Avainsana-arkisto: erikoistuminen

Max Weber tutkijan erikoistumisesta

Olin hieman yllättynyt, että Max Weber, jota pidetään ainakin (1) sosiologian, (2) hallintotieteen ja (3) uskontotieteen klassikkona, joka on väitellyt (4) oikeushistoriasta ja toiminut (5) kansantaloustieteen professorina, ja jonka kiinnostuksen kohteina olivat kapitalismin synty länsimaissa sekä talouden, politiikan ja uskonnon (tai ideologian) väliset suhteet, kirjoittaa esseessään ”Tiede kutsumuksena ja ammattina” (Wissenschaft als Beruf, 1919) seuraavasti:

”Nykyaikana sisäisen asennoitumisen tieteenharjoittamiseen ammattina määrää ennen kaikkea se, että tiede on tullut erikoistumisen vaiheeseen, joka ennen oli tuntematon, ja että näin on vastedes olevakin. Ei vain ulkoisesti, ei, nimenomaan sisäisesti on tilanne tämä: yksittäinen henkilö voi saavuttaa varman tiedon siitä, että hän aikaansaa tieteen alalla todella jotakin täydellistä, vain siinä tapauksessa, että hän erikoistuu tiukasti. Kaikki me teemme joskus töitä, jotka ulottuvat naapurialoille, ja esimerkiksi juuri sosiologien on niitä yhä uudelleen tehtäväkin. Näiden töiden rasitteena on alistunut tietoisuus siitä, että tuotamme kyllä ammattimiehelle [sic] hyödyllisiä kysymyksenasetteluja, joita hän oman alansa lähtökohdista ei ilman muuta olisi tullut ajatelleeksi, mutta oman työmme on väistämättömästi pakko jäädä erittäin epätäydelliseksi. Vain tiukasti erikoistumalla tieteellisen työn tekijä voi kerran ja ehkä ainoan kerran elämässään todella omaksua täydellisen tunteen siitä, että on aikaansaanut jotain kestävää. Todella lopullinen ja pätevä saavutus on nykyisin aina spesialistin saavutus. Ja se joka ei kykene niin sanoakseni panemaan lappuja silmilleen ja uskomaan, että hänen sielunsa kohtalo riippuu siitä, kykeneekö hän tulkitsemaan oikein nimenomaan tämän käsikirjoituksen tämän kohdan, hän pysyköön tieteestä kaukana.”

Weber, Max (2009) Tiede ja politiikka — kutsumus ja ammatti. Tampere: Vastapaino.

Weber on radikaali. Ei riitä, että ”erikoistuisi tiukasti” vaikkapa sosiologiaan, vaan on ”erikoistuttava tiukasti” nimenomaan tämän käsikirjoituksen tämän kohdan tulkintaan. En oikein osaa päättää, pitäisikö tuohon kohtaan lukea arvolataus vai ei. Onko kyseessä neutraali nykytilan kuvaus vai liittyykö siihen kannanotto, että näin pitäisikin olla? Tieteenalojen ja tutkimuskenttien hajautuminen Weberin jälkeen ehkä osoittaa, että nykytilan kuvauksessa ja tulevaisuuden ennakoinnissa hän onnistui. Mutta olisiko hän sitä mieltä, että nykyäänkin jokaisen varpaanvälitieteen parhaat ja kestävimmät tulokset saavutetaan panemalla laput silmille ja antautumalla tiukasti omalle partikulaarille kysymykselleen?