päälle rakentuvan, ihmisestä riippuvan superluonnon. Tässä mielessä ihmisyys alkaa Ortega y Gassetin mukaan samasta kohtaa kuin tekniikka (s. 39). Hän kirjoittaa: ”Asiat selkenevät, kun huomaamme tapahtumille kaksi eri tarkoitusperää. Yksi ylläpitää orgaanista elämää, luonnossa selviytymistä, sopeuttamalla eliön ympäristöönsä; toinen edesauttaa hyvää elämää, hyvinvointia, mukauttamalla ympäristön yksilön tahtoon.” (s. 21)

Nähdäkseni tämä erottelu on hyvin läheistä sukua Hannah Arendtin työn (labour) ja valmistamisen (work) väliselle analyyttiselle erottelulle. Arendtille labour on elämää ja jatkuvuutta ylläpitävää, perustarpeista huolehtivaa työtä, kun taas work on luovaa ja projektiluontoista. Selviytymiseen tähtäävää työtä tekevää ihmistä Arendt kutsuu nimellä animal laborans korostaakseen, että nämä aktiviteetit ovat kaikille eläimille yhteisiä. Valmistava ihminen, homo faber, taas luo ympärilleen maailman samaan tapaan kuin Ortega y Gassetin ihminen tuottaa ympärilleen teknisen superluonnon.

Ortega y Gassetin ihminen on ennen kaikkea homo faber, jolle välttämättömyyksistä huolehtiminen on ahdistavaa ja tärkeämpää on ”elämän projektin” läpivieminen. Hän jopa sanoo, että alkukantainen ihminen ei ole juuri lainkaan ihminen vaan lähes puhtaasti pelkkä eläin. (s. 64) Ihmisen olemisessa ei ole kyse siitä, mitä hän jo on, vaan siitä, mitä hän tavoittelee. ”Tässä mielessä ihminen ei ole olio, vaan pyrkimys olla sitä tai tätä.” (s. 34) ”Ihminen on tahtoen tai tahtomattaan itsensä tekele, itse itsensä luomus. Tuo ilmaus on varsin osuva. Se painottaa, että ihmisen olemuksen juuret pakottavat hänet teknikoksi. […] Inhimillinen elämä on lyhyesti sanottuna tuotantoa.” (s. 38)

***

Tekniikka eri aikakausina ja eri yhteiskunnissa vaihtelee sen mukaan, minkälaisia ihanteita ja tavoiteltavia ihmistyyppejä, elämän projekteja, on ollut olemassa. Ortega y Gasset käyttää esimerkkinään intialaista bodhisattvaa ja englantilaista gentlemania. Bodhisattvan tekniika on sielun tekniikkaa ja siihen liittyvä projekti on mielen sisäinen. Gentlemanille taas on ominaista, että hän suhtautuu aineelliseen todellisuuteen myös eloonjääntikamppailunsa yhteydessä kuin leikkiin tai peliin. (s. 51) Näin ”pelkkä eloonjäänti” kolonialisoidaan ”hyvinvoinnin” toimesta, alistetaan se keksittyjen sääntöjen alaiseksi. Gentleman ei hyväksy vilppiä, koska se on pelin hengen vastaista. (s. 45-55)

***

Nykyihminen on täysin riippuvainen superluonnosta, sen hyödyntäminen tai hyödyntämättä jättäminen ei varsinaisesti ole valintakysymys. Jos nykyaikaisen yhteiskunnan tekninen perusta ajautuu kriisiin, miljoonat ihmiset joutuvat kärsimään. (s. 74) Vaikka superluonto on ihmisestä syntynyt, se ei ole ihmisen hallinnassa. Arkielämässä tuo superluonto vaikuttaa niin itsestäänselvältä, että sen on helppo ajatella olevan annettu samalla tavalla kuin luonnon antimet ovat keräilijä-metsästäjille annettuja. On helppo ajatella, että perustarpeiden tyydyttämiseen  tähtäävät toimet (kuten ravinnon hankinta) on peruuttamattomasti sysätty marginaaliin. Tällainen ajattelu on vaarallista ja valheellista. (s. 25-26)

***

Tekniikan historiaa on Ortega y Gassetin mukaan mielekkäintä jäsentää ihmisen tekniikkasuhteen muutoksien mukaan, ei niinkään joidenkin yksittäisten keksintöjen mukaan. Tällä periaatteella tekniikan historia on jaettavissa kolmeen päävaiheeseen: sattuman tekniikka, käsityöläisen tekniikka ja teknikon tekniikka. (s. 63-64) Ensimmäisessä vaiheessa keksiminen on satunnaista ja näyttää tulevan pikemminkin luonnolta annettuna kuin ihmisestä. Tästä syystä keksintöihin liittyy samankaltaista taianomaisuutta kuin selittämättömiin luonnonilmiöihinkin.

Käsityöläisten tekniikan aikakautta luonnehtii se, että teknisiin toimintoihin on muodostunut erikoistunut ihmisjoukko, käsityöläiset. Teknisten toimintojen ajatellaan liittyvän olemuksellisesti niitä harjoittaviin ihmisiin ja heidän pysyviin kykyihinsä. Tästä syystä antiikin kreikassa tekniikka ja taito merkitsevät samaa (tekhne). Taidon siirtyminen mestarilta kisällille on perinteellistä, eikä käsityöläisen tekniikassa ole siksi juuri sijaa innovoinnille.

Käsityöläisten tekniikasta siirrytään teknikkojen tai insinöörien tekniikkaan viimeistään silloin kun ensimmäiset koneet syntyvät. Työkalu on ihmisen jatke, mutta kone on jo ennemminkin ihmisen käskijä. (s. 70) Teknikon ja työläisen tehtävät ovat erillisiä. Edellinen on toimintasuunnitelman tai toimintaperiaatteen kehittämistä, toinen on sen toteuttamista. Käsityöläisessä nämä aspektit ovat saumattomasti yhdessä, mutta kolmannessa vaiheessa ne erottuvat. Kolmannessa vaiheessa ihminen tulee myös tietoiseksi teknisistä kyvyistään, jotka ylittävät hänen luonnolliset kykynsä.

Kykyjen ei ajatella olevan ole yksilöllisiä, kuten käsityöläisen tekniikassa, vaan periaatteessa universaaleja ja rajattomia. ”Jos ajattelemme jotain yliampuvaa, täysin kuvitteellista asiaa – sanotaan nyt vaikka matkaa tähtiin – yllätymme sen toteutuessa. Kuka tietää, vaikka jo huomisen aamulehdessä olisi uutinen, että on keksitty keino voittaa gravitaatio ja ampua raketti kuuhun. Yritän sanoa, että nykyihmistä salaa kauhistuttaa oma rajoittamattomuutensa. Se voi olla toinen syy, miksi nykyihminen ei tunne itseään. Sillä itsensä havaitseminen kykeneväksi olemaan periaatteessa mitä tahansa tekee hänelle yhä vaikeammaksi tuntea itsensä.” Kuvaavaa on, että Arendtin Vita ctiva alkaa siitä, kuinka avaruuslennot ovat periaatteessa irrottaneet ihmisen kategorisesta riippuvuudesta maapalloon.

Siirtyminen teknikon tekniikkaan tarkoitti muutosta ”teknisyydessä”. Samaan aikaan tieteessä syntyi galileilainen, analyyttinen menetelmä, jossa ongelmat jaetaan osatekijöihinsä tavalla, joka aristoteeliselle tieteilijälle olisi vieras. Uuden tieteen ja tekniikan liitto on menetelmän samuutta.

***

Esseensä loppulauseessa kirjoittaja haaveilee idän sielun tekniikan ja lännen tekniikan liitosta.