Sosiologia-lehden artikkelien luku-urakkani pääsee harjoitteluni aikana hädin tuskin 1970-luvun puolelle. Tämän tiedostaen olen yrittänyt hahmottaa suomalaisen sosiologian historiaa myös muista lähteistä ja toisaalta vähän valikoivammin Sosiologiaa lukemalla. Risto Alapuron, Matti Alestalon ja Elina Haavio-Mannilan toimittama teos (1992) Suomalaisen sosiologian historia on ollut tässä oivallinen apu. Samoin Erkki Kaukosen lisensiaatintyöhön perustuva artikkeli Sosiologia-lehdessä (1986): Sosiologia-lehden kaksi vuosikymmentä. Nämä katsaukset tietysti myös kontekstualisoivat 1960-luvun lopun tekstejä tavalla, joka saa etsimään merkkejä erityisesti 1970-luvun taitteessa tapahtuvasta marxilaisesta käänteestä. Itumuodossaan paradigmakiista on ollut näkyvissä jo 1960-luvulla, erityisesti Antti Eskolan ja Erik Allardtin välisessä sanankäynnissä. Eskola, Sosiologia-lehden ensimmäinen päätoimittaja, reflektoi tilannetta kirjoituksessaan Kymmenen vuotta sosiologiaa (1974).
”Tuliko lehdestä sitten marxilainen?
Jokin muutos tässä suhteessa tosiaan näyttää vuosina 69-70 tapahtuneen. Sitä ennenkin lehti oli kiinnostunut marxilaisesta sosiologiasta. Siinä oli ollut muutamia kuvauksia suomalaisten sosiologien vierailuista sosialistimaissa, esitelty heidän matkoiltaan tuomia tietoja sekä julkaistu pari APN:n tarjoamaa kirjoitusta Neuvostoliiton sosiologiasta. Marxilainen sosiologia nähtiin ikään kuin jännittävänä ideavarastona, josta voidaan noutaa tavaraa ympättäväksi omaan ”länsimaiseen” sosiologiaan, sitä hedelmöittämään. Suomalaisilla nähtiin tässä aivan erityinen sillanrakentajan tehtävä. Jonkin verran lehdessä oli nähty, mm. minun kirjoituksissani, myös pintapuolista tunnustuksellista marxilaisuutta.
Mutta vasta 69-70 numeroissa esiintyy jotakin, jota voisi sanoa marxilaiseksi ajatteluksi tai tutkimusyritykseksi. […] Lehden kokonaisilmeessä marxilaisuus oli kuitenkin vielä vain suhteellisen vähäinen lisäpiirre.
Kolmen viime vuoden aikana lehti sen sijaan on ollut selvästi erilainen kuin aikaisemmin. Sen sisällössä on marxilaisen tutkimuksen viriäminen näkynyt selvästi. Vuosina 71-72, sen jälkeen kun kehitys sosiologian kentässä oli johtanut mm. Westermarck-seuran johtokunnan valintaan avoimesti poliittisin perustein, marxilaiset tarkastelut muodostivat muutamissa numeroissa jo puolet lehden sisällöstä. Viime vuonna ehkä puolet numeroista oli sellaisia, joita marxilainen ilme hallitsi. Kirjoittajakunta on vastaavasti vaihtunut; esimerkiksi Erik Allardt ja Paavo Seppänen eivät kolmena viime vuotena ole enää lainkaan kirjoittaneet Sosiologiaan.
Lehdessä on kyllä jatkuvasti julkaistu myös perinteistä sosiologista analyysiä. […] Vain osa kirjoituksista (Kasvio, Kyntäjä, Sutela) on pyörinyt niin tiiviisti marxilaisen perinteen sisällä, ettei niistä ulkopuolinen paljon saa irti, ja sama pätee joihinkin aatefilosofisiin kirjoituksiin (”Erilaiset ’valtion’ käsitteet Hegelillä”). Kuten Rafael Karsten 1940-luvulla piti Kailan filosofiaa ja uutta amerikkalaista sosiologiaa hämäränä verbaalisena konstailuna, samoin Sosiologian tämän päivän lukijoissa lienee monia, jotka toivoisivat marxilaisten kirjoittajien laativan kaikkein esoteerisimmät analyysinsä suoraan saksaksi ja lähettelevän monisteina toisilleen.
Toisaalta lehden muuttuminen tietenkin on seurausta koko sosiologian muuttumisesta, eikä toki ole lehden vika vaan ansio, jos se tätä muutosta kuvastelee. Sitä paitsi sosiologia on meillä yksi niitä harvoja tieteellisiä lehtiä, joissa marxilaista analyysiä yleensä voi julkaista. Se välittää tässä todella tärkeää sosiologista informaatiota, ja jos lehden sisältö muuten olisi erittäin rikas, se kyllä kantaisi Hegel-analyysitkin.”
Eskola, Antti (1974) Kymmenen vuotta sosiologiaa. Sosiologia 11:2, 77-79.