Avainsana-arkisto: Linux

Katselen työni jälkiä

Olisikohan aika pysähtyä hetkeksi katsomaan, mitä on tullut tehtyä viime aikoina. Tarkoitan tietysti sellaisessa sankarin kilven kiilloitusmielessä vain itse eniten arvostamiani asioita, en mitenkään erityisen kokonaisvaltaisessa mielessä. Sankariasetelmaa ei ehkä lainkaan lievennä se, että otsikko on napattu Antti Eskolan tuoreen retrospektiivisen teoksen alaotsikosta. En kuitenkaan aio maalailla ajan henkeä (Eskolan kirjan pääotsikko on Mikä henki meitä kantaa?), vaan tyydyn ihan vaan katselemaan työni jälkiä.

Kysymys on siis muutamasta itselleni tärkeimmästä kirjoitustyöstä, jotka valmistuivat viime vuoden aikana, ja jotka löytyvät alta lyhyiden selostusten kera. Pelaajabarometri 2009 poikkeaa muista teksteistä sikäli, että tein sitä palkkatyönä ollessani kesällä harjoittelussa Tampereen yliopiston Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median laitoksella. Muut tekstit liittyvät enemmän tai vähemmän suoraan opiskeluun.

Ikkunoita, omenoita ja pingviinejä. Käyttöjärjestelmät Linuxin käyttäjien konstruktioina. (pdf)

Kandidaatintutkielma oli ensimmäinen alusta loppuun asti toteutettu empiirinen tutkimukseni ja harjoituksena varsin mainio. Vaatimattomuuden nimissä todettakoon tässä, että olin työtä tehdessäni juuri kiinnostunut harjoittamaan empiirisen tutkimuksen tekemisen taitojani, en niinkään tuottamaan yhteiskunnallisesti relevantteja tutkimustuloksia. Tutkimuskysymyksenä oli, millaisia merkityksiä Linuxin käyttäjät liittävät oman käyttöjärjestelmänsä lisäksi Windowsiin ja Mac OS X:ään ja onko heidän keskuudessaan tässä suhteessa vaihtelua. Tutkin aihetta sähköisesti kerätyllä lomakeaineistolla, johon etsin vastaajia erilaisilta Linux-yhteisöjen ja yliopiston ainejärjestöjen sähköpostilistoilta, minkä lisäksi vastauspyyntö oli muutamassa blogissa. Vastauksia kertyikin yllättävän paljon, 536.

Teoreettisena taustana on Bergerin ja Luckmannin tiedonsosiologiasta sekä Kuhnin tieteenfilosofiasta ponnistava konstruktionistinen teknologian sosiologia eli SCOT (social construction of technology), jota en jälkikäteen katsottuna käytä aineiston analysoinnissa tai tutkimustulosten tulkinnassa, vaan lähinnä jonkinlaisena filosofisena lähtöpaikkana teknologian tutkimiselle, maailmankatsomuksena. Analyysin ja tulkinnan avuksi olisin tarvinnut ehkä sosiaalipsykologisempaa teoriaa siitä, miten ihmiset muodostavat mielikuvia itselleen tärkeistä asioista (tässä tapauksessa Linuxista) sekä sille vastakkaisista asioista (Windows ja Mac). Aineiston ja teoreettisen viitekehyksen yhdistelmän tekee mielenkiintoiseksi myös se, että sosiaalisesta rakentumisesta puhuva konstruktionismi hyödyntää useammin laadullisia aineistoja. Tämä omalla tavallaan radikaali ratkaisu on Pertti Tötön metodologisten pamflettien (lähinnä Syvällistä ja pinnallista, 2004) innoittama.

Analyysin apuna käytin faktorianalyysiä, jonka perusteella muodostin kolme summamuuttujaa (helppokäyttöisyys, eettisyys, luotettavuus), joita koskevista mielikuvista lopulta tuotin tietoa. Tutkimustulokset ovat intuitiivisesti varsin uskottavia jopa triviaaliuteen asti. Linuxin käyttäjillä on varsin positiivinen Linux-kuva, negatiivinen Windows-kuva ja neutraali Mac OS X -kuva. Naisilla ero Windows- ja Linux-kuvan välillä on systemaattisesti pienempi kuin miehillä, joskin sukupuolten väliset erot eivät näy korkeasti koulutetuilla vastaajilla.

Tietokoneohjelmat ja Marxin tavarateoria. (html verkkolehti Revalvaatiossa)

Loppukesästä valmistunut essee julkaistiin ystäväni pyynnöstä vasemmistolaisessa Revalvaatio-verkkolehdessä. Teksti on yritys eritellä otsikon mukaisesti tietokoneohjelma-tavaraan liittyviä kysymyksiä Karl Marxin Pääomassa esittämän tavarateorian valossa. Koska en ole liiemmin talouden, marxilaisen ajattelun, tietotekniikan enkä ohjelmistolisenssien asiantuntija, harrastelijamaisuus näkyy tekstissä väistämättä ja tavarateorian soveltamisessa innokkuuden määrä ylittää harkinnan ja varmuuden määrän. Tunnen myös harmillisen vähän (lue: en lainkaan) aihepiirille erittäin olennaista commons-keskustelua, joka on immateriaalitalouden myötä virinnyt uudelleen. Keskustelun juurethan ulottuvat ainakin yhteismaiden aitauksiin Englannissa 1600-luvulla, jota esimerkiksi Marx ja Polanyi pitävät olennaisena lähtölaukauksena kapitalismille.

Eräs kirjoituksen päähuomioista on, että tietokoneohjelmat varsinaisessa muodossaan – koodina – eivät ole markkinoilla vaihdettavia tavaroita, sillä ostaessaan ohjelman käyttäjä ei saa koodia käyttöönsä. Sen sijaan tavarana voidaan ajatella ohjelmiin liittyvää käyttöoikeussopimusta. Olennaista on myös, että koodina tietokoneohjelmat eivät ole niukka resurssi, vaan niiden kopioiminen ja levittäminen on käytännössä ilmaista. Kaupankäynnin edellytyksenä taas on juuri niukkuuden olosuhteet. Voidaan perustellusti väittää, että ”luontaisessa” muodossa tietokoneohjelmat eivät taivu kapitalistiseen tavaramuotoon, vaan ne on pakotettava siihen erikseen tekijänoikeus- ja patenttilainsäädännön avulla.

Yksinkertaistaen tarinan voisi kertoa niin, että tietokoneiden kehittyessä ohjelmista muodostui uudenlainen ”digitaalinen yhteismaa”, joka pian aidattiin yksityisomaisuudeksi ekspansiivisen pääoman toimesta. Richard Stallmanin perustama vapaiden ohjelmien liike on tulkittavissa eräänlaiseksi gramscilaiseksi vastahegemoniseksi voimaksi ohjelmien tavaramuotoistumiselle. Kuten viimeisestä tässä esitellystä kirjoituksestä käy ilmi, avoimen lähdekoodin ohjelmistot eivät kuitenkaan ole missään tapauksessa yhteensovittamattomia kapitalistisen voitontavoittelun kanssa.

Pelaajabarometri 2009. Pelaaminen Suomessa. (abstrakti, pdf ladattavissa)

Kuten aiemmin sanoin, tämä kirjoitus on syntynyt ollessani harjoittelussa Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median laitoksella. Pelaajabarometri on osa Suomen Akatemian rahoittamaa Pelikulttuurien synty Suomessa -hanketta, jonka yhtenä koordinaattorina toimii tutkimusraportin toinen kirjoittaja, professori Frans Mäyrä. Väestöstä edustavalla otoksella poimittu kyselyaineisto koostui 1169 vastaajasta. Lomake oli lyhyt: iän ja sukupuolen lisäksi kysyttiin sitä, kuinka usein pelaa erilaisia ei-digitaalisia ja digitaalisia pelityyppejä. Lisäksi kysyttiin pelaamiseen käytettyä aikaa, rahaa sekä useimmin pelattuja pelinimikkeitä.

Kirjoituksessa ei teoretisoida tai esitellä pelitutkimuksen kenttää, vaan kyseessä on melko puhtaasti empiiristen tulosten raportointi. Tälle on kuitenkin tilaus: pelaaminen ilmiönä nousee julkisuuteen kerta toisensa jälkeen, ja siitä esitetään milloin minkäkinlaisia käsityksiä. Kuitenkaan yhtään koko väestön kattavaa tutkimusta pelaamisesta ei ole aikaisemmin tehty. Virhemarginaalit huomioiden tutkimuksen tulokset antavat luotettavan kuvan siitä, minkälaiset ikä- ja sukupuoliryhmät pelaavat minkäkinlaisia pelejä ja kuinka usein. Yksittäisenä lukuna tuloksista nousee esille ”aktiivisten digitaalisten pelaajien” (pelaavat vähintään kerran kuukaudessa jotain digitaalista peliä) osuus väestöstä, joka on 51 %. Tulokset vahvistavat jossain määrin, että nuorten ja vanhojen välillä on keskimäärin olemassa ”digitaalinen pelikuilu”. On kuitenkin selvää, että ero ei ole kategorinen: digitaalinen pelaaminen ulottuu kaikkiin tutkittuihin ikäryhmiin (10-75-vuotiaat). Sukupuolten välillä ei useimmissa pelikategorioissa ollut tilastollisesti merkitseviä eroja. Tästä huolimatta, kun tarkastellaan aktiivisimpia pelaajia, nuorten miesten tai poikien ryhmä nousee odotetusti esiin. Poikkeuksina tästä ovat ilmaiset selainpelit ja kännykkäpelit, jossa nuoret naiset tai tytöt ovat aktiivisin pelaajaryhmä.

Koska digitaaliset pelit ovat kulttuurin muotona nuori, on kiinnostavaa pohtia, miten se kehittyy jatkossa väestötasolla. On mahdollista, että pelaaminen pysyy enimmäkseen nuorten aktiviteettina, kuten se on tähän mennessä ollut, ja että nykyiset pelaajat ikääntyessään vähentävät pelaamista tai lopettavat kokonaan. Kuitenkin ehkä uskottavampi ennustus on, että pelaaminen jatkaa yleistymistään myös vanhempien keskuudessa sitä mukaa, kun yhä useampi ikäryhmä on elänyt yhä suuremman osan elämästään digitaalisten pelien aikakaudella.

Miksi avoin lähdekoodi on sosiologisesti kiinnostavaa? Verkostot, talous sekä sosiaalisen ja teknisen saumaton verkko. (pdf)

Essee on kirjoitettu syksyllä 2009 hypermedian syventävien opintojen ensimmäistä kurssia (Digitaalisen median teorioita ja tutkimussuuntauksia) varten, ja intentiona oli tutustua avointa lähdekoodia käsittelevään tutkimuskirjallisuuteen, jonka tuntemus kandidaatintutkielmassa oli osoittautunut puutteelliseksi. Tämän kurssin puitteissa fokuksena oli alun perin erityisesti talous – osittain juuri ennen kurssin alkua valmistuneen Marx-esseen seurauksena. Kirjoituksesta muodostui kuitenkin yleisempi, joskin samalla ehkä vähemmän syvällinen katsaus kolmeen seikkaan, jotka tekevät avoimesta lähdekoodista sosiologisesti kiinnostavan ilmiön.

Ensimmäiseksi ”basaarityyppinen” anarkistinen kehitysmalli on hyvin vastakkainen perinteiselle ohjelmistokehitykselle. Se on teoriassa hierarkiatonta (eli käytännössä avointen ohjelmistoprojektien hierarkiat ovat heikkoja ja perustuvat pääasiassa osallistujien yhteisymmärrykseen – tyytymättömät voivat koska tahansa haarautua omaksi projektikseen, jota johdetaan eri tavalla). Formaalia työnjakoa ei ole, vaan ideaalitapauksessa kuka tahansa voi kontribuoida tai olla kontribuoimatta.

Toiseksi avoin lähdekoodi asettaa kyseenalaiseksi ”immateriaalisen omaisuuden” käsitteen, jonka voi nähdä osana nykyaikaisen kapitalismin ydintä. On esitetty näkemyksiä, että avoimessa lähdekoodissa ja vastaavissa avointen sisältöjen projekteissa (creative commons, wikipedia jne.) olisi jotain, jossa olisi koko kapitalistisen talousjärjestelmän ylittävän siemen. Kun kuitenkin hyväksytään se tosiasia, että avoimen lähdekoodin ympärillä pyörii nykyisin voittoa tuottavaa liiketoimintaa, ja toisaalta otetaan huomioon empiiriset tutkimukset avointa lähdekoodia kehittävistä verkostoista, on selvää, että se ei ole ihan niin subversiivinen yhteiskunnallinen muoto kuin ensisilmäyksellä näyttää.

Kolmas kiinnostava piirre, ”sosiaalisen ja teknisen saumaton verkko” liittyy siihen materialismin haasteeseen, jonka teknologia tutkimuskohteena yleisestikin asettaa, ja palaa siten kandidaatintutkielmani teoreettiseen viitekehykseen. Teknologian sosiologiassa haasteeseen on pyritty vastaamaan puhumalla sosioteknisistä kokonaisuuksista tai saumattomasta verkosta ”teknisen” ja ”sosiaalisen” välillä, mikä on esimerkiksi vastoin Durkheimin kauaskantoista ja tiukkaa sosiologian metodisääntöä ”selitä sosiaalista sosiaalisella”. Metafyysisesti on selvää, että sosiaalinen todellisuus ja materiaalinen todellisuus eivät voi olla toisistaan erillisiä, mutta metodologisesti niiden erottaminen on mahdollista ja tähän mennessä sosiaalitieteissä normaalia.

Tämän aiheen käsittely on pitkä juttu – pitempi kuin mikä on tässä tarkoituksenmukaista ja itse asiassa myös pitempi kuin mikä oli varsinaisessa esseessäni tarkoituksenmukaista. Siihen voi halutessaan liittää myös marxilaisen ajatuksen tavarafetissistä. Nämä ovat lähinnä kehitelmiä ja vaatisivat loppuun viemiseksi paljon enemmän teoreettistä työtä.

Oletko Linux-käyttäjä? Vastaa kyselyyn!

Sanoin viime kirjoituksessa tekeväni kandia siitä, millaisia mielikuvia Linux-käyttäjillä on Linuxista, Windowsista ja Macista. Kysely on nyt netissä. Jos siis koet olevasi Linux-käyttäjä, käyhän vastaamassa. Aikaa kyselyn naksutteluun menee luultavasti alle 20 minuuttia, ja vastauksia voi antaa perjantaihin 16.1. asti.

Avoin lähdekoodi ja minä

Joku on ehkä saattanut arvatakin, että olen ollut melkoisen innoissani viime aikoina avoimeen lähdekoodiin (FOSS, free and open source software) liittyvistä asioista. Mauttoman oloisen otsikon mukaisesti käsittelen tässä tekstissä joitain aikaisemmassa FOSS-tutkimuksessa tehtyjä erotteluita sekää omaa suhdettani noihin kysymyksiin muutamalta eri kantilta, kuitenkin kokonaisuutena hyvin haparoivasti. Ei siis ole luvassa kaunista alkua, keskikohtaa ja loppua.

Historiani aiheen parissa ulottuu noin kolmen ja puolen vuoden päähän, kevääseen 2005. Aloin käyttää Firefoxia ja OpenOfficea melko käytännöllisistä syistä: Firefox on käytettävämpi ja tietoturvallisempi kuin Internet Explorer, OpenOffice on ilmainen. Silloisessa piraattiwindowsissani ei ollut piraattiofficea. Ja miksi joku haluaisi maksaa satoja ohjelmistosta, jollaisen saa ladattua netistä ilmaiseksi – laillisesti? Jonkinlainen ideologisen tasonkin kiinnostus oli olemassa, mutta ei mitään kokonaiskuvaa FOSSista ilmiönä tai liikkeenä. Myös Linux oli sitä mitä se useimmille on: hämärä ja pelottava käyttöjärjestelmä, jolla ei voi pelata ja jota lähinnä nörtit käyttävät.

Ei-niukka resurssi

Varsinaisesti homma alkoi syksyllä 2005, kun istuin Tere Vadénin vetämällä hypermedian Studia Generalia -luentosarjalla otsikolla Hypermedia ja yhteiskunta. Eräs Vadénin pointti käsitti itse asiassa immateriaalioikeudet laajemminkin. Jo klassisen poliittisen taloustieteen mukaan tavaroiden vaihto markkinoilla perustuu siihen, että ne ovat käyttöarvoja ostajalle, mutta vain vaihtoarvoja myyjälle. Tietenkään mitään arvoa ei ole sellaisella tavaralla, jonka saa käyttöönsä ostamattakin. Materiaaliset hyödykkeet – varsinkin jos niiden valmistamiseksi on tehty työtä – ovat niukkoja resursseja. Jos ostan omenan, myyjä ei enää voi myydä uudelleen tai käyttää sitä. Samoin on äänilevyn laita.

Tilanne kuitenkin muuttuu olennaisesti, jos äänilevy muutetaan digitaaliseen muotoon. Levyn sisältö muuttuu informaatioksi, nolliksi ja ykkösiksi. Tietokoneella nollien ja ykkösten kopiointi on äärimmäisen yksinkertainen prosessi, ja siten digitaaliset sisällöt eivät ole luonnostaan niukka resurssi. Ne ovat sitä keinotekoisesti. Nollien ja ykkösten jonot pitää saattaa jonkun yksityisomaisuudeksi patenttien ja lisenssien avulla, jotta niistä voisi käydä kauppaa. Ja teknisesti se on jokseenkin analogista sille, että laitetaan ilmaa purkkiin ja myydään sitä muiden hengitettäväksi.

Ikkunoita ja pingviinejä: käyttöjärjestelmät Linux-käyttäjien konstruktioina

Tällä hetkellä olen kirjoittamassa tutkimussuunnitelmaa kandidaatintutkielmalle, jossa aion tehdä jonkinlaisia profiileita Linux-käyttäjistä. Toteutus tulee olemaan lomaketutkimus, jossa kysytään taustamuuttujien lisäksi syitä käyttää Linuxia, osallisuutta Linux-yhteisöön sekä kartoitetaan semanttisen differentiaalin menetelmällä Linux-käyttäjien mielikuvia omasta käyttöjärjestelmästään, Windowsista ja Macista.

Olen projektista varsin innoissani monestakin syystä. Itsestään selvin syy on tietenkin aihe, mutta lisäksi tutkimus on kvantitatiivinen, mitä voi pitää nykyisessä sosiaalitieteellisessä paradigmassa jopa poliittisena kannanottona. Tarkoitukseni on Pertti Tötön ja Pirullisen positivismin paluun innoittamana osoittaa, että kvantitatiivinenkin tutkimus voi olla älykästä, reflektoivaa ja teoreettista. Lisämausteen tuo se, että en ole tekemässä mitään yhteiskunnan perusrakenteen analyysiä, jollaiseen lomaketutkimus usein liitetään, vaan teen kuitenkin eräänlaista mikrososiologiaa ja tutkin marginaalista ryhmää. Edelleen soppaa sekoittaa se, että aion kuitenkin asettautua maltilliseksi konstruktionistiksi ja tutkia ensi sijassa juuri Linux-käyttäjien omia käsityksiä asioista. Konstruktionistis-mikrososiologinen kvantitatiivinen tutkimus. Kuulostaa hykerryttävän juhlavalta.

Teoreettisena taustana minulla on teknologian sosiaalinen rakentuminen (social construction of technology, SCOT), jonka on lanseerannut pääasiassa hollantilainen insinöörisosiologi Wiebe Bijker. Lisäksi käytän hyväkseni avoimen lähdekoodin tutkimuksessa tehtyjä erotteluita ja saatan ujuttaa myös muutaman marxilaisen idean joukkoon. Palatkaamme kuitenkin itse aiheen taustojen pariin.

Politiikkaa vai tehokasta organisoitumista?

Jos FOSS yhteisöä tarkastelee yhteiskunnallisena liikkeenä, se on jaettavissa kahteen hieman eri motivaatioilla toimivaan ryhmään, vapaiden ohjelmien liikkeeseen ja avoimen lähdekoodin liikkeeseen. Ensin mainittu on poliittisesti ja moraalisesti voimakkaammin sitoutunut ja sillä on selkeä yhteiskunnallinen missio: tietokoneohjelmat eivät saa olla kauppatavaraa. Richard Stallman perusti 1980-luvun alussa GNU-projektin vastalauseeksi sille, että tietokoneohjelmien patentointi oli yleistynyt ja niistä oli tehty liiketoimintaa. Hän kieltäytyi estämästä ohjelmiensa käyttäjiä jakamasta ohjelmia keskenään, kuten tekijänoikeuksia puolustavat koodaajat. Tarkoitus oli ensisijaisesti poliittinen. Stallman (1999, 56) määrittelee ohjelman vapaaksi, jos:

  1. Käyttäjällä on oikeus ajaa ohjelma missä tarkoituksessa tahansa.
  2. Käyttäjällä on vapaus muokata ohjelmaa tarpeidensa mukaiseksi, mikä edellyttää pääsyä lähdekoodiin.
  3. Käyttäjällä on oikeus jakaa kopioita ohjelmasta ilmaiseksi tai maksua vastaan.
  4. Käyttäjällä on oikeus jakaa muokattuja versioita ohjelmasta, jolloin koko käytäjäyhtesö voi hyötyä hänen parannuksistaan.

Avoimen lähdekoodin liike on organisoitunut Linus Torvaldsin ympärille, ja sen tarkoitusperät ovat käytännönläheisemmät, vaikka se operoikin samoilla välineillä. Kehittäessään Linux-käyttöjärjestelmän ydintä Torvalds julkaisi sen avoimella lisenssillä, jotta sen kehitys olisi tehokkaampaa, useampi ihminen voisi osallistua siihen ja vältettäisiin päällekkäistä työtä. Suuri määrä kehittäjiä ja beta-testaajia takaisi tehokkaan ongelmanratkaisun ja toimivan käytettävyyden. Torvalds on julkisesti ilmaissut vierastavansa Stallmanin ajatuksia ja sitä, että FOSS-yhteisö suuntautuisi aggressiivisesti esimerkiksi Microsoftia vastaan.

Miksi olla mukana yhteisössä?

Miksi kukaan haluaisi antaa työnsä tulokset ilmaiseksi muiden käytettäväksi? Ohjelmoinnin selkein ero muunlaisiin töihin ja niiden tuotteisiin on edellä mainittu ei-niukkuus. Antamalla koodin muiden käytettäväksi koodaaja ei menetä mitään muuta kuin aikaansa. Ja kuten myös edellä mainittua, ei-niukkuus tekee myös työn tuotteista laskuttamisesta teknisesti vaikeaa. Mutta aikakin on rahaa. Miksi luovuttaa sitä pois vastikkeetta? Avoimen ohjelman koodaaminen ja kehittäminen eivät toki ole vastikkeetonta toimintaa, vaikka työn tuloksia ei voikaan myydä. Niklas Vainio ja Tere Vadén listaavat joukon empiirisissä tutkimuksissa esiintyneitä syitä, miksi koodaajat kontribuoivat avoimen lähdekoodin projekteihin.

  1. Altruismi. FOSS-kehittäjien on usein ajateltu olevan epäitsekkäitä hyväntekijöitä, jotka uhrautuvat yhteisen hyvän vuoksi. Tämä on toki varsin epäuskottava selitys. Lähempänä totuutta voisi olla altruistisen ihmisen leima, jonka koodinsa luovuttaja saa – hänhän saa selkeän ”hyvän ihmisen” maineen, mistä on epäilemättä hyötyä arvostuksen muodossa. Altruismin olemassaolo ylipäätään on hyvin ongelmallinen ajatus
  2. Politiikka. Stallmanin poliittinen manifesti on monelle edelleen motivaationa kehittää avointa lähdekoodia. Poliittiset intressit liittyvät siis FOSS-yhteisön ”vapaiden ohjelmien” siipeen.
  3. Hedonismi. Kuten hakkerit saavat nautintoa onnistuessaan murtautumaan mitä parhaiten suojattuihin tietokantoihin ja palvelimiin ilman mitään muuta päämäärää kuin itse murtautuminen, FOSS-kehittäjät voivat kokea myös itsetoteutuksen tunnetta. Tutkimusten mukaan avoimen koodin kehittäjät nauttivat koodaamisesta enemmän kuin kollegansa suljetulla puolella.
  4. Yhteisö. Yhdessä oleminen ja yhteenkuuluvuuden tunne ovat sinänsä ”pyhää” kokemusta tuottavia ilmiöitä. Tämän tiesi varsin hyvin jo sosiologian klassikko Émile Durkheim. Lisäksi monille FOSS-yhteisö on keskeinen identifioitumisen kohde ja osallistuminen siten identiteetin rakentamista.
  5. Oma tarve. Käytännöllisemmin suuntautuneet FOSS-kehittäjät julkaisevat koodinsa avoimena siksi, että toivovat muiden samanlaisen tarpeen omaavien parantelevan koodia. Kyse on vain tehokkaasta yhteistyön ja yhteisten päämäärien saavuttamisen muodosta.
  6. Maine. Osallistuminen menestyneeseen projektiin on koodaajalle meriitti huolimatta siitä, onko projekti avointa vai suljettua koodia.
  7. Oppiminen. Avoimet ja toimivat ohjelmat ovat mainioita ohjelmoinnin opinkappaleita, koska niihin on kenellä tahansa pääsy.
  8. Rahapalkka. Yhä kasvava joukko FOSS-kehittäjistä toimii yritysten palkkalistoilla ja heille maksetaan avointen ohjelmien, ajurien tms. kehittämisestä. Tässä tilanteessa yksilö ei luovuta työaikaansa ilmaiseksi, mutta toisaalta yritys luovuttaa. Tällaisia yrityksiä kuitenkin on edelleen olemassa, joten itse asiassa avointen ohjelmien kehittämisestä on niille taloudellista hyötyä, vaikka ne eivät suoraan voisikaan myydä itse ohjelmia. Ymmärrettävänä esimerkkinä on esimerkiksi laitevalmistajat, jotka kehittävät laitteilleen avoimia ajureita kasvattaakseen potentiaalista ostajakuntaa.

Miksi minä katson olevani mukana FOSS-yhteisössä? En osaa koodata pätkääkään, joten useimmat syyt rajautuvat heti pois. Toisaalta juuri se saattaa vahvistaa olemassa olevia syitä. Kontribuutioni on tiedonvälitys, ilosanoman levittäminen, agitointi, epäluulojen lievittäminen, ohjemien/järjestelmien asentaminen ja (alkeellinen) tekninen tuki. Haluaisin ajatella olevani altruisti, mutta jään saman tien kiinni altruisti-leiman tuoman hyödyn tavoittelusta. Sen sijaan identiteetin rakentaminen on selvä motivaatio puhua avoimesta lähdekoodista ja olla jollain tapaa yhteisössä mukana. Poliittiset syyt ovat myös minun kohdallani selvät. Olen yleisemminkin markkinakriittinen, ja minusta on vähän epäilyttävää, että käytännössä yhdellä yrityksellä on niin paljon valtaa vaikuttaa ihmisten jokapäiväiseen arkeen, vieläpä kun tuote ei teknisesti edes ole kelvollinen kauppatavaraksi (edelleen ei-niukkuus). Viimeisimpänä voisin väittää, että myös oppiminen motivoi minua. En tarkoita koodaamaan oppimista – siihen tarvitsisin hieman järjestäytyneemmän alkusysäyksen, esimerkiksi kurssin (mikä tosin on myös ollut mielessäni). Pitämällä itseni jollain tapaa ajan tasalla siitä, mitä FOSS-maailmassa tapahtuu, tulen myös seuranneeksi tietotekniikan yleisempaakin kehitystä ja ehkä jopa oppineeksi jotain uutta siihen liittyen. Säätämistä siis.

Kirjallisuutta

Stallman (1999): The GNU Operating System and the Free Software Movement. Teoksessa DiBona, Ockman, & Stone (toim.): Open Sources: Voices from the Open Source Revolution. (ss. 53-70) Sebastopol, O’Reilly.

Vainio & Vadén (2006): The Sociology of Free and Open Source Software Communities: Motivations and Structures. Teoksessa Helander & Martin-Vahvanen (toim.): Multidisciplinary Views to Open Source Software Business. (ss. 10-22) Tampere, eBRC Research Reports 33.

Xubuntu vanhalle koneelle

Nonni. Kävin laittamassa viikonloppuna kymmenen vuotta vanhalle koneelle Xubuntun. Prosessori oli joku Intel Celeron ~500 MHz, muistia oili 192 Mb. Kone oli saatu jostain käytettynä ja Windows 98:llä varustettuna. Netti ei toiminut, vaikka sitä oli ainakin kolme harrastelijaa käynyt vääntämässä. En jaksanut yrittää varttia pidempään, ja yllättäen Xubuntun Live-CD:llä netti toimi heti ilman mitään toimenpiteitä. 😀 Ongelmiakin oli. Yla- ja alapaneelit eivät näkyneet ollenkaan. Päätettiin kuitenkin kokeilla, sillä Windows 98:lla ei enää kukaan tee mitään, ja kone oli muuten haaskuuseen menossa. Asennus sujui parin kaatumisen jälkeen hyvin, ja asennettuna Xubuntu toimi moitteettomasti.

Paras juttu koko operaatiossa oli hyvä mieli siitä, että Xubuntu soveltuu enemmän kuin hyvin noinkin vanhalle masiinalle. Muutosvastarintaa siirtymisessä ei juuri ollut, sillä koneen käyttäjät eivät olleet säätäneet paljoa Windowsinkaan kanssa ja oppineet sen tavoille. Käyttötarkoitus oli lähinnä tekstinkäsittely ja netin selailu, mikä ei eroa nimeksikään kaupallisista käyttöjärjestelmistä.

Hip hei!