Kirjoittajan arkistot: admin

Kriittistä tietoa yliopistolla, siispä kutsutaan poliisit paikalle!

Vastaa

Mikäs tämä Tampereen yliopiston Linna-rakennuksessa palveleva ruokala oikein onkaan? Oho! Sodexo, näyttääpä epäilyttävältä. Ihmisoikeusloukkauksia, työläisten polkemista ja vankilabisnestä. En ehkä haluaisi syödä sellaisessa, enkä oikeastaan haluaisi, että täällä yhteiskuntatieteilijöiden keskellä olisi tuollainen yritys. Hmh, mitenköhän tänne saisi esimerkiksi opiskelijoiden omistaman Juveneksen? Ahaa! Täällähän on innokkaat opiskelijat järjestäneet boikotin, ja kojulla tarjotaan Sodexoa kritisoivaa tietoa ilmaisen kahvin kera! Mutta hyvät veljet ja siskot, mitä näenkään? Yliopiston hallinto on kutsunut poliisit paikalle. Onko täällä tapahtunut jotain rikollista? Kuuleman mukaan täällä, kaikille avoimessa sivistysyliopistossa, on häiritty kunnon monikansallisen yrityksen liiketoimintaa epäreilulla kilpailulla (ilmainen kahvi) ja kaiken lisäksi vielä tarjottu tietoa. Yliopistossa! Uskon yliopiston hallinnon hyvään tahtoon, mutta näkisin, että kriittisyys ja sananvapaus kampuksella ovat yliopistolle sopivampia arvoja kuin arveluttavan yrityksen imagon säilyttäminen.

Tilanteen etenemisestä on raportti mm täällä, lehtikirjoittelun koontia ja videokuvaa on tarjolla täällä. Boikottitiedote taas täällä.

Yliopistolakiuudistuksesta

Vastaa

Hallituksen esitys uudeksi yliopistolaiksi on tällä hetkellä eduskunnassa sivistysvaliokunnan käsittelyssä. Ymmärtääkseni lakia nykymuodossaan kannattaa Keskustan ja Kokoomuksen edustajat, Vasemmistoliitosta Paavo Arhinmäki on äänekkäästi vastustanut lakia. Vihreiden edustaja Outi Alanko-Kahiluoto on myös aktiivisesti kritisoinut lain kohtia. Demarien kannoista en ole ihan varma, mutta luulisin (enkä jaksa ottaa selvää) heidän olevan kriittisiä, jos ei muuta niin oppositioasemansa vuoksi.

Olen ollut valitettavan passiivisesti mukana lakia kritisoimaan nousseen yliopistoliikkeen (Tampereella Toimiva yliopisto) toiminnassa. Mahtavaa on kuitenkin ollut nähdä, millaista yhteishenkeä ja -toimintaa kevään aikana on syntynyt. Toimiva yliopisto ja sen sisarukset muilla paikkakunnilla ovat ryhtyneet yliopiston uudelleenmäärittelyyn, ja mikä ehkä olennaista, itsemäärittelyyn. Lakiesityksessä yliopisto määritellään uudelleen viralliselta taholta, ylhäältä alaspäin. Virallisen määrittelyn suunta tosin on aina ja välttämättä tämä, mutta toiseen suuntaan etenevä, yliopistolaisista itsestään lähtevä määrittely on ehkä jopa perustavanlaatuisempi ja lopulta olennaisempi. Toimivassa yliopistossa on monenlaisia näkemyksiä siitä, millainen yliopiston tulisi olla, ja millainen yhteiskunnan tulisi olla. Arvokkainta minusta on kuitenkin keskusteluun ryhtyminen. Liike aikoo jatkaa toimintaansa kävi lakiesitykselle mitä tahansa. Yliopisto on, on aina ollut ja tulee aina olemaankin yhtä kuin yliopistolaiset.

Lakiesityksen suurimmat ongelmakohdat

  1. En ole kuullut yhtäkään hyvää perustelua sille, miksi yliopiston hallituksessa ulkopuolisilla tulisi olla (käytännössä) enemmistö, varsinkin, kun lakia on markkinoitu autonomialla. Sinänsä en vastusta ulkopuolisten jäsenten läsnäoloa hallituksessa. Yliopistolaisilla tulee olla yliopiston hallituksessa enemmistö.
  2. Hallituksen ulkopuolisine jäsenineen valitsee yliopiston sisäisistä ryhmistä koostuva kollegio, jonka siis olisi tarkoitus olla hallitusta ylempi elin. Käytännössä hallitus ei kuitenkaan vastaa toiminnastaan kenellekään, edes kollegiolle. Kollegiolla ei ole valtaa erottaa hallitusta tai sen jäsentä. Kokoomuksen Harri Jaskari piti paneelikeskustelussa tällaisena valtana sitä, että kollegio voi jättää myöntämättä hallitukselle vastuuvapauden, mutta se on laihaakin laihempi lohtu. Kollegion valtaa olisi siis tässä suhteessa lisättävä. Tämän lisäksi kollegion valintatavasta määrätään johtosäännössä, josta päättää yksin hallitus.
  3. Laki antaa yliopistoille mahdollisuuden periä maksuja EU- ja ETA-maiden ulkopuolisilta opiskelijoilta. Maksuton koulutus on suomalaisen järjestelmän kulmakivi ja myös monille ulkomaalaisille syy tulla juuri Suomeen. Maksuttomuuden periaatetta ei tule murentaa, sillä se on, vaikka kuinka väitetään toisin, askel maksullisen koulutuksen suuntaan yleisemminkin. Ulkomaalaiset opiskelijat ovat ehdottomasti rikkaus, sen myöntänee jopa kokoomus. Lisäksi maksullisuus lisäisi olennaisesti ulkomaalaisten opiskelijoiden epätasa-arvoa, kun vain tarpeeksi varakkailla olisi mahdollisuus tulla Suomeen opiskelemaan.

Vihreät ja hallitusyhteistyö

Entä jos laki menee läpi? Vihreiden kannattajien nilkoille on potkittu kevään aikana jo ainakin Lex Nokian muodossa, ja yliopistolaki koskettaa heitä, Suomen akateemisinta kannattajakuntaa myös vahvasti. Hallituksessa istuvalle puolueelle tämä on ymmärrettävästi hankalaa. Molempien lakien kritisoijat ovat painostaneet Vihreitä voimakkaasti. Itsekin lähetin varsin vihaisen oloisen postin muutamalle kansanedustajalle ja Lex Nokian mentyä läpi olin valmis vaihtamaan puoluetta. Valinta olisi helppo, sillä Vasemmistoliitto on henkilökohtaisessa puoluemittarissa hätistellyt Vihreitä koko ajan. Toistaiseksi en kuitenkaan ole loikkaamassa. Sen sijaan tämän kevään tapahtumat saattavat etäännyttää minua puoluepolitiikasta ylipäätään, vaikka en ole ihan varma, onko sekään tarkoitukseni mukaista.

En hylkää Vihreitä, koska se on edelleen vähiten huono vaihtoehto, ja demokraattisessa järjestelmässä se on parasta, mihin puolue pystyy. Vihreät ovat puolustautuneet toteamalla, että oppositiopuolueet olisivat hallituksessa toimineet samalla tavalla. Hallitusohjelma on väistämättä kompromissi, jossa yksi puolue ei voi saada kaikkia tavoitteitaan läpi. Toisaalta luulen myös, että Vasemmistoliitolla olisi ollut paljon suurempi kynnys olla ylipäätään mukana porvarihallituksessa. Tätä painostajat toivoisivat myös Vihreiltä, nimittäin eroamista hallituksesta. Siten porvarihallitus olisi hölmöilyistään yksin vastuussa, eikä Vihreät tahraisi takkiaan. Tässä on kuitenkin kääntöpuoli, jonka Oras Tynkkynen ilmaisi blogissaan ja siellä käydyssä keskustelussa mielestäni varsin hyvin ilmaisee. Vihreät ovat saaneet hallituksessa asioitaan läpi. Keskusta ja Kokoomuskin ovat joutuneet taipumaan kompromisseihin. Lisäksi, useimmat Vihreiden intressit ja mielipiteet ovat hallituksessa vähemmistössä.

Vihreitä voi syyttää kaksinaamaisuudesta ja välistä vetämisestä, mutta minusta olisi parempi harrastaa metakritiikkiä koko Suomen poliittista järjestelmää kohtaan. Onko esimerkiksi hallitus-oppositio -jako mielekäs? Nykyisessä järjestelmässä käsitys, että kansanedustajat äänestävät parhaan tietämyksensä ja oman tuntonsa mukaan on kuitenkin väärässä. Entä olisiko suoralle demokratialle syytä antaa enemmän tilaa ja miten se tehtäisiin? Suora demokratia puolestaan nostattaa kysymyksiä siitä, miten selvillä ”kansa” on asioista, onko nykyinen kansalaiskeskustelu riittävän laajaa ja millaisia keinoja esimerkiksi suurpääomalla on manipuloida ”kansaa” verrattuna ammattipoliitikkoihin.

Voisiko joku yhteiskuntafilosofi tai politiikantutkija kertoa, millainen järjestelmä olisi oikeudenmukainen ja tuottaisi eniten onnellisuutta?

Opiskelijan kuoleentuminen

2 vastausta

Kirjoituksen inspiraationa on itse aiheutettu ahdistuneisuus. Viihdetaiteilija Hectorin sanoin ”Lauluja syntyy, kun vituttaa”. En ole toisaalta varma, että tämä on täysin itse aiheutettua, koska olen maailmassa, yhteiskunnassa ja muiden ihmisten keskellä elävä olio. Olen ennen kaikkea kapitalistisessa yhteiskunnassa elävä olio. Voinen sanoa, että tähän mennessä kuuluisin kapitalismiteoreetikko on Karl Marx. Pääoman lukeminen tarjoaakin tässä tilanteessa minulle välineitä ymmärtää itseäni ja tilannetta, johon olen joutunut, joten avataanpa joitain kirjaan liittyviä teemoja. Jos Marxin teoria ei kiinnosta, seuraavan osion saa skipata.

Työarvoteoria ja työvoiman riistäminen

Kapitalistisen tuotantomuodon kova ydin on pääoman ja palkkatyön suhde. Palkkatyöläinen myy työvoimaansa, pääoma (joka voidaan tästä lähtien hieman harhaanjohtavasti mutta retorisesti toimivasti henkilöidä kapitalistiksi) ostaa sitä. Itse asiassa kapitalisti ei osta työvoimaa samalla tavalla kuin palkkatyöläinen ostaa kaupasta makkaraa, vaan hän sijoittaa työvoimaan, eli vaihtelevaan pääomaan, kuten hän sijoittaa kiinteäänkin pääomaan, kuten rakennuksiin, koneisiin ja raaka-aineisiin.Marxin (ja häntä edeltäneen poliittisen taloustieteen) työarvoteoriassa työ on ainoa arvon lähde. Tästä ja syistä, joihin tässä ei ole tarkoituksenmukaista puuttua, johtuen työvoima-tavaralla on ainutlaatuinen kyky tuottaa lisäarvoa. Kapitalisti ostaa työvoimaa työmarkkinoilta sen täydestä hinnasta (eli arvosta), minkä jälkeen se on hänen omaisuuttaan. Palkkatyöläinen kykenee kuitenkin tuottamaan työpäivän aikana enemmän arvoa kuin hänen työvoimansa arvo, mikä tarkoittaa lisäarvoa kapitalistille.

Työhön kuuluu siis välttämätön osa, jonka aikana työvoima uusintaa itsensä, eli tuottaa oman arvonsa verran arvoa. Toiseksi on lisätyön osa, joka on ”maksamatonta työtä”, kapitalistin omaisuutta. Näiden suhdetta Marx kutsuu työvoiman riistoasteeksi, jota ilman kapitalistinen tuotantotapa ei olisi mahdollinen. Pääoman ainoa intressi on kasvattaa itseään, mikä tarkoittaa maksimaalista lisäarvon tuotantoa. Lisäarvon osuutta kokonaisen työpäivän arvotuotteesta voidaan nostaa monella eri tavalla.

  1. Marxin omana aikana ehkä räikein on työpäivän pidentäminen. Kun työvoiman uusintamiseen kuluva aika, siis välttämätön työa, pysyy ennallaan, työpäivän pidentäminen pidentää ainoastaan lisätyön osuutta.
  2. Toinen, ehkä nykyisin viheliäisin keino nostaa riistoastetta on työn voimaperäistäminen eli intensiivisyyden nostaminen. Näin työpäivän aikana tehty työ ikään kuin tiivistyy, jolloin työvoiman uusintamiseen tarvittava arvo tuotetaan aiempaa nopeammin, jolloin taas lisätyön osuus työpäivästä kasvaa.
  3. Kolmas keino nostaa riistoastetta on välttämättömän työn lyhentäminen, eli työvoiman arvon pienentäminen. Työvoima-tavaran arvo määräytyy niiden välttämättömien hyödykkeiden arvon mukaan, jotka vaaditaan työvoiman uusintamiseen. Jos siis esimerkiksi tehokkaampia koneita kehittämällä saadaan ruoan hintaa alaspäin, se alentaa myös työvoiman arvoa, ja siten nostaa lisätyön osuutta työpäivästä.

Näiden lisäksi yksittäinen kapitalisti voi pyrkiä tilapäisiin kilpailuetuihin investoimalla tehokkaampiin koneisiin, jolloin hänen tehtaassaan tuotetaan keskimääräistä enemmän tavaroita samassa ajassa. Tämä etu väliaikainen siksi, että muiden omaksuessa samat tuotantotavat erot tasoittuvat, jolloin kaikki tuottavat jälleen yhtä paljon. Nyt yksittäisen tavaran arvo on vain pienentynyt.

Loppuun palaminen

Marx esittää, että työvoiman myymisellä on työläiselle peruuttamattomia seurauksia. Ihmisen aika maailmassa on rajallinen, minkä vuoksi työläisellä on jokaisen myydyn työtunnin jälkeen vähemmän aikaa ennen loppua. Yksittäinen työläinen siis myy elinvoimaansa ja kuoleentuu palkkatyöprosessissa. Kapitalistin on kuitenkin huolehdittava, että työmarkkinoilla on jatkuvasti tarpeeksi työvoimaa myynnissä, joten hän ei voi polttaa työläisiä loppuun liian nopeasti, esimerkiksi teettämällä ylipitkiä ja äärimmilleen voimaperäistettyjä työpäiviä. (Tästä kapitalistin ei tosin tarvitse olla huolissaan, jos on olemassa käytännössä rajaton työvoimareservi, joka on valmis ottamaan millaista työtä tahansa vastaan. Tähän suuntaan tilanne tietenkin menee esimerkiksi taantuman aikana, kun työttömyys lisääntyy.)

Miksi puhun palkkatyön ja kapitalistin suhteesta, kun tarkoitukseni on avautua omasta tilanteestani opiskelijana? Näkisin, että kuoleentuminen, elinvoiman ehtyminen, työn voimaperäistäminen ja työpäivien pidentäminen ovat hyvinkin osa myös opiskelijan elämää. Sen tietää jokainen, joka on täyden luento- ja kokouspäivän jälkeen valvonut yönsä lukemalla tenttiin. Tai jokainen, joka yhden päivän aikana on hoitanut kymmenen erillistä ajattelutyötä vaativaa tointa dynaamisen nuorekkaasti, usein jopa ajatellen montaa asiaa samaan aikaan. Näin on tietenkin lähinnä silloin, kun hän itse itsensä siihen tilanteeseen ajaa. Normaalistihan opiskelijat viettävät leppoisaa elämää, lukevat toisinaan kiinnostavia kirjoja ja kirjoittavat pohdiskelevia tekstejä heitä itseään kiinnostavista asioista. He käyvät viikolla kaljalla opiskelupaikkakunnallaan ja viikonloppuna kotipaikkakunnallaan. Nyt kuitenkin haluan kysyä uudelleen, onko itsensä loppuun polttaminen opiskelijan oma valinta? Millaiset normit ohjaavat opiskelijaa? Eivätkö pitkät ja intensiiviset päivät ole osoitus juuri siitä, mitä opiskelijalta odotetaankin: nuorekkaasta dynaamisuudesta? Koska en itsekään tiedä vastausta, kysyn uudelleen: olenko itse oman kuoleentumiseni toimeenpanija, voimaperäisyyteni lisääjä ja työpäivieni pidentämisen kiivas vaatija?

Vähän on jäljellä siitä stoalaisesta mielenrauhasta, josta yleensä saan nauttia. Itse asiassa juuri tuo mielenrauha tai sen tuottama illuusio kaikkivoipaisuudesta näyttävät jopa olevan nykyisen ahdistustilani takana. Yhtäkkiä en olekaan kykenevä astumaan maailman ulkopuolelle ja tarkastelemaan sitä ja itseäni sen osana ikään kuin ulkopuolisen näkökulmasta, Arkhimedeen pisteestä. Maailma on kahlinnut minut sisäänsä tavalla, jonka en uskonut olevan mahdollinen. Stoalaisen täydellisen mielenhallinnan väitteen pahin virhe onkin absoluuttisuus: taitava ihminen hallitsee mielensä tilanteessa kuin tilanteessa. Nyt olen joko menettänyt jotain tuosta taidosta tai – mikä näyttää olevan lähempänä totuutta – törmännyt luonnollisiin rajoihini. Näin ilmaistuna edellä mainittu huomio itse asiassa tavallaan pelastaa stoalaisuuden: ihminen on sellainen kuin se on, ja toisin luuleminen on väärin luulemista. Omien rajojensa tunteminen on olennainen osa stoalaista viisautta. Olen suunnitellut kirjoittavani blogiin jossain vaiheessa perusteellisemman selvityksen omasta viime aikoina hankalammaksi käyneestä suhteestani stoalaisuuteen, joten jätettäköön se tässä yhteydessä. Katsotaan, onko stoalaisuudesta tulevaisuudessa mielenrauhani palauttajaksi, mutta avaudutaan nyt ensin loppuun.

Purkautuminen blogiin voi auttaa hetken, mutta objektiivisesti se ei arkiseen tilanteeseeni vaikuta mitenkään. Olin tämänhetkisen flunssani alkaessa hieman toiveikas, että nyt voisin legitiimisti hengähtää kunnolla ja katsoa asioita tervellisemmästä perspektiivistä – pakotettuna sängynpohjalle. Tauti ei ole tavallista flunssaa vakavammaksi kehittynyt eikä siten tarjonnut minulle pelastusta. Nyt odotan loppuun palamista tai vaihtoehtoisesti sitä, että kiire loppuu itsestään. Kumpi toteutuu, lyödäänkö vetoa?

Toimiiko yliopisto?

Vastaa

Millaisen yliopiston uuden yliopistolain kannattajat ovat kuvitelleet? Entä millaisen yliopiston yliopistot itse haluavat? Millainen on toimiva yliopisto? Tällaisista asioistta keskustellaan ensi torstaina, tilaisuuden järjestää Toimiva yliopisto -verkosto. Jos autonomiaa on meille luvattu, sitä käyttäkäämme. Kaikki mukaan!

———————————————-

Tampereen yliopistolaiset kutsuvat tiedotusvälineet ja kaikki kiinnostuneet 12.2. kello 12 Tampereen yliopiston päärakennuksen pääaulaan. Avoimessa tilaisuudessa yliopistolaiset pitävät lyhyitä puheenvuoroja.

Koulutuspoliittinen kuvitelma yliopistosta innovaatiokoneena on katteeton ja vahingollinen. Yliopistoilla, tutkimisella ja oppimisella on luovuttamaton itseisarvo, joka on myyty. Näiden arvojen säilyttämiseen uuden yliopistolain lupaama autonomia ei riitä.

Kun tietämisen, olemisen ja tekemisen vapaus on pakenemassa virallisesta yliopistolaitoksesta, yliopisto on määriteltävä, kuviteltava ja rakennettava uudelleen.

Ohjelmaa:

– Toimiva yliopisto -verkosto
– Yliassistentti Tere Vadén
– Tuleva rehtori Kaija Holli
– Tamyn koulutuspoliittinen sihteeri Maija Mattila
– Professori Mikko Lahtinen
– TATTE ry:n puheenjohtaja Sinikka Torkkola
– Opiskelija Antti Ronkainen

+ Vapaa lava.

——-

Edit: Tamyn ja TATTE:n puheenvuorot. Linkit.