Avainsana-arkisto: geenit

Sosiologia 1964: Perintötekijöiden ja ympäristötekijöiden suhteesta

Tämä on välähdys suomalaisen sosiologian historiasta siten kuin se ilmenee Sosiologia-lehden sivuilla.

“Kiista perintötekijäin ja ympäristön suhteellisesta merkityksestä on tyyntynyt. Ajoittain kiivaan tieteellisen mielipiteiden vaihdon 1920- ja 1930-luvulla voidaan sanoa rauenneen ongelman ratkaisemattomuuteen ja Salomon tuomioon: ei perintoä eikä ympäristöä ole olemassa erillisinä, vaan perintötekijät ja ympäristö säätelevät yhteisesti kaikkea inhimillistä käyttäytymistä. […] Tulen tässä käsittelemään sosiologiselta kannalta menetelmää, jonka on katsottu erityisesti soveltuvan perintötekijäin ja ympäristön vaikutuksien valaisemiseen, nimittäin kaksosmenetelmää.”

“On syytä vielä selventää, mitä tarkoitetaan perintötekijäin ja ympäristön yhteisvariaatiolla. Se tarkoittaa, että henkilön perintötekijät vaikuttavat siihen, minkälaisen ympäristön hän valitsee. Voidaan ajatella, että henkilö joka peruasultaan on erittäin älykäs, hakeutuu älykkääseen ympäristöön ja että hänen älyllisille edellytyksilleen tarjotaan uusia virikkeitä, niin että hänen tuloksensa testissä tulee erittäin korkeaksi.”

“Miten perintötekijäin ja ympäristön yhteisvariaation voimakkuus ja perintötekijöiden aiheuttaman varianssin osuus eri variaabeleilla vaihtelevat eri yhteiskunnissa? Jos voimme valaista näitä kysymyksiä, saamme lujemman pohjan pyrkiessämme ratkaisemaan, mitä ilmiöitä ei kannata tutkia sosiologiselta näkökannalta.”

“Puhuttaessa kaksostutkimusten sosiologisista näkymistä ainakin kaksi näkökohtaa osoittautuu tärkeäksi. Ensiksi on tähdellistä tutkia, miten sosiaalinen rakenne vaikuttaa perintötekijäin ja ympäristön välisiin yhteyksiin. Toiseksi on tärkeätä tarkastella kaksosia sosiaalisena ryhmänä ja selvittää, miten kaksosparin suhteet vaikuttavat käyttäytymiseen.”

Bruun, Kettil (1964) Kaksostutkimuksen sosiologisia näkymiä. Sosiologia 2:1, 70-75.

Klassisesta kiistasta on kirjoitettu varsin fiksusti 60-luvulla, ja lisäksi Bruun ottaa kaksostutkimukseen erityisen sosiologisen tulokulman: kaksosten keskinäiset sosiaaliset suhteet. Eikä tekstissä ole merkkiäkään viimeaikaisten tiedesotien räyhäkkyydestä.