Avainsana-arkisto: poliitikot

Sosiologia 1964: Tutkijoiden osallistumisesta politiikkaan

Tämä on välähdys suomalaisen sosiologian historiasta siten kuin se ilmenee Sosiologia-lehden sivuilla. Keskustelua numerossa 1:4, vuodelta 1964.

“Tiedemiesten osallistuminen yhteiskunnalliseen ja poliittiseen keskusteluun on jatkuvasti pulmallinen ja erimielisyyttä herättävä kysymys. Toisaalta tiedemiehiä moititaan syrjään vetäytymisestä; toisaalta osallistuvia tutkijoita saatetaan arvostella tiedemiehelle sopimattomasta subjektiivisuudesta ja tieteen arvovallan vaarantamisesta.” (Sosiologia-lehden toimitus)

“Olennaista keskustelun tason kohottamisessa ei niinkään ole ala-arvoisten puheenvuorojen karsiminen, vaikka Suomessa lienee siinäkin suhteessa paljon tekemistä. Olennaista on sellaisen ilmapiirin luominen, jossa tutkija katsoo kannattavan uhrata aikaansa ja työrauhaansa niin paljon kuin ajankohtaiseen keskusteluun puuttuminen vaatii.”

“Sekä tutkijoiden että lukevan yleisön tulisi entistä enemmän oppia tarkastelemaan tutkijoiden puheenvuoroja askeleina totuuden etsimisessä eikä valmiitten totuuksien levittämisenä. Varsinkin juuri yhteiskuntatieteiden kohdalla virherajat ovat yleensä niin väljät ja ilmiöt niin moniniaset, että terveellisempi kuin kysymys: “Tosi vai väärä?” on usein kysymys: “Missä määrin esitetyt näkökohdat luovat valoa puheena olevaan asiaan?”” (Jaakko Hintikka, Helsingin yliopiston käytännöllisen filosofian professori)

“Väitteitä, että tiedemies on “sopimaton” politiikkaan, on alettu esittää vasta nyt, kun eräät nuoret valtio- ja yhteiskuntatieteilijät ovat omaksuneet sosialistisia mielipiteitä tai eritelleet myönteisesti vasemmistolaisen työväenliikkeen ongelmia.”

“Heiltä ei voida vaatia “täydellistä objektiivisuutta”, koska sellaista ei ole itse tieteessäkään. Ei heiltä myöskään voida vaatia, että he päiväkohtaisia kannanottoja esittäessään peittäisivät tiedemiesasemansa, sillä silloin olisi yhtä lailla vaadittava, että lukkari, lääkäri, poliisi, virkamies, maatalouskonsulentti ja kätilö naamioisivat ammattinsa puhuessaan ajankohtaisista aiheista, etteivät ammattinsa kyltillä “johtaisi harhaan” kansalaisia.” (Jorma Simpura, Kansan Uutisten päätoimittaja)

“Kannatan yleensä jyrkkää eroa tiedemiehen ja poliittisesti aktiivisen kansalaisen välillä, vaikka nämä ominaisuudet voivat yhdistyä samaan henkilöön. Poliitikon tavoitteethan ovat käytännöllistä laatua, ja hänen toimintaansa säännöstelevät ‘poliittisesti mahdollisen’ ja ‘taktillisesti tarkoituksenmukaisen’ ankarat säännöt. Henkinen kuri, johon hänen on alistuttava, on yhtä ankara kuin tiedemiehelle ominainen, mutta se on laadultaan aivan toista. Hänen täytyy erityisesti ottaa huomioon vaatimukset, jotka yhteistyö samoja päämääriä ajavan ryhmän jäsenten kanssa asettaa, sekä tämän ryhmän kilpailusuhde muihin ryhmiin nähden. Tämän takia hän ei – toisin kuin tiedemies – aina voi ilmaista mielipidettään täysin vapaasti.” (Jan-Magnus Jansson, Helsingin yliopiston yleisen valtio-opin professori)

“Jos tiedemies pysyttelee tarkoin oman tieteensä piirissä ja esittää vain tieteellisen tutkimuksen tuloksia – sekä muiden että omiaan – hän myös suurelle yleisölle puhuessaan ja kirjoittaessaan pitäytyy omassa ammattiroolissaan. Tällöin hän ei tuota kenellekään pettymystä esiintymällä muuna kuin tiedemiehenä. Mutta asia muuttuu ongelmalliseksi, jos tiedemies – lähinnä ajattelen tässä kansantalouden, sosiologian tai sosiaalipsykologian edustajaa – osallistuu päivän poliittiseen debattiin ja esittää omia henkilökohtaisia arvoarvostelmiaan: ei niin vaan näin olisi meneteltävä. […] Näin tehdessään hän tuottaa pettymyksen ainakin niille, jotka olisivat toivoneet hänen pysyttelevän tiukasti tiedemiehen puolueettomassa ja objektiivisessa roolissa. Sanomattakin on selvää, että nämä pettyneet ja närkästyneet ovat niitä, jotka eivät hyväksyneet hänen kannanottojaan. […] Mutta osallistuja itse saa toisin ajattelevien taholta osakseen ehkä ankarampaakin arvostelua kuin tavallinen poliitikko, ja hänelle voi olla siitä haittaakin tiedemiehen urallaan.” (Väinö Peltonen, Aamulehden päätoimittaja)

Kiinnostavaa ja yhä ajankohtaista keskustelua. Itselleni ainakin viime aikoina hyvin tuttua pohdiskelua, kun olen yrittänyt yhdistää poliittisen sitoutumattomuuden, pääsääntöisesti vihreät mielipiteet sekä yhteiskuntatieteen opiskelijan ja tutkijan roolit. 1960-luvun keskustelusta nykypäivään voisi siirtää melkolailla kaiken muun paitsi vanhanaikaisella tavalla sukupuolittuneen kielenkäytön.